Kristillisen moraalisammion pohjasakka

Tänään 4.6.2012 uutisoitu sateenkaarimessuun kohdistettu kristillinen mielenilmaus havainnollistaa kuin tilauksesta sen, mikä mielestäni on ns. kristillisen eettisen järjestelmän yksi suurimmista ongelmista.

Ongelma ilmenee käytännön tasolla siten, että se ei johda henkilökohtaisen vastuun kautta järjestelmän periaatteiden mukaiseen moraaliseen toimintaan. Kuvitellaan eräänlainen ”moraalin sammio”. Sen keski- ja yläaineksessa kristillinen etiikka saa aikaan kohoamista, mutta pohjasakka jää pohjalle, kuten mielenilmaus väkivaltaista retoriikkaa sisältävine plakaatteineen osoittaa.

Moraalisesti huonoin aines saa tekosyyn jäädä pohjalle, koska se voi hakea Raamatusta oikeutuksen lähes mille tahansa omalle asenteelleen tai mielipiteelleen. Kristillinen moraalinen kilvoittelu ei ohjaa heitä eettisen tietoisuuden kasvuun tai moraalin laadukkaampaan toteuttamiseen. Tämä johtuu siitä, että kristillinen eettinen järjestelmä ei vastuuta heitä samassa määrin, kuin jokin sekulaareista eettisistä järjestelmistä. Pohjasakka voi ulkoistaa oman vastuunsa Raamattuun, etsiä sopivan Raamatun kohdan ja toimia sen mukaan ilman, että tekoa pystyisi järkevästi arvioimaan motiivi-teko-lopputulos  –akselilla. Niin ikään siihen on tämän vuoksi hyvin vaikea kohdistaa muutospaineita.

Kristillinen etiikka on siis huono ratkaisu ihmisten kaikkein alhaisimpien ominaisuuksien parantamiseen. Ihmisen täytyy olla jo valmiiksi melkoisen korkealla eettisellä tasolla, jotta sillä olisi toivottua vaikutusta. Toivotulla vaikutuksella tarkoitan tässä kohden hyvää yhteiskuntaa. Muussa tapauksessa vaikutukset jäävät sattumanvaraisiksi. Kommentit joissa patistetaan kristilliseen heräämiseen nimenomaan eettisesti, johtavat siihen huonoon lopputulokseen, että kristillisen yhteisön eettinen pohjasakka liikehtii levottomana, mutta se ei pysty ohjaamaan levottomuuttaan ns. ylöspäin, vaan se purkautuu kyseenalaisesti, kuten esim. tällaisten mielenilmausten kautta.

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/8426-mielenosoittajat-hairitsivat-riihimaen-sateenkaarimessua

Kun Sepeteus uskoon tuli

Tässä taas yksi Kotimaa24-palstan blogini postaus. Teksti avautunee täysin vain K24-palstaa seuraaville.

Kaikkihan me tiedämme, mitä kristillinen kilvoittelu on. Siinä kilpaillaan keskenään, kuka onkaan ihmisistä se paras kristitty. Kerro kerro kuvastin, ken on Suomenmaassa kaikkein hurskahin, kuuluu monen papin kammiosta, puhumattakaan maallikkohurskaista.

Sepeteus, hyvä tuttuni, on vanha mestari siinä lajissa. Hän halusikin tutustua sähköisen kirkonmäen kirjoitteluun nähdäkseen, joko hänelle olisi tulossa haastajia. Ajattelin, että mikä ettei.

Tutustuimme uutiseen Jaakko Löytyn kappaleesta, mutta kappaletta ei enää löytynyt. Siinä kuulemma siunataan seksuaalivähemmistöjä. Ajattelimme arvioida sen silti, koska eihän sitä moni muukaan ollut nähnyt, ja silti heillä oli painavaa asiaa. Kovasti näytti olevan paheksuntaa ja syytöksiä synnin siunaamisesta ilmoilla. Sepeteus lueskeli kommentteja hyväksyvästi nyökytellen ja tokaisi, että juuri tuolla tavalla hänkin olisi ennen ajatellut, mutta sittenhän hän tuli uskoon ja toisiin aatoksiin.

Ohimennen Sepeteus avasi erilaisten kommenttien salattuja tarkoituksia. ”Nyt tarvitaan esirukousta” esimerkiksi tarkoittaa yleensä, että ”nyt tarvitsen vähän huomiota ja 20 kilvoittelupistettä”. ”Harhautuneet ovat, surullista” taasen tarkoittaa, että ”eri mieltä olen, ei oikeasti harmita, kunhan ilmoitin, että minä menen oikeaan suuntaan”.

Sitten Sepeteus silminnähden vakavoitui ja alkoi puhua siunaamisesta. Hän harmitteli, että joskus on vaikea erottaa harjoittaako ulkoisesti kristitty Kristinuskoa vai jotain kuolemankulttia. Kaikenlaista kuollutta ja väljähtänyttä siunataan, liikehuoneistoja ja muita rakennuksia, aseita ja sorron välineitä pyhitetään. Huomautin väliin, että nythän on Faaraoiden maassa ehdotettu lakia, jonka mukaan aviomies saisi siunata vaimoaan vielä kuusi tuntia tämän kuoleman jälkeenkin. Sepeteus ei näyttänyt juurikaan arvostavan vitsailuani, vaan jatkoi, että odotas vain, kun pitäisi rakkautta siunata, niin johan alkaa Antikristus nostaa päätä ja Belsepuubin lehtolapsia kurkkia joka nurkan takana. Miten ne näyt ovatkaan joillain niin helposti saatavilla? Mistähän sekin kertoo?

Hyvää ystävääni alkoi siinä vaiheessa jo väsyttää, mutta näytin vielä yhtä juttua. Hän hymyili vienosti lukiessaan tekstiä jumalattomien nuhtelemisesta, pyhien solvaamisesta ja kilvoittelusta erämaassa. Sitten hän kysyi minulta, että tiedänkö minä, mikä erämaassa kilvoittelussa on tärkeintä. Ei se, että lähtee, vaan se, että kertoo lähtevänsä. Tiesinhän minä sen. Sepeteus ilmoitti nyökkäämällä keskustelun olevan ohi, ja alkoi ensin hyräillä, sitten laulaa hiljaisella äänellä. En tunnistanut säveltä, mutta sanat menivät jotenkin näin:

Joos jumalatonta sää nuuhtelet, saat sä soolvauksen

Joos omahyväistä sää oojennat, hään pilkkaa vain suua