On rasittavaa olla aina oikeassa

Kun fiksut ihmiset keskustelevat ja väittelevät, he vaihtavat keskenään enemmän tai vähemmän onnistuneita argumentteja (premissejä ja johtopäätöksiä). Lopulta kun kaikki oleellinen on sanottu, he lopettavat keskustelun myöntäen jotain siihen suuntaan, että ”minä olen tätä mieltä ja sinä tuota mieltä, eikä siinä mitään pahaa ole. Minä arvostan sitä.” (ja minä tapaan vielä lisätä hiljaa mielessäni, että saatanan dorka).

Hiljattain näin uuden tavan, jolla lopettaa keskustelu. Ilmeisesti sitä käytetään lähinnä uskonnollisessa keskustelussa, kun ei haluta taantua pelkkään raamatun jakeiden copypastaukseen. Se menee suunnilleen näin: ”Hän ymmärtää, ken kykenee sen ymmärtämään”. Mikä nerokas tapa sanoa, että joko ymmärrät tai hyväksyt mitä sanon, tai olet tyhmä. Onhan se toki tautologia, mutta tautologiat ovat muutenkin tärkeä osa uskonnollista retoriikkaa. Niitä käyttämällä pääsee tyhmempikin olemaan joskus oikeassa.

Haaviston pääsy presidentinvaalien toiselle kierrokselle jaksaa yhä kuohuttaa sähköisellä kirkonmäellä. Homokeskustelu velloo ja paska lentää tuulettimeen. Kaikki eivät kuitenkaan halua suoraan ilmoittautua homovastaisiksi, joten perustelut Haavistoa vastaan saavat jo absurdeja piirteitä. Nyt hän ei kuulemma ole riittävän lukenut presidentiksi. Pelkkä poliittinen kokemus tai elämänkokemus ei siis riitä. Tietysti jos hän olisi vaikkapa valtiotieteiden tohtori, hän olisi samojen ihmisten mielestä liian lukenut, eikä tietäisi ”oikeasta” elämästä mitään.

Parhaimmat tyylipisteet elämäntapa-seniiliyden asteikolla saavat kuitenkin ne, jotka näkevät yhteyden Haaviston mahdollisen presidenttiajan ja raamatun Sodoman ja Gomorran välillä. Pian voi siis alkaa satamaan tulta ja tulikiveä niskaan. Nämä maailmanlopun ennustajat tuntuvat pelkäävän ihan tosissaan. Minä puolestaan pelkään heitä.

Mitäs näihin voi muuta sanoa, kuin että hän ymmärtää, ken kykenee sen ymmärtämään.

Voi teitä moukkia

Jokaisessa konservatiivissa, erityisesti uskonnollisessa konservatiivissa, asuu pieni tai vähän isompi moukka. Pekka Haaviston pääseminen presidentinvaalien toiselle kierrokselle, on saanut kiihkoilijat riehaantumaan. Ehkä heille on nyt vasta valjennut, että mitä Haaviston presidenttiys merkitsisi. Tyypillisesti huomio kiinnittyy toissijaisiin, ts. ulkoisiin seikkoihin, kuten homouteen tai siihen, että heillä on jonkin verran ikäeroa. Muistammehan, että poroporvareille kulissit ovat kaikki kaikessa, julkisivu ratkaisee.

Hyökkäykset on kohdistettu toisaalta suoraan Haaviston parisuhteeseen. Muutamassa lukemassani kommentissa Antonio Flores on ollut ”puoliso”, jossa lainausmerkkejä käytetään halventamaan sekä muistuttamaan, että on olemassa se oikea (kristillinen) tapa olla parisuhteessa. Toinen strategia on ylistää korostetusti Niinistö puolisoa, kuinka hän on niin kaunis ja älykäs jne. Jos Niinistö valitaan, niin toivottavasti hänen puolisonsa ei ole samanlainen ulkoa puhuva nukke, jollaisena näimme hänet vaali-illan haastatteluissa. En muista nähneeni vähään aikaan toista yhtä mekaanista puhujaa.

Loppujen lopuksi homofobiset kiihkoilut kääntyvät Haaviston eduksi. Minua on huvittanut suuresti, kun olen omasta puolestani kannustanut näitä moukkia ja yrittänyt saada aikaan yhä rajumpia kommentteja, että he oikein oksentaisivat ulos kaikki epäluulonsa ja vihansa kaikkien nähtäville. Voin vain kuvitella, miten hauskaa minulla olisi, jos Haavisto todella voittaisi toisen kierroksen. Niin, kaikenlaisesta sitä ihminen saa huvinsa. 

Ketä vastaan äänestäisin?

Minulla on ongelma ensi sunnuntain presidentinvaalien 1. kierroksen äänestyksen suhteen. En tiedä ketä vastaan kävisin äänestämässä. Kukaan heistä ei ansaitse ääntäni, miinus-ääniä voisin antaa jokaiselle. Paavo Väyrystä olisi varmasti huvittavaa seurata presidenttinä. Ei hän kuitenkaan malttaisi olla hämmentämästä poliittista soppaa isolla kauhalla. Väyrysellä olisikin todennäköisesti suurin viihdearvo.

Koska teen taustatyötä tutkimustani varten (laajasta aiheesta uskonto, kirkko ja väkivalta), seuraan päivittäin kristillisten piirien nettikeskusteluja ja blogeja. Niissä piireissä pidetään Niinistöä ja Väyrystä erityisen kristillisen arvopohjan omistavina. Essayahkin tietysti mainitaan, mutta merkille pantavaa on, ettei hän ole edes kristillisissä piireissä kovin suosittu tai se kristillisin ehdokas. Ehkä se johtuu siitä, että hän tulee kristinuskon hihhuli-puolelta. Essayah kyllä mainitaan fiksuksi ja hyvin käyttäytyväksi naiseksi. Minusta hän näyttää ainakin televisiossa siltä, kuin hänellä olisi todella kovat ilmavaivat. Hän ei uskalla liikahtaa tai sanoa mitään siinä pelossa, että ilmoille pölähtää jotain epäsopivaa.

Palatakseni Niinistön ja Väyrysen kristillisiin arvoihin, olen yrittänyt kysyä eri yhteyksissä eri ihmisiltä, että miten näiden ehdokkaiden kristillisyys käytännössä näkyy. En ole juurikaan saanut vastauksia, enkä ainakaan mitään ymmärrettävää mielipidettä. Ilmeisesti on niin, että kristillisyyteen riittääkin se, että sanoo julkisesti olevansa uskova kristitty. Teot voivat olla sitten millaisia vain. Oireellista sekin.

Käyttämäni ikkuna, josta huutelen kristittyjen joukkoihin, on toki kovin pieni. Kotimaa24:ssä on aktiivisia blogisteja/keskustelijoita ehkä muutama kymmenen. Sivuilla kävijöitä tosin on ilmeisesti keskimäärin kuukaudessa noin 100 000 (uniikkeja kävijöitä). En ole juurikaan Soinin puolestapuhujia huomannut, vaikka hänhän on hyvin uskonnollinen ja myös rehellisen oloinen uskostaan. Hän tietysti kuuluu väärään kirkkoon eikä varmaan ole kaukaa haettua hakea syytä siitä, ettei tänne luterilaisuuden sydänmaille haluta Vatikaanin kätyreitä.