Nunnat pahoilla teillä

Vesikidutusta, ruuatta ja juomatta pitämistä, nöyryytystä, lyömistä ja potkimista, raiskauksia, seksuaalista hyväksikäyttöä ja tuhansia uhreja. Onko kyse Abu Ghraibin vankilasta Irakissa vai CIA:n kuulustelutekniikoista terrorismista epäiltyjä varten? Ei, vaan kyse on sveitsiläisten katolisten sisäoppilaitosten arjesta 1930-luvulta aina 1970-luvulle.

Sveitsissä on valmistunut tutkimus, jossa on perehdytty perusteellisesti sikäläisten katolisten sisäoppilaitosten väkivaltaiseen toimintakulttuuriin ja niissä tapahtuneisiin seksuaalisiin hyväksikäyttöihin. Tutkittavia kouluja oli toistakymmentä ja uhrien määrät lasketaan tuhansissa.

Sisäoppilaitosten arkea ohjaavat nunnat pitivät kovaa ”kuria”. Lapsia pidettiin nälässä ja heitä kiellettiin juomasta. Jos lapsi janoissaan, ja kielloista huolimatta, hörppäsi hanasta vettä, hänen päänsä saatettiin lyödä rajusti hanaa vasten. Liialliseen äänekkyyteen, yökasteluun yms. syyllistyneitä pieniä lapsia rangaistiin vesikidutuksella, ts. pitämällä toistuvasti lapsen päätä veden alla. Nunnat löivät ja potkivat lapsia kasvoihin ja vartaloon.

Teini-ikäisiä poikia ja tyttöjä raiskattiin ja käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Tekijöinä oli niin papiston edustajia kuin nunniakin.

Osa hyväksikäytöistä on ollut tiedossa jo aiemmin, ja katolinen kirkko on pyytänyt niitä anteeksi 2008. Nyt valmistunut raportti paljastaa kuitenkin toiminnan koko karmean laajuuden. Ennen vuoden 1960 loppua tapahtuneet rikokset ovat vanhentuneet ja useimmat tekijät ovat jo kuolleet, joten uhrit eivät pääse näkemään oikeuden toteutumista. Tutkimusta johtanut Luzernin yliopiston professori Markus Furrer kertoo kuitenkin, miten tärkeää haastatelluille uhreille oli, että heidät nyt viimein otetaan todesta.

Tekoihin syyllistyneitä on ollut paljon, mutta kuinka paljon on ollutkaan heitä, jotka ovat nähneet ja tienneet, mutta eivät ole tehneet mitään auttaakseen?

http://www.rawstory.com/rs/2012/10/08/catholic-boarding-school-torture-on-thousands-of-children-uncovered-in-switzerland/

http://www.hs.fi/ulkomaat/Hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%B6+luultua+laajempaa+Sveitsin+katolisissa+kouluissa/a1305604285827

Hyväksikäyttöä vai hyväksikäytöksi koettua?

Kotimaa24-palstan blogini tuorein postaus. Se on kommentti 24.5. A-talk -ohjelmaan, missä käsiteltiin Vanhoillislestadiolaisten hyväksikäyttötapauksia ja niiden salailua.

24.5. televisiossa näytettyä A-talk –ohjelmaa on jonkin verran jo kommentoitu, mutta nostan vielä lyhyesti esiin pari minua häiritsevää yksityiskohtaa.

Ohjelman loppupuolella esitetyssä insertissä haastateltiin vl-suurperheen vanhempia, jotka ovat varmasti kaikin puolin mukavia ihmisiä jne. Puheita kuitenkin ihmettelin. Ensinnäkin puhe siitä, kuinka ”mediakohu” vaikuttaa lapsiin ja nuoriin ja heidän arkeensa kielteisesti, oli tässä yhteydessä hieman erikoista. Tietysti kaikki omaan viiteryhmään kohdistuva negatiivinen uutisointi vaikuttaa kielteisesti, joskus aiheesta ja joskus myös aiheettomasti. Se ongelma on kuitenkin asia erikseen. Mikä oli motiivi sille, että ”mediakohun” vaikutuksista puhuttiin? Mitä motiivista/motiiveista seuraa, kun seuraamme jälkiä sylttytehtaalle?

Edellisen lisäksi kiinnitin huomiota siihen, mitä perheen äiti sanoi liittyen yhteisön anteeksipyyntöön. Hän totesi, että heidän, jotka ovat kokeneet, että ovat tulleet väärin kohdelluiksi, tulisi olla suoraan yhteydessä toiseen osapuoleen (sekä lisäksi viranomaisiin varmaan). Lienee selvää, että kun sanotaan jonkun ”kokeneen tulleensa kaltoin kohdelluksi”, sanotaan eri asia kuin silloin, kun sanotaan ”jonkun tulleen kaltoin kohdelluksi”. Ilmeisesti kyseinen perheenäiti ei vielä joko täysin usko siihen, mitä sanotaan tapahtuneen, hän pitää tekoja jollain tapaa monitulkintaisina tai hänestä tekojen (hyväksikäyttö, salailu) syy-suhteet, ja siten myös syylliset, ovat epäselvät.  Tuskin hän halusi tietoisesti vähätellä tapahtuneita.

Tämä paljastava kommentti on sinällään riittävä luomaan pessimismiä, mutta tästä voidaan vetää yhteys myös siihen keskusteluun, että onko koko yhteisö jollain tapaa vastuussa. Kenen pitäisi pyytää anteeksi? Onko olemassa kollektiivinen vastuu, jos ei seksuaalirikoksista, niin joka tapauksessa siitä, miten rikoksiin on liikkeessä suhtauduttu? Näyttäisi siltä on. Joka tapauksessa nuo ohjelmassa esiintyneet, sympaattisen oloiset, suurperheen vanhemmat liittyivät vastuullisten joukkoon viimeistään näillä kommenteillaan, tahtoivat sitä tai eivät.

Velvoittaako uskovaista poliisia maallinen laki ja moraali?

Hiljattain ilmestyneessä Maijan tarina –kirjassa, seksuaalisen hyväksikäytön uhri väittää kertoneensa häneen kohdistuneista kauheuksista oman uskonnollisen yhteisönsä maallikkopuhujalle, joka on siviiliammatiltaan poliisi. Maija joutui järkyttymään syvästi poliisin suhtautumisen vuoksi.

Maijan kertoman mukaan kyseinen uskovainen poliisi oli todennut, että raiskauksista pitää vaieta. Hän kertoo, että ”puhuja sanoi, että tekijät ovat kukin tahollaan voineet pyytää asiaa anteeksi, joten siitä ei silloin voi eikä kannata puhua.” Poliisi oli niin ikään todennut, että seksuaalirikokset olivat Jumalan tarkoitus, kuten kaikki muukin, mitä ihmiselle elonsa aikana tapahtuu.

Iltalehti on haastatellut Poliisihallituksessa laillisuusvalvontaa valvovaa poliisiylitarkastajaa Pertti Sihvosta. Hänen mukaansa lähtökohta on selkeästi se, että jos tämänkaltainen rikos tulee poliisin tietoon, on hänen pakko ilmoittaa siitä eteenpäin esimiehelle tai tehtävä rikosilmoitus. Ilmoituksen tekemättä jättäminen johtaa usein poliisirikos-tutkintaan. Tähän yksittäiseen tapaukseen hän ei halunnut ottaa kantaa, ennen kuin on tarkemmin perehtynyt asiaan.

Laki siis sanoo noin. Ainakin oma moraalini on lain kanssa täysin samaa mieltä. Huomautettakoon, että kyse on toistaiseksi vakavasti otettavista väitteistä. On myös mahdollista, että mahdollinen poliisirikos on vanhentunut.

Jätetään tämä väitetysti tapahtunut kammottava yksittäistapaus sikseen. Ongelma on yleiselläkin tasolla mielenkiintoinen. Velvoittaako poliisia maallinen laki ja moraali, jos ne ovat ristiriidassa uskonnollisten käskyjen tai uskonnollisen yhteisön edun kanssa? Miten arvon lukijoiden mielestä tällaiseen tapaukseen tulisi suhtautua? Onko tämä edes yksittäistapaus, vai onko se yleisempääkin, että uskovainen viranomainen toimii vastoin virkavelvollisuuttaan oman maailmankatsomuksensa hyväksi, jos ne ovat ristiriidassa?

Blogi perustuu Iltalehden nettiuutiseen, jonka linkki on tässä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042615499590_uu.shtml

Kartanolaisuus - sadistista väkivaltaa, pedofiliaa ja kauniita maalaismaisemia

Kartanolaisuus on yksi suomalaisen uskonnollisen kulttuurin synkimmistä luvuista. 1900-luvun ensimmäisen puoliskon satakuntalaisilla vainioilla eivät käyskennelleet vaaleat Elovena-tytöt ja komeat kulkurit, vaan hulluus ja itse Saatana. Rauhan ja idyllin tilalla oli seksiorjien asemassa olevia perheitä, pedofiliaa, sadistista väkivaltaa ja liikkeen ulkopuolisten ihmisten uhkailua ja terroria.

Tässä yhteydessä voimme todellakin puhua lahkosta sen oppikirjamaisessa esiintymisessä. Lahkon johto käytti jäseniään niin taloudellisesti kuin seksuaalisesti hyväksi, mutta takana oli samalla aito uskonnollinen vakaumus. Tästä meitä halusi muistuttaa mm. pastori A. Huovila, joka seurasi kartanolaisten elämää pitkään ja läheisesti. Hän tutki ensisijaisesti lahkon oppia, joten sen arki ja väärinkäytökset jäivät hänen tarkasteluissaan sivuosaan tai vähättelyn sävyisiksi. Toisaalta hän itsekin toteaa, että hän ei millään saata kertoa ääneen kaikkia ”iljettävyyksiä”, mille erityisesti nuoret lapset lahkossa alistettiin.

Kartanolaisuuden vahvoja alueita olivat mm. Huittinen, Vampula ja Lavia. Muualta Suomesta kartanolaisuutta löytyi Etelä-Savosta ja Kymenlaaksosta. Jäseniä, lahkon arkea eläviä ihmisiä, heillä oli n. 200. Heidän tilaisuuksiinsa saattoi kuitenkin kokoontua parhaimmillaan yli tuhat ihmistä. Kartanolaisuus hajosi lopullisesti sen perustajien kuolemien myötä, mutta tietojen mukaan kartanolaisia on vielä nykyisinkin kourallinen.

Alma Kartano ja Tilda Reunanen

Liike on saanut nimensä perustajastaan Alma Kartanosta (1885-1953). Alman lapsuuden kodissa oli vahva uskonnollinen ilmapiiri, koska hänen äitinsä kuului ns. rukoilevaisiin. Vahvistamattomien tietojen mukaan Alman äiti kuoli mielisairaana, ja hänen veljensä tiedämme kuolleen mielisairaalassa. Oikeuspsykiatri Hannu Lauerman mukaan tiedot viittaisivat vahvasti siihen, että myös Alma Kartano olisi kärsinyt psyykkisistä häiriöistä, ts. grandioottis-paranoidisesta psykoosista. Nuorena tapahtuneen uskoontulon jälkeen, hän kierteli matkasaarnaajana Karjalassa ja Venäjällä, kunnes opiskeli kiertokoulunopettajaksi. Venäjältä hänen mukaansa tarttui erittäin kielteinen seksuaalietiikka, kun hän vieraili erikoisten uskonnollisten liikkeiden, kuten skoptsien ja hlystien parissa. Kartanon pasifismi ja punaisten kannatus aiheuttivat hänelle ongelmia sisällissodan aikana. Perimätiedon mukaan hän olisi onnekkaasti pelastunut teloitukselta.

Sodan jälkeen, ja opettajan työn jatkuessa, hän tapasi horrossaarnaaja Adam Härkösen, jonka kanssa hän yhdisti voimansa ja aloitti jälleen saarnaamisen. Härkönen alkoi kuitenkin pian pitää Kartanoa ja hänen seuraajikseen liittyneitä liian ”kurittomina”, joten heidän tiensä erosivat. Härkösen kautta Kartano kuitenkin tutustui kartanolaisuuden tulevaan toiseen voimahahmoon, Tilda Reunaseen. Tilda oli vampulalainen kutoja ja pyhäkoulunopettaja, jonka erikoisuutena oli unissasaarnaaminen. ”Välly-Tilda” tapasi maata sängyssään ja profetoida unenkaltaisessa horrostilassa. Adam Härkösen lähtiessä, ”Elias” (Tildan uusi nimi uskoonkääntymisen jälkeen) ja ”Mooses” (Alman uusi nimi) jäivät johtamaan kasvavaa seurakuntaa.

Kartanolainen uskonnollisuus

Kartanolaisuuden opinkappaleista ei ole säilynyt systemaattista tietoa tai kirjallista lähdeaineistoa kovin paljoa. Raamatun he tunnustivat Jumalan sanana, mutta lähes tasaveroisessa arvostuksessa olivat liikkeen johdon puheet. Erityisesti Tilda Reunasen horrosprofetiat olivat suoraa Jumalan sanaan. Raamatusta valikoitiin Vanha testamentti kokonaisuudessa, mutta Uudesta testamentista pelkästään ilmestyskirja. Perusteluna oli, että Uusi testamentti on ”liian syvällinen”. Raamatun 1938 käännös oli ”pirun raamattu” ja jopa syy Talvisodan alkuun. Oikea Raamatun käännös oli vuoden 1776 käännös.

Vaikka Raamattu on suoraan Jumalalta, niin sitä ei kuitenkaan pidä ottaa kirjaimellisesti. Raamattu tuli heidän mielestään tulkita kuvauksena yksilön sielun kehityksestä ja muutoksesta. Myös Jeesus on symboli, eikä historiallinen henkilö. Alma Kartano oli myös ymmärtänyt, että vain Suomen kielellä on mahdollista avata Raamatun kaikkein syvällisimmät merkitykset. Esimerkkinä vaikkapa ”Israel”, jonka Kartano selitti muodostuvat sanoista ”isältä raadeltu” (hengessään nöyrä). Liikkeen ulkopuolisille henkilöille kartanolaisilla oli kuitenkin eri versio opetuksista, Raamatun kirjaimellisempi tulkintatapa.

Kartanolaiset olivat vahvasti maailmanloppua odottava liike. Lopun aikojen ennustettiin tuleva ensiksi 1945 ja sitten 1955, mutta aina Jumala armahti ihmiset antamalla heillä lisäaikaa parannuksen tekemiseen. Liike oli vakavassa ristiriidassa ulkoisen maailman kanssa, jonka he katsoivat olevan läpeensä turmeltunut. Kartanolaisuus pysyi silti luterilaisen kirkon sisällä, vailla he halveksivatkin kirkkoa ja pappeja syvästi. Kaikki papit olivat perkeleestä ja ”helvetin takaseinä oli rakennettu pappien kalloista”. He itse olivat Jeesuksen lopunajan morsiusseurakunta, jonka Jeesus ottaisi omakseen, kun maailmaloppu vihdoin koittaa.

Voimakas kielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen oli kartanolaisille hyvin ominaista. Kaikki seksi oli syntiä, varsinkin avioliitossa tapahtuva seksi oli pahinta mahdollista huoruutta, ”laillistettua huoruutta”. Kaikkia epäiltiin ja syytettiin haureudesta, jopa niinkin nuoret lapset kuin nelivuotiaat, olivat jo haureudella alttiita. Parannuksen keskeinen osa oli oman syntisyyden tunnustaminen etenkin seksuaalisuuden osalta, ja jatkuvat tunnustukset sekä Jumalalle että liikkeen johdolle (julkisesti ja yksityisesti) olivat tärkeitä. Alma Kartanon opetusten mukaan silloinen maailma oli niin Perkeleen vallassa, että jo 4-vuotiaat olivat yhtä tietoisia seksuaalisuudesta kuin parikymppiset nuoren aikuiset.

Äärimmäisen kielteisen seksuaalietiikan rinnalla kulki ajatus ihmisen ruumiista Jumalan temppelinä, jonka alttarin muodostivat ihmisen keskellä olevat sukuelimet. Yksi heidän tärkeimmistä rituaaleistaan oli alttarisiunaus. Alttarisiunauksessa siunattava vietiin alastomana vuoteeseen, jossa Tilda siunasi ja puhdisti siunattavan ”alttarin". Muu seurakunta jatkoi sillä välin rukoilemista viereisessä huoneessa. Siunattavat olivat sekä aikuisia että lapsia, miehiä ja naisia. Tämä rituaali oli tarkoitettu vain oman väen tietoon.

Kartanolaisuus oli myös hyvin kuuluisa lapsisaarnaajistaan. Lapsia vietiin saarnaamaan jopa neljän vuoden iässä, koska Alma Kartano ajatteli heidän lisäävän kiinnostusta liikkeeseen. Tulevilla lapsisaarnaajilla oli oma fyysisen ja henkisen väkivallan värittämä koulutusohjelmansa.

Kartanolaista arkea

Kartanolaiset elivät hyvin askeettisesti ja pukeutuivat tiukan pukukoodin mukaan. Ravinto oli yksinkertaista maalaisruokaa. Lihan syönti oli kielletty, mutta muita eläinkunnan tuotteita sai käyttää. Alkoholi ja tupakka olivat luonnollisesti myös kiellettyjä. Alma Kartano ja Tilda Reunanen tosin ottivat salaisia erivapauksia. He söivät mitä halusivat, etenkin lihaa.

Liikkeen jäsenet elivät yhteisön omistamilla tiloilla, saivat palkakseen ruuan ja asunnon. Ylijäävät tulot ja varallisuus menivät johdolle. Myös liikkeen etäjäsenillä oli velvollisuus lähettää tarvikkeita ja rahaa johdolle. Radiot, kirjat, sanomalehdet yms. yhteydenpitovälineet ulkomaailmaan olivat kiellettyjä, koska kaikki ulkopuolinen oli pilalla ja turmeltunut. Tekniikan kieltäminen ulottui aluksi myös maatalouskoneisiin, mutta sotien jälkeen esim. traktoreita alettiin sallia.

Alma Kartanon pasifismi näkyi kartanolaisuudessa aseiden pidon kieltämisenä. Toisaalta nyrkkejä, ruoskia ja keppejä käytettiin surutta, niin liikkeen sisä- kuin ulkopuolellakin.

Arkea rytmittivät luonnollisesti myös liikkeen sisäiset uskonnolliset kokoukset ja tilaisuudet, jotka kestivät usein aamuun asti. Pitkään jatkuneet polvirukoukset johtivat usein ekstaasiin, jossa ihmiset profetoivat, näkivät näkyjä, huusivat, löivät päätä ja käsiä lattiaan ja seiniin väsymiseen asti.

Sadismi, pedofilia ja lasten kasvatus kartanolaiseen malliin

Lapsien kasvatukseen kuuluivat olennaisena osana jatkuva lyöminen, mielivaltainen piiskaaminen, nälässä pitäminen ja erilaiset rangaistukset. Kartano ja Reunanen tapasivat ottaa lapset perheistään joksikin aikaa itselleen, jotta saisivat oikeanlaisen kasvatuksen kunnolla käyntiin. Raamattua ja saarnoja opetettiin ulkoa, ja jos lapsi ei osannut läksyään, niin raippaa tuli. Tulevista lapsisaarnaajista tuli lihan himo ja huoruus hakata pois. Pieniäkin lapsia epäiltiin haureudesta. Yhden esimerkin mukaan erästä lasta roikotettiin ikkunasta jaloista, kunnes hän tunnusti huoruutensa, ja sitten hänet hakattiin rangaistukseksi. Lapsia saatettiin pitää ajaa pakkaseen, jotta lihanhimo jäähtyisi. Heitä istutettiin jääkylmässä vedessä ja uhattiin kuohitsemisella, elleivät he tunnusta syntisyyttään.

Kartanolaisten johto ajatteli, että ruoskiminen paljastaa salatut rikokset. Jokaista epäiltiin. Nuorta poikaa ruoskittiin tuntikaupalla, jotta hän tunnustaisi syyllistyneensä kuviteltuun eläimeen sekaantumiseen. Hymyillä ei saanut, eikä leikkiä. Toisaalta jos lapsen nähtiin olevan alakuloinen tai surullinen, niin hänelle annettiin selkäsauna rangaistuksesi siitä, että hän oli ”huoruuden sokaisema” ja niin synnin vallassa, ettei pystynyt olemaan pystypäin.

Tilda Reunasen pedofilia ilmeni alttarisiunauksissa, joissa hän suosi nuoria tyttöjä. Päälle satakiloinen Tilda asettui alastomana siunattavan päälle, jolloin siunattava puhdistui haureudesta. Alma Kartano tapasi mennä rituaalinomaisesti saunan lauteille alasti makaamaan ja käskeä lapset lyömään häntä raivokkaasti saunavihdoilla. Toisaalta ihmisen päälle asettumista harjoitettiin yleisesti muutenkin. Niin sanotussa Jumalan kivet –rangaistuksessa joko Alma tai Tilda asettuivat kuria kaipaavan lahkolaisen päälle, jotta hän tuntisi päällään Jumalan vihan painon. Joidenkin tietojen mukaan tällä rangaistuksella olisi aiheutettu pysyviä vammoja lapsille, mutta siitä ei ole varmistusta. Voidaan kuitenkin helposti kuvitella, kuinka tukalaa on pienillä lapsilla ollut maatessaan tuntikausia hyvin kookkaiden Alman tai Tildan alla.

Kartanolaiset käyttivät myös joukkoväkivaltaa. Eräässä tapauksessa kartanolaisen talon pojan ja talossa asuvan nuoren naisen välillä epäiltiin olleen seksuaalista kanssakäymistä. Mies hakattiin joukolla niin pahasti, että hänen liikuntakykynsä heikkeni merkittävästi. Nainen ruoskittiin tajuttomaksi, mutta hänet saatiin rukoilemalla virvoitettua henkiin. Merkittävin sairaudenhoitoväline kartanolaisilla olikin rukoilu. Lääkäriä he eivät halunneet kutsua missään tapauksessa.

Lopun alku

Vuodesta 1935 eteenpäin liike alkoi saada yhä enemmän huomiota ja nimenomaan kielteistä sellaista. Viranomaisten puuttuminen oli vaikeaa, sillä liikkeen jäsenet pitivät rivinsä tiukasti kiinni. Jos joku ulkopuolinen syytti heitä jostain, niin kartanolaiset yksinkertaisesti kumosivat väärillä todistuksilla hänen väitteensä, ja syytökset kääntyivät itseä vastaan. Syyttäjä joutuikin itse syytetyksi jostain tekaistusta rikkeestä. Viranomaisten asettama selvitysmies ei löytänyt liikkeestä moitittavaa, vaikka totesikin, että ruumiillista kuritusta käytetään paljon. Kirkkoa ei juurikaan ollut kiinnostanut tutkia Satakunnassa kantautuneita huhuja. Ilmeisesti papiksi opiskeleva P.E. Norri kirjoitti heistä tutkielman 1930-luvun lopulla, mutta sen sävy oli vain lievästi kriittinen siitäkin huolimatta, että hän nähtävästi oli tietoinen alttarisiunauksista ja fyysisestä väkivallasta. Norri näki kartanolaisuudessa aineksia terveeseen ja siveelliseen hengellisyyteen, jos Alma Kartanon vaikutus vähenisi.

Sanomalehti Lallin julkaisemat kriittiset artikkelisarjat sekä Eino Hosian kirjoittama romaani ”Tulipunaiset ratsastajat” toivat julki lisää epäkohtia. Lopulta kaikki tuli julki. Erään Juha Voimalan avioeroa käsiteltiin oikeudessa. Hän oli hakenut eroa, koska vaimo ja muu perhe oli liittynyt kartanolaisiin. Voimalan puolesta todistamaan tulivat Laitisen sisarukset, jotka viimein kertoivat kaiken, mitä olivat nähneet ja kokeneet eläessään lahkon ytimessä. He olivat joitain vuosia aiemmin paenneet kotoaan polkupyörillä yön selkään, estettyään ensin takaa-ajon puhkomalla muiden pyörien renkaat. Leevi Laitinen on kertonut, kuinka kovasti kauhuissaan he olivat olleet. Heidät oli kasvatettu uskomaan, että kaikkia pakenijoita odottaa kuolema. Jumalan miekka surmaa luopiot puolen kilometrin pakomatkan jälkeen. Jumalan miekka ei kuitenkaan koskaan pudonnut taivaalta.

Alma Kartano kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1953. Kertoman mukaan hänellä oli ruumis täynnä mustia ja märkiviä haavoja. Tilda Reunanen kuoli vuonna 1965 sairaalassa. Eräs häntä katsomassa käynyt vanha kartanolainen mies kertoi, kuinka Tilda oli ennen kuolemaansa vaellellut itkuisena käytävillä hokien, että ”kyllä olen niin montaa ihmistä pettänyt, mutta nyt on liian myöhäistä”