Hyväksikäyttöä vai hyväksikäytöksi koettua?

Kotimaa24-palstan blogini tuorein postaus. Se on kommentti 24.5. A-talk -ohjelmaan, missä käsiteltiin Vanhoillislestadiolaisten hyväksikäyttötapauksia ja niiden salailua.

24.5. televisiossa näytettyä A-talk –ohjelmaa on jonkin verran jo kommentoitu, mutta nostan vielä lyhyesti esiin pari minua häiritsevää yksityiskohtaa.

Ohjelman loppupuolella esitetyssä insertissä haastateltiin vl-suurperheen vanhempia, jotka ovat varmasti kaikin puolin mukavia ihmisiä jne. Puheita kuitenkin ihmettelin. Ensinnäkin puhe siitä, kuinka ”mediakohu” vaikuttaa lapsiin ja nuoriin ja heidän arkeensa kielteisesti, oli tässä yhteydessä hieman erikoista. Tietysti kaikki omaan viiteryhmään kohdistuva negatiivinen uutisointi vaikuttaa kielteisesti, joskus aiheesta ja joskus myös aiheettomasti. Se ongelma on kuitenkin asia erikseen. Mikä oli motiivi sille, että ”mediakohun” vaikutuksista puhuttiin? Mitä motiivista/motiiveista seuraa, kun seuraamme jälkiä sylttytehtaalle?

Edellisen lisäksi kiinnitin huomiota siihen, mitä perheen äiti sanoi liittyen yhteisön anteeksipyyntöön. Hän totesi, että heidän, jotka ovat kokeneet, että ovat tulleet väärin kohdelluiksi, tulisi olla suoraan yhteydessä toiseen osapuoleen (sekä lisäksi viranomaisiin varmaan). Lienee selvää, että kun sanotaan jonkun ”kokeneen tulleensa kaltoin kohdelluksi”, sanotaan eri asia kuin silloin, kun sanotaan ”jonkun tulleen kaltoin kohdelluksi”. Ilmeisesti kyseinen perheenäiti ei vielä joko täysin usko siihen, mitä sanotaan tapahtuneen, hän pitää tekoja jollain tapaa monitulkintaisina tai hänestä tekojen (hyväksikäyttö, salailu) syy-suhteet, ja siten myös syylliset, ovat epäselvät.  Tuskin hän halusi tietoisesti vähätellä tapahtuneita.

Tämä paljastava kommentti on sinällään riittävä luomaan pessimismiä, mutta tästä voidaan vetää yhteys myös siihen keskusteluun, että onko koko yhteisö jollain tapaa vastuussa. Kenen pitäisi pyytää anteeksi? Onko olemassa kollektiivinen vastuu, jos ei seksuaalirikoksista, niin joka tapauksessa siitä, miten rikoksiin on liikkeessä suhtauduttu? Näyttäisi siltä on. Joka tapauksessa nuo ohjelmassa esiintyneet, sympaattisen oloiset, suurperheen vanhemmat liittyivät vastuullisten joukkoon viimeistään näillä kommenteillaan, tahtoivat sitä tai eivät.

Velvoittaako uskovaista poliisia maallinen laki ja moraali?

Hiljattain ilmestyneessä Maijan tarina –kirjassa, seksuaalisen hyväksikäytön uhri väittää kertoneensa häneen kohdistuneista kauheuksista oman uskonnollisen yhteisönsä maallikkopuhujalle, joka on siviiliammatiltaan poliisi. Maija joutui järkyttymään syvästi poliisin suhtautumisen vuoksi.

Maijan kertoman mukaan kyseinen uskovainen poliisi oli todennut, että raiskauksista pitää vaieta. Hän kertoo, että ”puhuja sanoi, että tekijät ovat kukin tahollaan voineet pyytää asiaa anteeksi, joten siitä ei silloin voi eikä kannata puhua.” Poliisi oli niin ikään todennut, että seksuaalirikokset olivat Jumalan tarkoitus, kuten kaikki muukin, mitä ihmiselle elonsa aikana tapahtuu.

Iltalehti on haastatellut Poliisihallituksessa laillisuusvalvontaa valvovaa poliisiylitarkastajaa Pertti Sihvosta. Hänen mukaansa lähtökohta on selkeästi se, että jos tämänkaltainen rikos tulee poliisin tietoon, on hänen pakko ilmoittaa siitä eteenpäin esimiehelle tai tehtävä rikosilmoitus. Ilmoituksen tekemättä jättäminen johtaa usein poliisirikos-tutkintaan. Tähän yksittäiseen tapaukseen hän ei halunnut ottaa kantaa, ennen kuin on tarkemmin perehtynyt asiaan.

Laki siis sanoo noin. Ainakin oma moraalini on lain kanssa täysin samaa mieltä. Huomautettakoon, että kyse on toistaiseksi vakavasti otettavista väitteistä. On myös mahdollista, että mahdollinen poliisirikos on vanhentunut.

Jätetään tämä väitetysti tapahtunut kammottava yksittäistapaus sikseen. Ongelma on yleiselläkin tasolla mielenkiintoinen. Velvoittaako poliisia maallinen laki ja moraali, jos ne ovat ristiriidassa uskonnollisten käskyjen tai uskonnollisen yhteisön edun kanssa? Miten arvon lukijoiden mielestä tällaiseen tapaukseen tulisi suhtautua? Onko tämä edes yksittäistapaus, vai onko se yleisempääkin, että uskovainen viranomainen toimii vastoin virkavelvollisuuttaan oman maailmankatsomuksensa hyväksi, jos ne ovat ristiriidassa?

Blogi perustuu Iltalehden nettiuutiseen, jonka linkki on tässä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042615499590_uu.shtml

Syyllisyyttä, kieroutunutta anteeksiantoa ja moraalisen jännitteen raukeamista osa 1

Uskonnollisissa yhteisöissä esiintyy erityislaatuista kieroutunutta anteeksiantoa, vastuun osittaista mitätöimistä ja osittaista jakamista. Se ilmenee kahdella tapaa, yhteisöllisesti ja yksilöllisesti. Käsittelen tässä kirjoituksessa yhteisöllistä versiota esimerkin avulla. Yksilöllisestä versiosta kirjoitan oman blogin. Korostan mahdollisesti liikaa niiden uskonnollista luonnetta, sillä vastaavia mekanismeja löytyy kaikesta inhimillisestä kanssakäymisestä. Perustelen kantaani kuitenkin sillä, että uskonnollisessa kontekstissa sen seuraukset ovat erityisen haitallisia johtuen siitä, että uskonnolliselle ihmiselle hänen uskonnollinen viiteryhmänsä on aina kaikkein tärkein ja hänen elämänsä perusta. Tästä oletuksesta lähden, vaikka omaa kokemusta asiasta minulla ei ole.    

Otan ensiksi esimerkin yhteisöllisestä syyllisyyden jakamisesta. Muutama kuukausi sitten luin uutisen eräästä suomalaisesta pastorista, joka kärsittyään tuomion pedofiliasta, palasi takaisin seurakuntaansa yhdeksi kutsutuista vakiopuhujista. Hän oli katunut tekojaan, pyytänyt anteeksi ja tehnyt parannuksen. Sivumennen kysyn, että millainen on parannuksen (uskonnollisessa mielessä) tehnyt pedofiili? Kirjoitin uutisen pohjalta bloginkin tuolloin. Huomaan palaavani juuri tähän yksittäiseen tapaukseen yhä uudelleen, koska se on niin kuvaava. En voisi itse keksiä parempaa esimerkkiä asian havainnollistamiseksi.

Mitä edellä mainitussa tilanteessa sitten tapahtuu? On tietysti hyvä, jos tekijä pystyy aidosti pyytämään anteeksi uhrilta/uhreilta. Vielä parempi on, jos uhri pystyy aidosti antamaan anteeksi. Nyt kuitenkin oli niin, että myös yhteisö on antanut anteeksi tekijälle kutsumalla hänet puhujaksi takaisin, ja siten vieläpä ilmeisen kunnioitettavalla statuksella. Tässä kohden anteeksianto kieroutuu. Yhteisö puuttuu syyllisen ja uhrin väliseen syyllinen-uhri –suhteeseen ilman oikeutta, ja eettis-moraalisesti järkyttävin seurauksin. Yhteisö ikään kuin antaa anteeksi uhrin puolesta, ainakin sikäli kuin uhri edelleen kuuluu yhteisöön. Tähän sillä ei voi olla oikeutta. Tilanne on epäselvempi, jos uhri ei enää kuulu samaan yhteisöön. Itse olen sitä mieltä, että oikeutta toisen puolesta anteeksiantamiseen ei ole olemassa siinäkään tapauksessa.

Ajattelen niin, että syyllisyys, ts. vastuu jostain haitallisesta teosta, on määrältään vakio. Anteeksipyynnön tai –antamisen teot eivät sitä vähennä, vaikkakin ne auttavat kestämään sen kanssa. Jos yhteisö antaa uhrin puolesta anteeksi hyväksymällä syyllisen takaisin merkittävään rooliin, se siirtää syyllisyyttä pois syylliseltä edelleen uhrille. Voimme vain kuvitella, mitä uhri ajattelee tästä. Luulen osuvani melko lähelle, kun luulen hänen ajattelevan jotenkin tähän suuntaan: Minun kärsimykseni ei ollut oman yhteisöni mielestä riittävän suurta. Teinkö itse jotain väärin? Oliko minussa syytä? Miksi?

On mielestäni tervettä antaa kammottaviakin rikoksia tehneellä ihmisarvo. On sen sijaan epätervettä nostaa hänet esikuvaksi ja keulahahmoksi, sillä silloin mitätöidään hänen tekemänsä rikokset. Samalla tullaan mitätöineeksi, paradoksaalista kyllä, hänelle annettu anteeksianto ja tehtyä siitä sen itsensä irvikuva.

Taannoisessa blogissa kysyin muiden mielipiteitä uutisesta. Osa tuomitsi kategorisesti kyseisen pastorin paluun esikuvalliseen rooliin, osa keskittyi syyllisen tekemään parannukseen ja siihen, että hän on katumuksensa ansiosta ikään kuin sujut tekojensa kanssa. Jälkimmäisissä kommenteissa ei uhri juurikaan palstatilaa saanut. Miksihän?

Tarkoitukseni oli käsitellä samaa teemaa yksilöiden välisessä kanssakäymisessä, sekä siinä esiintyvää moraalisten väitteiden jännitteiden raukeamista. Tästä tekstistä tuli kuitenkin jo sen verran pitkä, että on parempi kirjoittaa siitä oma blogi myöhemmin.

Malmön noita, demonit ja uskonnonvapaus

Kirjoitin tämän tekstin Kotimaa24:än blogiini.

Malmössä Ruotsissa on tullut esiin pohjoismaisittain harvinainen uskonnollisen väkivallan tapaus. Kristillisen evankelistisen herätysliikkeen tiloissa on harrastettu reippaanlaista riivaajien karkoitusta, jossa on ollut mukana liikkeen papistoa ja muuta väkeä.

14-vuotiaan tytön isä ja äitipuoli luulivat hänen harrastavan noituutta ja olevan pahojen henkien riivaama, koska hän käyttäytyi ”henkisesti epävakaasti”. Tämän vuoksi he hakivat apua kyseisen herätysliikkeen papilta. Ennen varsinaista ammattilaisen tekemää manausta, isä ja äitipuoli (ilkeä äitipuoli?) olivat kokeilleet kotikonsteja riivaajien poistamiseen. Tyttöä pidettiin sidottuna ja eristettynä muusta perheestä lukkojen takana, ettei pahuus leviä perheen muihin lapsiin. Häntä mm. kidutettiin tulikuumalla veitsellä ja uhkailtiin tappamisella ja ruumiin paloittelemisella, ellei hän tunnusta syntejään.

Lopulta vanhemmat pyysivät apua papiltaan. Manauksen otti hoitaakseen 37-vuotias naispappi, jonka lisäksi parin muunkin papin epäillään olleen mukana. Tyttö lukittiin viikoksi liikkeen seurakuntataloon, jossa häntä pidettiin nälässä ja valvotettiin. Öisin olivat vuorossa manaukset. Tyttöä voideltiin, hänelle juotettiin öljyä, pisteltiin mm. varpaankynsillä. Riivaajien poistoyrityksiin sisältyi myös ns. manauspiiri, jossa tytön ympärille kerääntyneet seurakuntalaiset tönivät tyttöä kaataen häntä maahan. Tytön vangittuna pitämistä perhe ja seurakunnan jäsenet ovat perustelleet sillä, että he olivat kovasti pelänneet tätä teinityttöä.

Perheen puolustusasianajaja sanoo heidän kiistävän teot, mutta myöntävän pahojen henkien manauksen. Edelleen hän jatkaa toteamalla, että manaaminen ei ole rikos, vaan se kuuluu uskontoon, ja kuuluu siten uskonnonvapauden alaisuuteen.

Jätetään tapauksesta suoranainen väkivalta pois. Sen me kaikki varmasti tuomitsemme. Mielenkiintoisempi kysymys onkin tämä: Onko ”epävakaasti” (ts. normaalin teinin tavoin) käyttäytyvän teinin, tai kenen tahansa, epäileminen (ja häntä siitä syyttäminen) demonien riivaamaksi hyväksyttävä uskonnonvapauden nojalla? Ilmeisesti se ainakin katolisissa maissa on täysin hyväksyttyä, kunhan se tapahtuu salonkikelpoisesti ammattimanaajan tekemänä. Alla mainitun Usatoday.comin jutun mukaan asia on ajankohtainen myös nykypäivänä. 

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012030115273058_ul.shtml

http://www.icenews.is/index.php/2012/03/03/parents-charged-after-teen-exorcism/#more-30838

Alla oleva juttu parin vuoden takaa antaa mielenkiintoista tietoa manauksista nykypäivänä.

http://www.usatoday.com/news/religion/2010-11-13-exorcists_N.htm

Asuuko Jimmy Hoffa Suomessa?

Jimmy Hoffa ei olekaan kuollut, vaan hänen henkensä elää ja voi hyvin Suomessa. Suomen oma Teamsters union eli AKT on ollut viime aikoina paljon otsikoissa. Ensin oli puheenjohtajaan Timo Rätyyn kohdistuneet syytökset työpaikkakiusaamisesta, joista on vielä poliisitutkinta kesken. Sitten tulivat tiedotuspäällikkö Hilkka Ahteen kostopotkujen tapaus, mikä asiantuntijoiden mukaan on jotain arveluttavan ja lainvastaisen väliltä, ja joka tapauksessa eettisesti paheksuttava.

Uusimpana uutisena saimme lukea, että AKT:n varapuheenjohtava Veijo Ruonala oli liiton ravintolatapaamisessa joutunut sanaharkkaan Ahdetta julkisesti tukeneen AKT: naisaktiivin kanssa, ja opettanut hänelle tapoja niin pontevasti, että oli pahoinpidellyt naisen tajuttomaksi.

Samainen Ruonala perusteli potkuja hiljattain sillä, että Ahde on aiheuttanut liitolle ”vakavaa vahinkoa” julkisilla syytöksillään. Nyt voisi nuorekkaasti kysyä, että WTF? Ahdeko sitä vahinkoa onkin aiheuttanut? Ei siis Räty tai Ruonala, tai AKT itse omilla toimillaan? Toisaalta onhan tämä Timo Räty niin kovin sympaattisen oloinen kaveri, mitä olen televisiossa häntä nähnyt. Ahteella taas on ilmeisesti ollut pirullinen juoni Rädyn kaatamiseksi, mitä hän on vienyt eteenpäin aina kun on kyyneleiltään pystynyt.

Mutta mitä tekemistä alussa mainitsemallani Jimmy Hoffalla on tämän kaiken kanssa? Vertailukohta on mielenkiintoinen. Hoffa oli legendaarinen yhdysvaltalainen ammattiyhdistysjohtaja 1970- ja 1980-luvuilla. Hän nosti sikäläisen kuljetusalan liiton, Teamsters unionin, valtakunnalliseksi voimatekijäksi. Jimmy oli tunnettu polttavasta halustaan edistää alansa työntekijöiden etuja, mutta toisaalta häntä syytettiin jatkuvasti väärinkäytöksistä, kovista otteista ja kytköksistä mafiaan. Uransa aikana hän sai 8 vuoden vankeustuomion valamiehen lahjomisesta sekä 5 vuoden tuomion petoksista, jotka kohdistuivat liiton eläkerahastoon. Hän istui tuomioistaan 4 vuotta, kunnes vanha kunnon ketku, presidentti Richard Nixon, kumosi tuomion ja päästi miehen vapaaksi.

Vuonna 1975 Jimmy Hoffa katosi Detroitin lähellä sijaitsevan Bloomfield Hillsin kaupungissa. Hänet nähtiin viimeisen kerran ravintolan pihalla, jonne hän oli menossa tapaamaan kahta hyvin tuntemaansa Detroitin mafiaan kuuluvaa jäsentä, Anthony Provenzanoa ja Tony Jackia (aka Anthony Giacalonea). Hoffa julistettiin kuolleeksi 1983, ja kysymys hänen ruumiinsa olinpaikasta kuuluu yhdysvaltalaiseen rikosten folkloreen vähän samoin Kyllikki Saaren murha tai Bodomin murhat Suomessa.

Uutta tietoa Hoffan kohtalosta on antanut Marvin ”The Weasel” Elkind viime joulukuussa ilmestyneessä omaelämäkerrassaan. Hän oli Jimmy Hoffan henkilökohtainen kuski (pakolla värvätty) ja myöhemmin FBI:n vasikka. Hänen mukaansa Hoffa tapettiin ja valettiin märkään sementtiin Detroitissa nykyisen General Motorsin pääkonttorin perustuksiin. Elkind oli ollut Detroitissa 1985 porukan mukana, jossa oli myös mafioso Tony Jack. Jack oli nyökännyt kyseisen pilvenpiirtäjään pohjakerrokseen ja sanonut ”Say good morning to Jimmy Hoffa, boys”   

Tutkittua tietoa epärehellisyydestä ja rikkaista ihmisistä

Rikas ihminen on valmiimpi pettämään ja huijaamaan kuin köyhemmät lähimmäisensä. Tämänhän nyt on jokainen ”tiennyt”, mutta Berkeleyn ja Toronton yliopistojen yhteistyönä tekemän tutkimuksen mukaan näin todellakin on. Rikas ihminen suhtautuu kevyemmin omaan epärehelliseen käyttäytymiseen ja lain rikkomiseen. Ihminen, jolla on paljon rahaa ja omaisuutta, suhtautuu positiivisemmin myös ahneuteen, mikä onkin luonnollista. Muistutetaan kuitenkin, että nyt ei puhuta kenestäkään tietystä rikkaasta ihmisestä vaan rikkaista ihmisistä yleensä. Heille on tutkimuksen mukaan tyypillistä kuvatun kaltaiset asenteet, mutta yksittäisissä esimerkeissä voimme nähdä myös toisenlaista käyttäytymistä.

Syitä miettiessään tutkijat olivat päätyneet mm. seuraaviin johtopäätöksiin. Rikas ihminen on rahallisesti riippumattomampi niin yhteiskunnasta kuin kanssaihmisistäänkin. Lisäksi heille ei ole muiden mielipiteillä niin suurta merkitystä kuin köyhälle, joka on monin tavoin riippuvaisempi muista. Pienet sanktiot eivät rikasta heilauta. Kyse on myös varmasti jonkinlaisesta hybriksestä tai arjen arroganssista. Tämä ei ole lainkaan yllättävää, mutta se sen sijaan on, että rikkaat eivät piittaisi muiden mielipiteistä. Koko poroporvarillinen elämäntapahan riippuu siitä, että miltä oma elämä näyttää muiden silmissä. Täytyy varmaankin erottaa nämä kaksi asiaa: Mitä muut ihmiset ajattelevat minusta sekä mitä minun vertaiseni ajattelevat minusta. Olisiko todella niin, että rikkaat eivät pitäisi jälkimmäistäkään merkittävänä pidäkkeenä käytökselleen?

Tähänkin tutkimukseen pätee tuttu ongelma. Ovatko rikkaat välinpitämättömiä ja epärehellisiä sen vuoksi, että he ovat rikkaita? Vai ovatko he rikkaita sen vuoksi, että he ovat välinpitämättömiä ja epärehellisiä? Tutkimuksen uutisointi Ylellä ei valaissut tätä puolta. Täytyy etsiä tutkimusraportti ja perehtyä tarkemmin. 

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/02/tutkimus_rikkaat_huijaavat_helpommin_3291808.html

Seksirikollinen seurakunnan puhujana

Iltalehden nettiuutisissa oli otsikko: Seksirikollinen seurakunnan puhujana. Tässä on linkki itse uutiseen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011123115020606_uu.shtml

Lyhyesti kyse on Helluntaiseurakunnassa toimivasta kuusikymppisestä pedofiilipastorista, joka pitää seurakunnalleen säännöllisesti puheita. Hänet on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2008. Uutisessa haastateltiin toista kyseisissä tilaisuuksissa puheita pitävää.

Ensimmäisessä kysymyksessä tiedusteltiin syytä siihen, että tiedetystä tuomiosta huolimatta hänet kelpuutettiin esiintymään julkisesti. Vastaus oli:

"Tuo on mielenkiintoinen kysymys. Ei meillä niin täydellisiä menneisyyksiä ole itse kullakaan. Ollaan väärin tehty monessa asiassa. Jos meillä olisi tällainen raja, niin meillä ei kukaan puhuisi, jos vaadittaisi täydellisyyttä.

---------

Selvä. En tiedä miten on helluntailaisten piirissä, mutta aika harvalla meistä muista on seksuaalirikoksia menneisyydessään. Ilmeisesti vastaajalle ei ole eroa onko joskus kuunnellut rock-musiikkia, suuttunut vaimolle tai tehnyt seksirikoksia. Aika outoa, mutta aina vain paranee.

Seuraavaksi kysyttiin, eivätkö he näe ristiriitaa siinä, että tällainen henkilö pitää puheita seurakunnassa. Vastaus oli:

"Katsomme, että hän on pyytänyt anteeksi ja kärsinyt tuomion. Missään nimessähän ei ole kyse siitä, että hyväksyisimme näitä tekoja, mutta me katoamme, että mies on tehnyt parannuksen"

----------

Rikosoikeuden kannalta näin varmaan onkin. Tuomio on kärsitty, mutta mitä tarkoittaa, että mies on tehnyt parannuksen? Onko kyseessä se paljon puhuttu kristillinen eheyttäminen, jossa poikkeavasta seksuaalisesta suuntautumisesta ”parannutaan” aivopesulla kristilliseen heteroseksuaalisuuteen? Vai onko mies tehnyt parannuksen siinä mielessä, että hän on luvannut olla tekemättä inhoja rikoksiaan jatkossa? Pedofiliasta ei taida nykytiedon mukaan pystyä parantumaan, joten on täysin edesvastuutonta uskoa minkäänlaisia lupauksia tai vakuutteluja parannuksesta.

Seuraavaksi kysyttiin, että eivätkö he pidä rikosta vakavana. Vastaus oli:

"Ehdottomasti pidetään. Hänen palvelustehtävänsä on siinä mielessä erityistarkkailussa historian takia. Tiukan pohdinnan jälkeen päätettiin antaa hänelle kuitenkin mahdollisuus puhua".

--------

Tähän ei ole paljon sanottavaa. Viisaimmat virkkeet tähän mennessä.

Lopuksi kysyttiin, ovatko he saaneet paljon palautetta asiasta. Vastaus oli:

"No kyllä on tullut. Tässä tilanteessa monet, jotka tuntevat hänet aikaisemmilta vuosilta, jolloin hän on ollut seurakunnassa mukana, ovat ihmetelleet, että miksi me emme ole antaneet hänen puhua. Nyt ovat muutamat ihmiset ilmaisseet kantasa, että he eivät hyväksy sitä, että hän puhuu".

----------

Typerin kysymys, jonka voi keksiä. Vastaushan on aina sama, eli että vaikka muutamia negatiivisia palautteita on tullut, niin valtaosa on ollut myönteistä ja kannustavaa jne. yms. Niinpä niin. Vaikka vastaaja yrittää pestä asiaa kristusvalkaisulla, hän päätyy sen sijaan näyttämään kyseisen Helluntaiseurakunnan todella oudossa valossa. Tuomittu pedofiili puhumassa seurakuntalaisille (myös lapsille vanhempiensa seurassa) joka sunnuntai, ja seurakuntalaiset ihmettelevät, että miksei hän saisi puhua. Siis mitä helvettiä? Mitähän mahtavat lapset noissa puhetilaisuuksissa ajatella? 

Mutta missä on JJ?

Suomella on sairaalloinen suhde entisiin urheilusankareihinsa. Taas selvisi yksi urheiluviihdyttäjä pään taputuksella mokattuaan niin pahasti, että monen ihmisen elämä meni pilalle. Toivottavasti syyttäjä saa tahtonsa läpi ylemmissä oikeusasteissa. Ehkä Järvilehdon tuomio ei ollut epäsuhdassa muihin väkivaltarikoksiin nähden. Väkivaltarikosten rangaistuksia pitäisi nostaa kautta linjan.

Ihmeellistä, että vaikka yhteiskuntamme asenteiden ja arjen ilmapiirin läpi puhaltaa niin kova ja hyytävän kylmä viima, niin rangaistukset rikoksista tuntuvat lempeiltä. Tai ehkä onkin siten, että asenneilmapiiri näkyy parhaiten juuri lepsuissa rangaistuksissa? Väkivaltaa (henkistä, seksuaalista tai fyysistä) ja tappamista ei nähdäkään niin kummoisena asiana.

Ei mennyt kauaa, kun media alkoi kaivaa esiin näitä elämäntapa-dementikkoja, jotka sitten julistavat kuinka pahoillaan ovat Järvilehdon puolesta. Mahtaa olla mukavaa kuolleen lesken ja lasten lukea tällaisia esiintuloja. Vaikea tietysti muuta odottaakaan ihmiseltä, joka on haltioissaan ihastellut mm. maailman suurimman kaatopaikan ”upeita maisemia”.

Matti Kyllösen funktio tässä näytelmässä on tietysti sama kuin keski-aikaisten markkinoiden ilveilijöillä. Hän voi koomisena hahmona tuoda esiin sen, mitä suuri osa ihmisistä ajattelee, mutta ei halua sanoa ääneen. Kyllönen ikään kuin tiivistää sen ajatuksen, että paskat uhreista, kun kyseessä on ihmiskunnan kannalta niinkin merkittävä yksilö kuin Jyrki Järvilehto