tiistai 12. kesäkuuta 2012

Homoparien siunaamista vastustavien logiikka ontuu


Tarkastelen homoparien siunaamiseen ja sukupuolineutraaliin avioliittoon kohdistuvan vastustuksen loogisia ongelmia. En pyri käsittelemään virheettömästi koko ongelmakenttää, vaan spekuloin muutaman suurimman kysymysmerkin parissa.  Pohdin hiljattain samoja ongelmia eräässä keskusteluketjussa, mutta on paikallaan palata aiheeseen myös omalla blogikirjoituksella.

Homoparien siunaamista ja homoliittoja vastustavat vetoavat Raamatun sanaan ja yleensä sen kirjaimelliseen lukemiseen. Teksti toisin sanoen luetaan, niin kuin se on. Juuri tämä seikka avaa oven loogiselle kritiikille. Jos nimittäin sen pätevyys kiistetään, niin silloin Raamatun lukeminen ei voi olla kirjaimellista, vaan siihen liittyy omaa tulkintaa. Juuri tätähän ns. Raamattu-uskolliset sanovat välttävänsä. Yritänkin osoittaa, että käytännössä hekin ovat jo luopuneet Raamatun kirjaimellisesta lukemisesta.

Kristillisen avioliittoihanteen mukaan se on kahden toisiaan rakastavan ihmisen, miehen ja naisen välinen liitto, johon kuuluu olennaisesti luonnollinen lisääntyminen. Toisaalta homoliittoja vastaan puhuvat, että 1) rakkaus ei sinällään ole avioliiton tai virallisen parisuhteen riittävä ehto, 2) homoparit eivät kykene lisääntymään keskenään, 3) kyse ei ole miehen ja naisen välisestä liitosta ja 4) homous ja homojen parisuhde on syntiä. Näillä perustellaan myös sitä, miksi homoparisuhdetta ei saisi siunata.

Luonnollisen lisääntymisen mahdollisuus on tärkeä kriteeri avioliitolle, mutta käytännössä tätä ehtoa ei Suomessa noudateta. Avioliittoon voidaan vihkiä ja siunata mies ja nainen, joista toinen tai molemmat ovat syystä tai toisesta kyvyttömiä lisääntymiseen. Vaikea uskoa, että tällaista avioliittoa kukaan tiukkailmeisinkään jäärä vastustaisi, ainakaan sitten käytännössä. Tästä ehdosta on näin ollen jo lipsuttu. Raamatun ohjeita ei siis noudateta kirjaimellisesti, vaan niitä tulkitaan.

Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa sanotaan, että ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" 5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. 6 He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Tämä kohta ei ole, loogisesti ajatellen, käsky eikä edes kehotus. Se on toteamus. Muuta siitä ei voida kirjaimellisesti lukea, vaan se edellyttäisi tulkintaa. Tulkintaa edellyttää niin ikään ajatus, että se olisi kiellettyä, mitä ei erikseen mainita. Joko logiikan käyttö hyväksytään, tai sitten joudutaan myöntämään tekstin tulkitseva lukutapa.

Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on monen Raamattu-uskollisen mukaan synti, mutta Suomen Ev.Lut.kirkon virallisen kannan mukaan näin ei ole. Jos ajatellaan, että se kuitenkin on synti, niin onko se este avioliitolle tai virallisen parisuhteen siunaamiselle? Yleisen käsityksen mukaan kaikki ihmiset ovat syntisiä, mutta heitä kuitenkin vihitään avioliittoon, ja heidän parisuhteitaan siunataan. Jos synnittömyys olisi absoluuttisesti välttämätön ehto parisuhteen siunaamiselle, niin silloin mitään parisuhdetta ei voisi siunata. Homopari voi rekisteröidä parisuhteensa vakaana aikomuksenaan elää selibaatissa. jolloin ei harjoiteta homoseksiä eikä näin ollen siihen liittyvää syntiä. Homopari saattaa jossain vaiheessa langeta, mutta niinhän käy jokaiselle, että he jossain vaiheessa lankeavat johonkin syntiin. Mikä on ero? On myös ongelmallista evätä siunaus sen perusteella, mitä saattaa joskus tulevaisuudessa tapahtua. Eikö siunausta päinvastoin tarvita juuri siihen, ettei sitä lankeamista syntiin tapahtuisi? Jos siis ajatellaan, että homoseksuaalisuus ja sen harjoittaminen on synti. Minä en niin ajattele.

Yksi argumentti siunaamista vastaan on, että homopari elää julkisynnissä. Kysynkin, että mikä heteropari ei eläisi julkisynnissä? Kristillisessä kontekstissa ihminen pakostakin syyllistyy jatkuvasti tekoihin, jotka ovat syntiä, ja osa niistä tehdään julkisesti. Tämänhän ns. Raamattu-uskolliset hyvin kärkkäästi tuovat esille. Julkisyntisyys ei siis sinällään voi olla este homoparin siunaamiselle, ellei sitten haluta syyllistyä siihen, mitä he niin kiihkeästi kammoksuvat eli Raamatun tulkintaan ja omavaltaisuuteen.  Esim. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanta on, että ” Tuomittavana tekona se ei Raamatun teksteissä korostu muista tuomittavista teoista.” (http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Homoseksuaalisuus) . Joko kaikki julkisynti tuomitaan tai muuten sorrutaan omavaltaisuuteen.

Vastustusta perustellaan joskus myös sellaisilla lausahduksilla kuin ”näin se vain on”, ”niin on aina ennen ollut” tai ”pitäydyn siihen, mitä Raamattu sanoo”. Nämä ovat tietysti hyväksyttäviä henkilökohtaisen mielipiteen muodostamisen perusteita, mutta niiden panos itse asiaan on lähinnä kuriositeetillinen. Sama kohtalo lankeaa myös erilaisille spekulaatioille sukupuolineutraalin avioliiton mahdollisista yhteiskunnallisista vaikutuksista. Niille ei voi antaa muuta arvoa, kuin henkilökohtaisen mielipiteen arvo, mikä sekin on tärkeä omassa lajissaan. Yleispätevyyttä niillä ei ole.

 Raamatun tekstiin pitäytyminenkin on, kuten olemme huomanneet, käytännössä valikoivaa. Valikointi taas edellyttää omaa tulkintaa siitä, mikä on tärkeää. Homoparien siunaamista vastustavien suurin valttikortti on näin ollen pelattu, ja se osoittautuu riittämättömäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti