Tänään 4.6.2012 uutisoitu sateenkaarimessuun kohdistettu
kristillinen mielenilmaus havainnollistaa kuin tilauksesta sen, mikä mielestäni
on ns. kristillisen eettisen järjestelmän yksi suurimmista ongelmista.
Ongelma ilmenee käytännön tasolla siten, että se ei johda
henkilökohtaisen vastuun kautta järjestelmän periaatteiden mukaiseen moraaliseen
toimintaan. Kuvitellaan eräänlainen ”moraalin sammio”. Sen keski- ja
yläaineksessa kristillinen etiikka saa aikaan kohoamista, mutta pohjasakka jää
pohjalle, kuten mielenilmaus väkivaltaista retoriikkaa sisältävine
plakaatteineen osoittaa.
Moraalisesti huonoin aines saa tekosyyn jäädä pohjalle,
koska se voi hakea Raamatusta oikeutuksen lähes mille tahansa omalle
asenteelleen tai mielipiteelleen. Kristillinen moraalinen kilvoittelu ei ohjaa
heitä eettisen tietoisuuden kasvuun tai moraalin laadukkaampaan toteuttamiseen.
Tämä johtuu siitä, että kristillinen eettinen järjestelmä ei vastuuta heitä
samassa määrin, kuin jokin sekulaareista eettisistä järjestelmistä. Pohjasakka
voi ulkoistaa oman vastuunsa Raamattuun, etsiä sopivan Raamatun kohdan ja
toimia sen mukaan ilman, että tekoa pystyisi järkevästi arvioimaan
motiivi-teko-lopputulos –akselilla. Niin
ikään siihen on tämän vuoksi hyvin vaikea kohdistaa muutospaineita.
Kristillinen etiikka on siis huono ratkaisu ihmisten
kaikkein alhaisimpien ominaisuuksien parantamiseen. Ihmisen täytyy olla jo
valmiiksi melkoisen korkealla eettisellä tasolla, jotta sillä olisi toivottua
vaikutusta. Toivotulla vaikutuksella tarkoitan tässä kohden hyvää yhteiskuntaa.
Muussa tapauksessa vaikutukset jäävät sattumanvaraisiksi. Kommentit joissa
patistetaan kristilliseen heräämiseen nimenomaan eettisesti, johtavat siihen
huonoon lopputulokseen, että kristillisen yhteisön eettinen pohjasakka liikehtii
levottomana, mutta se ei pysty ohjaamaan levottomuuttaan ns. ylöspäin, vaan se
purkautuu kyseenalaisesti, kuten esim. tällaisten mielenilmausten kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti