Kyylääjien paratiisi

Blogipostaus K24-blogiini. "Maijan tarina" on kirja Vanhoillislestadiolaisen suvun piirissä tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen peittelemisestä.

Palasin tauon jälkeen Maijan tarina –kirjan pariin siten, että lukiessani pyrin jättämään seksuaalirikoksiin ja niiden peittelyyn liittyvän materiaalin ”näkemättä”. Sen sijaan yritin lukea, mitä muuta tarina kertoo. Jutustelen tässä lyhyesti joitain täkyjä ajatuksista, joita heräsi.

Ehkäisykielto-polemiikin yhteydessä on keskusteltu suurperheestä kasvuympäristönä myös lapsen kannalta. Maijan tarinassa varhaislapsuus kuvataan turhana jonotuksena vanhempien lämpöiseen syliin. Jokainen suurperheen lapsi ei yksinkertaisesti saa riittävästi sylissä pitämistä, hellyydenosoituksia tai ylipäätään tunnetta huolenpidostä. Ongelmaa ei kyetä korjaamaan vanhempien asennemuutoksella, sillä myös uskovaisten vanhempien vuorokaudessa on vain se 24 tuntia.

Maijan tarinasta lyö läpi perheen tunnekylmyys, joten ongelma luonnollisesti kärjistyy. Olisi mielenkiintoista tietää, aiheuttaako kestokyvyn rajoilla oleva, tai sen yli menevä, lapsimäärä jo itsessään käytöstä, jossa muu perhe (vanhemmat ja sisaret) sijoittaa jonkun perheenjäsenen paarialuokkaan, sylkykupiksi ja syntipukiksi, johon purkaa kaikki negatiivinen. Onko olemassa jokin, toki yksilöittäin vaihteleva, maksimimäärä lapsia, joille rakkautta riittää. Samaan ilmiöön tuntuu törmäävän usein. Perheen (suvun) musta lammas on tuttu ilmaisu, mutta mustaksi lampaaksi joutumisen syyt näyttävät usein melko mitättömiltä. Vai millä perusteella perheen vanhemmat antavat itselleen luvan haukkua omaa tytärtään vieraille ja pitkin kyliä?     

Eräs tarinassa minua erityisen paljon häiritsevä kohta on, kun Maija on jäänyt kotiin yksin siskon miehen (vai oliko hän vielä poikaystävä siinä vaiheessa) kanssa ja sisko kotiin palattuaan ryntää hädissään yläkertaan katsomaan, ettei mies vain ole tehnyt Maijalle mitään. Tämä tapahtuu siis hyväksikäytön alkuvaiheessa paljon ennen kuin hän yrittää kertoa asiasta kenellekään. Sisko on siis huomannut miehessään jonkin ominaisuuden, jotkin epähuomiossa sanotut sanat, oudot katseet tms., joka antaa syyn noinkin hyytäville epäilyille. Mikä saa hänet luopumaan tilanteen tarkkailusta ja kääntymään siskoaan vastaan? Sen ymmärrän, miksi hän asioiden julki tultua liittyy uhrin vastaiseen rintamaan. Poroporvarillis-uskonnollisten kulissien kaatumisen estämiseksi kyetään uhraamaan mitä vain.

Miehet Maijan tarina –kirjassa tuntuvat olevan kautta linjan vähintään kelvottomia, pahimmassa tapauksessa sosiopatiaan taipuvaisia. Yksi kirkkaana loistava poikkeus on mies, jonka kanssa Maija lopulta menee naimisiin. Karmivalla tavalla kuvaavaa on, että tämä yksi kunnollinen mies on sitten puolestaan hänen perheen ja lähiyhteisön silmissä kelvoton. Pakostakin mietin, mistä johtuu tuollainen sosiopatian keskittymä. Muovaako yhteisö jäsenet kaltaisekseen vai muovaavatko jäsenet yhteisön kaltaisekseen?

Jos pitäisi keksiä yksi (ja vain yksi) sana kuvaamaan vl-yhteisön elämäntapaa sosiologiselta kantilta, niin en keksi kuvaavampaa sanaa kuin ”kyylääminen”. Kyyläämisen näkee hyvin niin Maijan tarinan lehdiltä kuin lukemattomista muista ko. yhteisön elämäntapaa kuvaavista kertomuksista. Yhteisön jäsenten puheiden, kirjoitusten tarkkailu ja niiden vieminen yhdistyksen tai ”johtokunnan” siivilän läpi, pyrkimys jopa ennaltaehkäisevään ajatuskontrolliin, aiheuttaa monissa pahennusta, vaikka ei voida sanoa, että ne olisivat yllättäviä ilmiöitä. Kyyläämisyhteisössä yksilön koko elämä, kaikki sen osa-alueet ovat tarkkailun alaisena. Absurdeinkin detalji voi johtaa epäsuosioon ja kyräilyn kohteeksi joutumiseen, mikä taas suoraan vaarantaa vapauden tai taivaspaikan. En nyt lähde luettelemaan mahdollisia ”rikkeitä”, kuten televisiokatselu, oma ajattelu tai korvakorujen käyttö. Niistä on kirjoitettu niin paljon. Yritän hahmottaa asiaa metatasolla.

Neuvostoliitossa ja varsinkin DDR:ssä kansan kurissa pitäminen perustui erityisesti siihen, että perheenjäsenet saatiin tarkkailemaan ja ilmiantamaan toisiaan. Oli todellakin niin, että ihminen ei voinut koskaan tietää, kuka perheenjäsen, sukulainen tai naapuri heitä juuri silloin tarkkaili (pahantahtoisessa tarkoituksessa), ja että mistä rikkeestä heidät ilmiannettaisiin. Kuulostaako tutulta? Miksi kukaan haluaisi elää siten? Kyyläämisyhteisön voi nähdä myös eräänlaisena Panoptikon-mallin sovelluksena. Vl-yhteisön ja Panoptikon-tyyppisen sosiaalisen hallinnan yhteyttä voisi olla hedelmällistä tarkastella lähemmin, mutta se saa jäädä nyt toiseen kertaan.

Oletetaan nyt lopuksi, että on olemassa ”taivas” ja ”helvetti”. Oletan myös, että uskonnollisella yhteisöllä, joka jakaa yhteisen käsityksen taivaasta ja siitä millainen se on, on myös tarve lähestyä kyseistä ideaalia jo tämänpuoleisessa elämässä. Millainen siis on se taivas, johon tällainen kyylääjien seurakunta ajattelee tai toivoo olevansa matkalla? Varsinainen raskaansarjan kysymys kuitenkin on: Miten sellaisen taivaan erottaa helvetistä?