Näytetään tekstit, joissa on tunniste evankelioiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste evankelioiminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Marjoe Gortner - helluntailainen lapsisaarnaaja ja huijari: Temppu ja miten se tehdään


4-vuotias kiharapäinen poika julistaa tulleensa lyömään Saatanalle kaksi mustaa silmää. Hänen vanhempansa väittävät hänen olevan nuorin pappisvihkimyksen saanut evankelista.  Nelivuotias saarnaa synneistä ja parannuksesta, vihkii aviopareja ja kerää rahaa. Marjoe Gortner on tullut kaupunkiin kiertävän sirkuksensa kanssa.

Vuonna 1944 syntyi pappisperheeseen poika, jolle annettiin kutsumanimeksi Marjoe (yhdistelmä Marystä ja Josephista). Pojan ollessa 4-vuotias, isä Vernon sai ajatuksen ruveta käyttämään hyväkseen pojan luontaista kykyä esiintymiseen ja näyttelemiseen.  Toistuvalla hukuttamiskidutuksella Marjoen päähän iskostettiin ajatusta, että hän olisi saanut jumalallisen viisauden kylpiessään. Häntä treenattiin pitämään mahdollisimman näyttäviä saarnoja ilmeineen ja eleineen. Vanhemmat kehittelivät myös lukuisia tehokkaita keinoja rahan keräämisen ja saarnaamisen yhdistämiseen.

Seuraavan n.12 vuoden aikana Marjoen vanhemmat olivat keränneet pojan avulla arviolta n.3 miljoonan dollaria. Marjoen täytettyä 16 vuotta, pappisisä Vernon päätti ottaa rahat ja kadota. Katkera teini muutti äitinsä kanssa San Franciscoon, missä hän eli hippielämää suhteessa huomattavasti vanhemman naisen kanssa. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Marjoe päätti rahapulassaan palata evankelistauralle. Hän loi suurieleisen evankeliointishown, jonka tähtenä hän kiersi maata kuin kuka tahansa a-luokan rocktähti.

 1970-luvun alkupuolella elämä ihmismassoja manipuloivana huijarina kävi liian raskaaksi Marjoelle, ja hän alkoi tuntea yhä enemmän syyllisyyttä ja väsymystä ihmisten rahojen viemisestä. Päätös lopettaa evankelioiminen oli jo kypsynyt, kun dokumentaristit Howard Smith ja Sarah Kernochan tiedustelivat häneltä mahdollisuutta seurata kameroiden kanssa hänen kiertueellaan. Marjoe Gortnerilla oli kuitenkin vielä parempi idea tarjottavanaan. Hän lupasi ottaa heidät jäähyväiskiertueelleen ja paljastaa kaikki alansa salat kameran edessä, niin hänen omat temppunsa, kuin myös tutuiksi tulleiden kollegoiden temput.

Marjoe kertoo, kuinka tietynikäiset vanhemmat naiset ovat otollista riistaa ja kuinka heidän äidillisiä viettejään voidaan käyttää hyväksi. Musiikkia käytetään harkitusti, välillä rauhoitetaan ja välillä sillä luodaan hedelmälliset olosuhteet ekstaattisille ”pyhän hengen virtaamisille”. Sitten tulevat rahankerääjät, jotka odottavat ihmisten nytkähtelyjen, vapinoiden ja huutojen rauhoittumista saadakseen rahat liikkeelle. Kuvatuista saarnauskokouksista hän osoittaa hetket, jolloin on paras aika kertoa Jeesuksen vierailleen henkilökohtaisesti, ja jolloin on otollisin pyytää rahaa. Marjoen oma suosikkitemppu oli maalata näkymättömällä musteella risti otsaansa. Puheen edetessä ja hien virratessa, hiki tuo ristin näkyviin aina yhtä vaikuttavasti ja yleisö on kypsä ”kauppojen lukkoonlyömiselle”.

Valmistunut dokumentti ”Marjoe” palkittiin vuonna 1972 parhaan dokumenttielokuvan Oscarilla. Mitään suurta vaikutusta evankelioimisbisnekseen sillä ei ole ollut. Jumalan rahamyllyt jauhavat edelleen mammonaa niille, jotka ovat riittävän kyynisiä käyttääkseen tavallisen ihmisen pelkoja ja epätietoisuutta hyväkseen. Dokumentin valmistumisen jälkeen Marjoe teki vaihtelevan uran b-luokan elokuvissa ja televisiossa (mm. Falcon Crest). Ennen eläkkeelle jäämistään hän järjesti hyväntekeväisyys-golfturnauksia julkkiksille ja raharikkaille n. 15 vuoden ajan, ja pääsi siten antamaan jotain takaisin yhteisölle, jota oli ollut käyttämässä hyväkseen.

Voimme ottaa oppia Marjoen tarinasta myös Suomen oloihin, vaikka meillä rahankeruu uskonnon varjolla on pientä verrattuna Yhdysvaltoihin. Kuitenkin aina, kun raha liikkuu, on syytä olla varuillaan. Kun saarnaamisen ja uskonnollisten puheiden yhteydessä annetaan tilinumeroita, on hyvin mahdollista, että takana on manipulaatiota ja harkittua retorista kikkailua. Lisäksi raha ei ole suinkaan ainoa ”palkinto”, johon huijarisaarnaaja pyrkii. Jotkut tekevät sitä saadakseen arvostusta ja statusta, jotkut tunteakseen itsensä tärkeiksi. Jotkut voivat saada henkiset kiksinsä toisten ihmisten tunteilla leikittelemisellä. Mahdollisia epäpuhtaita motiiveja on paljon. Kun uskonnollinen friikkisirkus tulee kaupunkiin, on mahdollista, että kateederilla on ammattilainen ja friikit ovat yleisössä. Uskonnon kuluttajan vastuuta on hyvä korostaa, mutta toisaalta ihmisellä taitaa olla luontainen taipumus uskoa uskoamiseen, halu uskoa vaikka mitä. Traagista, mutta totta.

Tästä linkistä pääsee katsomaan ”Marjoe”-dokumentin täyspitkän version. Valitettavasti sitä ei ole tekstitetty, joten englannin taito on tarpeen.

http://www.youtube.com/watch?v=CuX7OUrxWNA&feature=related

torstai 26. huhtikuuta 2012

Hengellinen väkivalta ja julma "mitäs tulit tänne" -argumentti


Aina kun on puhetta uskonnollisten yhteisöjen hengellisestä väkivallasta, esitetään argumentti, jonka mukaan kenenkään ei ole pakko kuulua mihinkään sellaiseen yhteisöön, jossa häntä kiusataan tai kohdellaan hengellisesti väkivalloin. Tämä vapaus ikään kuin kumoaa kiusaamisen.

Yritän miettiä, mikä kyseisessä ajattelussa on pielessä, mutta sitä ennen kysyn kysymyksen, jonka pitäisi olla meille kaikille ensisijainen: Miksi ylipäätään jotkut kokevat tarpeelliseksi puolustaa itsenäisen yhteisön oikeutta kiusata, tai kiusaamalla karkottaa epämieluisan jäsenensä?

Suurin syy on luultavasti se, että kun kaikki ulkopuolinen puuttuminen nähdään uhkana, ei haluta kiinnittää huomiota asioihin, joihin ulkopuolelta halutaan puuttua. Oli ongelma mikä tahansa, se helposti torjutaan suoralta kädeltä. Uskonnollisissa piireissä on selvästi näkyvissä poikkeuksellinen yliherkkyys, jopa paranoidisuus, rajoituksia kohtaan, mikä entisestään pahentaa asiaa.

Sitten on heitä, jotka eivät halua luopua oikeudestaan syyttää ja tuomita ihmisiä. He ovat tottuneet siihen, että heillä on tuo valta. Yhteiskunnan ei sovi sitä valtaa kaventaa. He pelkäävät, että heiltä kielletään saarnaaminen ja evankeliointi, jos ne tuottavat ihmisille pahaa oloa. Pitäisikö kieltää? Riippuu täysin tilanteesta, sisällöstä, ihmisistä, mutta kyllä myös sellaista saarnaamista ja evankeliointia tapahtuu, mitkä ovat hengellistä väkivaltaa, ja mitkä näin ollen tulisi kriminalisoida.

Sitten tämä ”mitäs läksit”, tai paremminkin ”mitäs tulit tänne”- argumentti. Ne lukuisat tilanteet, joissa hengellisen väkivallan kohde on syntynyt uskonnolliseen yhteisöön, ja jossa uhrin perhe, suku, ystävät kuuluvat siihen, täytyy jättää pois. On absurdia ottaa ”mitäs tulit tänne” –argumentti esiin sellaiseen tilanteeseen.

Sellaiset yhteisöt, joihin ihmiset ovat tulleet vapaaehtoisesti ilman verisiteitä, voivat olla jäsenilleen myös se kaikkein tärkein osa elämää, niin terveessä kuin sairaassa mielessäkin. Jos sitten joku yhteisön jäsen nostetaan tikun nokkaan mollattavaksi, on äärimmäisen julmaa todeta, että eihän sinua täällä kukaan pakota olemaan. Lähde pois, ei sinua täällä kaivata. Uhri sitten joko jättää tuon hänelle niin keskeisen tärkeä yhteisön tai yrittää sinnitellä niin kauan, kunnes hengellisen väkivallan paine käy sietämättömäksi (tai häntä kiusaavat henkilöt jättävät yhteisön).

Hengellisesti väkivaltainen yhteisö ja siinä pysyminen ovat yksi asia, mutta hengellisen väkivallan teko on toinen. Esimerkiksi pahamaineisessa hoitokokouksessa murrettu ihminen valittaa kohdanneensa hengellistä väkivaltaa, ja hänelle sanotaan, että ei kukaan sinua pakota olemaan meidän yhteisömme vaikutuspiirissä, lähde pois. Hän lähtee, ja hyvä niin. Kokemus ei toistu. Tämähän ei kuitenkaan poista tapahtunutta, sitä hengellisen väkivallan tekoa. Sanotaanko puistossa raiskatulle naiselle, että mitäs menit sinne. Ei kukaan sinua pakota kulkemaan tuon kyseisen puiston läpi. Ei hänelle niin sanota, vaan tekijä otetaan kiinni (jos hänet saadaan kiinni) ja tekijää rangaistaan. Miksi hengellisen väkivallan suhteen olisi toisin?