Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkinen väkivalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkinen väkivalta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Rikosilmoitus Lempäälän rauhanyhdistyksestä


Tämän päivän lehdissä on uutisoitu Lempäälän rauhanyhdistystä vastaan tehdystä rikosilmoituksesta. Ilmoituksen tekijänä on yhteisöön kuulunut perheenäiti, joka on joutunut pitkällisen kiusaamisen ja hoitokokoustelun uhriksi. Poliisi on aloittanut esitutkinnan, mutta ei kommentoi, mikä olisi mahdollinen rikosnimike. Rauhanyhdistys luonnollisesti ilmoittaa, että asia on yhdistyksen sisäinen asia. Googlettamalla ”lempäälän rauhanyhdistys” voi saada tapaukseen jonkin verran lisävalaistusta, kunhan muistaa säilyttää terveen lähdekriittisyyden.

Nyt tehty rikosilmoitus on ilmeisesti ensimmäinen laatuaan, ja siitä tullee siten jonkinasteinen esimerkkitapaus. Eteni tämä tutkimus miten tahansa, toivon että tienavaus rohkaisisi muita Vl-liikkeen piirissä hengellisesti ja henkisesti pahoinpideltyjä toimimaan samoin. Kävelkää rohkeasti poliisiasemalle ja tehkää rikosilmoitus. Sama pätee luonnollisesti myös muihin uskonnollisiin yhteisöihin, joissa mahdollisesti kiusataan ja terrorisoidaan omia jäseniä. On jo korkea aika sille, että yhteiskuntamme kaikki lait ulotetaan yhtäläisesti koskemaan kaikkia. Mikään ”konteksti” ei saisi antaa lainsuojaa tehdä pahaa.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Hengellinen väkivalta ja julma "mitäs tulit tänne" -argumentti


Aina kun on puhetta uskonnollisten yhteisöjen hengellisestä väkivallasta, esitetään argumentti, jonka mukaan kenenkään ei ole pakko kuulua mihinkään sellaiseen yhteisöön, jossa häntä kiusataan tai kohdellaan hengellisesti väkivalloin. Tämä vapaus ikään kuin kumoaa kiusaamisen.

Yritän miettiä, mikä kyseisessä ajattelussa on pielessä, mutta sitä ennen kysyn kysymyksen, jonka pitäisi olla meille kaikille ensisijainen: Miksi ylipäätään jotkut kokevat tarpeelliseksi puolustaa itsenäisen yhteisön oikeutta kiusata, tai kiusaamalla karkottaa epämieluisan jäsenensä?

Suurin syy on luultavasti se, että kun kaikki ulkopuolinen puuttuminen nähdään uhkana, ei haluta kiinnittää huomiota asioihin, joihin ulkopuolelta halutaan puuttua. Oli ongelma mikä tahansa, se helposti torjutaan suoralta kädeltä. Uskonnollisissa piireissä on selvästi näkyvissä poikkeuksellinen yliherkkyys, jopa paranoidisuus, rajoituksia kohtaan, mikä entisestään pahentaa asiaa.

Sitten on heitä, jotka eivät halua luopua oikeudestaan syyttää ja tuomita ihmisiä. He ovat tottuneet siihen, että heillä on tuo valta. Yhteiskunnan ei sovi sitä valtaa kaventaa. He pelkäävät, että heiltä kielletään saarnaaminen ja evankeliointi, jos ne tuottavat ihmisille pahaa oloa. Pitäisikö kieltää? Riippuu täysin tilanteesta, sisällöstä, ihmisistä, mutta kyllä myös sellaista saarnaamista ja evankeliointia tapahtuu, mitkä ovat hengellistä väkivaltaa, ja mitkä näin ollen tulisi kriminalisoida.

Sitten tämä ”mitäs läksit”, tai paremminkin ”mitäs tulit tänne”- argumentti. Ne lukuisat tilanteet, joissa hengellisen väkivallan kohde on syntynyt uskonnolliseen yhteisöön, ja jossa uhrin perhe, suku, ystävät kuuluvat siihen, täytyy jättää pois. On absurdia ottaa ”mitäs tulit tänne” –argumentti esiin sellaiseen tilanteeseen.

Sellaiset yhteisöt, joihin ihmiset ovat tulleet vapaaehtoisesti ilman verisiteitä, voivat olla jäsenilleen myös se kaikkein tärkein osa elämää, niin terveessä kuin sairaassa mielessäkin. Jos sitten joku yhteisön jäsen nostetaan tikun nokkaan mollattavaksi, on äärimmäisen julmaa todeta, että eihän sinua täällä kukaan pakota olemaan. Lähde pois, ei sinua täällä kaivata. Uhri sitten joko jättää tuon hänelle niin keskeisen tärkeä yhteisön tai yrittää sinnitellä niin kauan, kunnes hengellisen väkivallan paine käy sietämättömäksi (tai häntä kiusaavat henkilöt jättävät yhteisön).

Hengellisesti väkivaltainen yhteisö ja siinä pysyminen ovat yksi asia, mutta hengellisen väkivallan teko on toinen. Esimerkiksi pahamaineisessa hoitokokouksessa murrettu ihminen valittaa kohdanneensa hengellistä väkivaltaa, ja hänelle sanotaan, että ei kukaan sinua pakota olemaan meidän yhteisömme vaikutuspiirissä, lähde pois. Hän lähtee, ja hyvä niin. Kokemus ei toistu. Tämähän ei kuitenkaan poista tapahtunutta, sitä hengellisen väkivallan tekoa. Sanotaanko puistossa raiskatulle naiselle, että mitäs menit sinne. Ei kukaan sinua pakota kulkemaan tuon kyseisen puiston läpi. Ei hänelle niin sanota, vaan tekijä otetaan kiinni (jos hänet saadaan kiinni) ja tekijää rangaistaan. Miksi hengellisen väkivallan suhteen olisi toisin?

perjantai 20. huhtikuuta 2012

VL-liike ja hoitokokousten uusi tuleminen


Kotimaa24-blogin satoa.



VL-liikkeen sisällä on alkanut uusi hoitokokousten aalto, sanoo Lapin yliopiston tutkija Aini Linjakumpu. Syynä ovat hänen mukaansa erityisesti 1970-luvun hoitokokousten ja lähivuosina paljastuneen pedofiliaepidemian julkiset käsittelyt. Hoitokokouksilla pyritään kitkemään liikkeen sisältä kumpuava kritiikki johtoa ja rauhanyhdistyksiä kohtaan.

Linjakummun mukaan samankaltaista hengellistä väkivaltaa on myös muissa uskonnollisissa yhteisöissä. Ongelmaan tulisi hänen mielestään puuttua vahvemmin, ja kuitenkin hengellistä väkivaltaa vielä suurempi vaara ovat ihmisten asenteet siihen. Vieläkö joku väittää, että hoitokokoukset ovat mennyttä aikaa?

Pystyn ennakoimaan vastalauseet. ”Mutta täytyyhän uskonnonvapautta kunnioittaa”, sanoo yksi. ”Emme saa puuttua itsenäisten yhdistysten tai yhteisöjen asioihin”, sanoo toinen. ”Tästäkö alkaa meidän uskovien vaino?”, julistaa kolmas. ”Kasvattakaa selkäranka ja katsokaa totuutta silmiin”, sanon minä.

Miten kauan aiomme hyväksyä sen, että uskonnonvapaus ajaa moraalin edelle?

http://yle.fi/alueet/oulu/2012/04/hengellinen_vakivalta_koettelee_lestadiolaisyhteisoa_3417661.html

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Vanhoillislestadiolaisuus ja lahkolaisuuden pimeä puoli


Tässä K24:n blogiini tänään 25.3.2012 kirjoittamani kirjoitus.



Kirjoitin 13.2.2012 blogikirjoituksen ”Vaarallisten uskonnollisten liikkeiden piirteitä”, jossa listasin ”pimeälle puolelle” siirtyneiden uskonnollisten liikkeiden ominaisuuksia. Blogin keskusteluketjussa Vuokko Ilola kirjoitti omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan kohta kohdalta.

Tuomo Hirvi kirjoitti tänään mainion blogin. Sain sen innoittamana idean julkaista itsenäisenä liitteenä haitallisen lahkon ominaisuudet sekä Vuokko Ilolan kommentit. Rohkenin käyttää Vuokon kommentteja lupaa kysymättä, koska hän kirjoitti kommenttinsa aikoinaan julkisen blogitekstin keskusteluosioon, ja toisaalta hän on hyvin avoimesti kirjoittanut kohtaamistaan ongelmista. Luonnollisesti poistan blogin, jos hän niin haluaa.

Nimeän ensin piirteen ja esittelen sen lyhyesti. Sen perään lisään Vuokon kokemukset Vl-liikkeen parista. Saman toistan jokaisen 20 ominaisuuden kohdalla.


1. Sisäinen kontrolli
Sisäinen kontrolli tarkoittaa lahkon harjoittamaa määräysvaltaa ja kontrollointitarvetta lahkon jäseniä kohtaan. Sitä tapahtuu sekä lahkon johdosta rivijäseniin sekä jossain määrin vertaiskontrollina. Tähän liittyy myös velvollisuus vakoilla ja ilmiantaa toisia lahkonjäseniä.

V. Ilola:  "Olenko minä veljeni vartija?" lausahdusta käytetään usein vl-liikkeen keskusteluissa, kun puhutaan veljen horjumisesta uskon asioissa. Juttu jatkuu siten, että todetaan olevamme veljen vartijoita, eli veljeä pitää olla herkästi lähestymässä ja tarvittaessa myös nuhtelemassa, kun hänen uskossaan näkyy "väsymisen" merkkejä. Yksi tällainen uskon väsymisen merkki on maailmallisen musiikin kuuntelu. Jos nuhtelu ei tuota tulosta, asiaa jatketaan Kristuksen kirkkolain mukaisesti tai sanotaan tottelemattomalle suoraan hänen olevan epäuskon tilassa. Myös takanapäin saatetaan olla huolissaan jonkun uskonelämästä ja hänestä saatetaan levitellä epäilyjä ja juttuja laajastikkin.


2. Vainoharhaisuus
Miten paljon lahkossa käytetään todellisia tai kuviteltuja uhkakuvia jäsenten pelotteluun. Lahkon ulkopuolelle luodaan tahoja, jotka aktiivisesti pyrkivät haittaamaan tai tuhoamaan uskonnollista liikettä. Myös liikkeen entiset jäsenet ovat suuria uhkia, ja heitä pyritään demonisoimaan ja mustamaalaamaan.

V. Ilola: "Maailma pilkkaa, roskittaa ja mustamaalaa", on hyvä selitys ulkopuolisten ymmärtämättömyydelle vl-liikettä kohtaan ja usein lausahdusta jatketaan niin, että aina on Jumalanlapsia vainottu ja että Jeesustakin pilkattiin ja vainottiin. Eli ulkopuolisten negatiivinen suhtautuminen liikettä kohtaan käännetään voitoksi. Usein sanotaan myös, että maailman pilkka on varma merkki siitä, että "uskomme on oikea". Kaikki liikkeen kristisoijat myös leimataan milloin miksikin; eriseuraiseksi, katkeraksi, sielunvihollisen kätyriksi jne.


3. Johdon autoritaarisuus
Tällä kriteerillä arvioidaan liikkeen johdon ohjeiden ja käskyjen ehdottomuutta. Sallitaanko epäilyä tai kriittistä keskustelua? Ovatko johtajat erehtymättömiä tai jumalan sanan välikäsiä, joita on velvollisuus totella. Toisinajattelijoista uhkaa ryhmästä karkottaminen tai muista eristäminen.

V. Ilola: "Kysyä ja kyseenalaistaa saa, mutta ei saa vaatia muutosta" on usein käytetty lause vl-liikkeessä. Tavallaan kannustetaankin avoimeen keskusteluun, mutta keskustelu pitää loppua tilanteeseen, jossa epäilijä ja kyseenalaistaja pyytää anteeksi epäilyjään ja on loppuviimeksi samaa mieltä kaikista asioista muitten kanssa. Käytännössä vl-nokkamiehet, "vakaat veljet", puhujat tai muuten muitten arvostusta nautitsevat ihmiset ovat erehtymättömiä ja just jumalan sanan välikäsiä, eikä heitä vastaan käy juppuroitseminen.


4. Syyllistäminen
Kummassa on vika, jos yksilö ja yhteisö ovat eri mieltä? Onko vika aina yksilössä? Tähän liittyy myös, että vaaditaanko jonkinlainen julkinen syyllisyyden tunnustaminen tai itsekritiikki.

V. Ilola: "Yksilö ei voi olla oikeassa", olen kuullut usein sanottavan vl-liikkeessä. Myös ettei seurakunta erehdy


5. Velvollisuus uskoutua johdolle yksityiselämästään
Missä määrin lahkon jäsenen yksityisasiat ovat lahkon johdolle tai muille jäsenille kuuluvia asioita? Onko jonkinlainen julkisen tai henkilökohtaisen ripittäytymisen pakko?

V. Ilola: On ollut ihan tavallista joutua kuulusteluun ihan henkilökohtaisistakin asioista vl-liikkeessä, kuten avio-ongelmista ja usein tällaisen tilanteen alkuunpanija on toinen puolisoista. Ja kyllä näissä tilanteissa on saattanut joutua kovastikkin seinää vasten ja ripittäytymään kovasti.


6. Opillinen dogmaattisuus
Miten jäykkä lahkon oppi ja maailmankatsomus on? Sallitaanko omaa ajattelua tai tulkintaa, vai tuleeko kaikki lahkon jäsenille ns. valmiiksi pureskeltuna?

V. Ilola: Vl-liikkeessä ei sallita erimielisyyttä opillisissa asioissa. Ja esimerkiksi kun lapsiasia katsotaan opilliseksi, siinä ei sallita erilaista ajattelua.


7. Sensuuri
Rajoittaako uskonnollisen liikkeen johto jäsenten tutustumista siihen, mitä ulkopuolinen maailma heistä ajattelee? Sensuuri voi toimia suorina kieltoina tai ryhmäpaineen kautta. Kielletään televisio, lehdet yms. tai pidetään yllä käsitystä, että ne ovat paheellisia tai haitallisia.

V. Ilola:  Sensuuria on paljonkin vl-liikkeessä. Netin keskustelupalstoja ei ole sopivaa lukea eikä niissä kirjoitella, televisiota ei ole sopivaa katsoa, vain tietyt lehdet ovat sopivaa luettavaa ja jos jossakin lehdessä kirjoitetaan vl-liikkeestä negatiivisesti, lehdentilaus saatetaan perua tai ainakin uhataan tehdä niin.


8. Ihmissuhteiden rajoittaminen
Miten tärkeänä pidetään sitä, että vältetään yhteydenpitoa lahkon ulkopuolisiin henkilöihin tai toisinajatteleviin sukulaisiin? Entinen elämä täytyy jättää taakseen. Lahkon jäsenet saavat olla tekemisissä vain tai enimmäkseen ”omiensa” kanssa.

V. Ilola: Ulkopuolisten kanssa saa olla jossakin määrin, mutta heidän kaikkiin puheisiinsa ja rientoihinsa ei saa yhtyä. "Raja" täytyy pitää selvänä; minä olen uskovainen ja sinä et. Eniten on suotavaa olla uskovaisten kanssa ja lapsillekkin pitää yrittää järjestää uskovaisia kavereita.


9. Maailmankielteisyys
Tämän kriteeri käsittää lahkon pelastuskäsitykset. Onko pelastus mahdollista vain juuri samoin tavoin ajatteleville, ja muut joutuvat helvettiin? Onko maailmanloppu lähellä, mutta lahkoon kuuluminen pelastaa? Onko liikkeen ulkopuolinen maailman ja kaikki siinä pahaa, rappeutunutta tai syntistä?

Tämä kaikki on niin vahvasti totta vl-liikkeessä. "Vain me" -käsitys on suorastaan elinehto vl-liikkeeseen kuulumiselle. Maailmanlopusta puhutaan usein, just eilen viimeksi kun kuuntelin netistä seuroja. Viimeisellä tuomiolla on vain kahdenlaisia ihmisiä, kirotut ja siunatut ja ajanmerkit kertovat, että aikaa on jäljellä enää vähän.

10. Uusien jäsenien värväysvelvoite
Lähetystyön ja jäsenvärväyksen aggressiivisuus

V. Ilola: Tulee puhutella epäuskosta ja kehoittaa parannukseen, mutta ei sitä oikeastaan värväykseksi voi sanoa.


11. Poliittinen vaikutusvalta
Pyrkiikö lahko saamaan poliittista vaikutusvaltaa? Lahkon jäsenet merkittävissä yhteiskunnallisissa töissä.

V. Ilola: Jos joku vl-henkilö on ehdokkaana jollakin vaalilistalla, häntä pyritään äänestämään. Nytkin kun on meneillään jotkut kirkollisvaalit, vl-piireissä lähetellään tekstareita, joissa kehoitetaan äänestämään uskovaista ehdokasta :)


12. Peiteryhmät
Onko uskonnollisella liikkeellä peiteyhtiöitä tai yhdistyksiä, joiden yhteys emoliikkeeseen on piilotettu tai se ei ole itsestään selvä? Peiteryhmillä hankitaan varoja ja kannattajia.

V. Ilola: En ole koskaan ainaskaan kuullut tämmöisestä vl-liikkeen tiimoilta.


13. Varallisuus
Lahkon varallisuus. Miten merkittävä taloudellinen toimija se on? Käytetäänkö jäseniä taloudellisesti hyväksi? Käytetäänkö manipulaatiota tai painostusta, jotta jäsenet antaisivat tuloja tai omai-suutta johdolle?

V. Ilola: Vl-liikkeessä kehoitetaan osallistumaan Jumalan valtakunnan työhön monella eri tavalla; osallistumalla työvuoroihin seurojen kahvitarjoilujen järjestämisessä ja myyjäisjärjestelyihin sekä kaikenlaisiin talkoohommiin. Yksi tapa on myös lisätä liikkeen varallisuutta ostamalla kahvitarjoiluista ja myyjäisistä sekä ihan lahjoittamalla ry:lle rahasummia, jotta evankeliumin työtä voidaan tehdä ja toimitalot saadaan maksettua. Joskus joitakin ihmisiä on kehoitettu ja jopa painostettu tekemään testamentti ry:lle. Mutta en usko tällaisen homman olevan kovin yleistä.


14. Eroa harkitsevien painostus
Kuinka vapaasti liikkeestä voi erota? Painostetaanko eroa pohtivia tai jo eronneita takaisin liikkeen pariin? Käytetäänkö häirintää, pelottelua tai painostusta?

V. Ilola: Vl-liikkeestä eroaminen on todella vaikeaa. Tunnen monia ihmisiä, jotka jättäisivät liikkeen jos uskaltaisivat. Kun esim. vanhemmat ajattelevat oman lapsensa "uskon kieltämisen" olevan pahempi asia kuin hänen kuolemansa, niin ei sitä kovin helposti uskalla sitä päätöstä tehdä. Ei haluta vanhemmille niin kauheata surua ja toisaalta sitten pelätään niitä lukuisia puhutteluita, jota liikkeestä eroaminen aiheuttaa. Häirintä, pelottelu ja painostus ovat ihan tavallisia keinoja saattaa harhateille lähtenyt takaisin ruotuun. Mutta ei tätä sellaisena käsitetä, vaan rakkautena hukkuvaa kohtaan.


15. Seksuaalinen manipulaatio
Onko uskonnollisen liikkeen jäsenillä mahdollisuus henkilökohtaiseen, intiimiin seksuaalisuuteen? Vai onko seksuaalisuus johdon määriteltävissä ja sen tarkkailun alaisena. Seksuaalinen hyväksikäyttö on varmaan tämän ilmiön äärimuoto.

V. Ilola: Seksuaalisuuden minkäänlainen "toteuttaminen" kuuluu ainoastaan avioliittoon. Seurustelevia pareja varoitellaan kovasti, myös nuhdellaan tarvittaessa ja lukuisat nuorteniltojen aiheet pyörivät tässä asiassa. Ennen sanottiin, että seurustelevan parin väliin pitää mahtua aina Päivämies (liikkeen lehti), mutta uusin kuulemani asia, mikä pitää mahtua seurustelevien väliin on keittiönpöytä :) Myös nuorten keskinäisiä mökkireissuja kehoitetaan välttämään.


16. Väkivallan hyväksyntä
Onko väkivallan käyttö lahkon sisällä tai lahkosta ulospäin sallittua tai jopa toivottavaa silloin, kun johto sitä vaatii?

Vl-liikkeessä ei hyväksytä minkäänlaista väkivaltaa eikä johto koskaan sellaista vaadi jäseniltään. Aika usein kuitenkin jos väkivaltaa esiintyy, esim. perheväkivaltatapauksissa asiaa hoidetaan hengellisesti, eli tekijää puhutellaan muiden uskovaisten voimin ja usein mukana on myös puhujia tai jopa ry:n johtokunta ja häntä kehoitetaan parannukseen


17. Hierarkkisuus
Missä määrin lahkolainen voi ”edetä urallaan” tottelemalla ja alistumalla johdolle. Pitääkö johto huolen omista asemistaan?

V. Ilola: Kuuliaiset jäsenet saavat hyvin luottamushommia vl-liikkeessä.


18. Kiristäminen
Käytetäänkö ristiriitatilanteissa tai jäsenten ohjailemisessa kiristystä? Kiristyksen välineinä voivat olla esim. rippisalaisuudet, lasten hyvinvointi, taloudellisilla menetyksillä uhkailu.

V. Ilola: Uskon tai siunauksen menettämisellä peloitellaan. Myös sillä, että saattaa menettää ystäviä. Jos on jättämässä liikkeen, saatetaan peloitella, ettei takaisin ehkä ole tulemistakaan, kun Jumala ei välttämättä anna tuntoa. "Voi sitä, joka Jumalan hylkää, mutta VOI-VOI sitä, jonka JUMALA hylkää", oli ainakin ennen hyvä pelottelulause "uskonsa kieltäjälle". Myös sillä saatetaan pelotella, että "kohta alkaa alamäki kun uskosi kiellät".


19. Totisuus
Onko uskonnollisella liikkeellä siihen itseensä kohdistuvaa huumorintajua? Siedetäänkö huumoria, joka kohdistuu johtoon, jäseniin tai lahkon oppeihin?

V. Ilola: Vl-liikkeessä kuulee usein laskettavan leikkiä ja suorastaan pilkattavan muihin uskontosuuntiin kuuluvia. "Hevosenpierujuttu" helluntalaisista on usein kuulemani nauruhörötysten kohde. Myös kirkkouskovaisista olen kuullut paljon naurusananlaskuja. Mutta mutta...vl-liikkeestä ja sen asioista ei sovi tehdä hekotteluasioita. Mun HerranPerttu-tarinat ovat olleet tosi monelle ihan liikaa, vaikka tarkoitukseni ei todella ole pilkata, vaan käydä läpi omia aatoksiani ja kokemuksiani koomisessa valossa (se helpottaa!).


20. Suggestiivisten menetelmien järjestelmällinen käyttö
Käytetäänkö erilaisia suggestiivisia rituaaleja, hypnoosia, huumausaineita tai kognitiivista suorituskykyä heikentäviä tekniikoita, kuten esimerkiksi valvottamista?

V. Ilola:  70-luvun hoitokokoukset kestivät usein aamutunneille. Tiedä sitten oliko sillä joku syvempi tarkoitus...

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Oy Homokorjaamo Ab


Pitääkö eheyttää, ja jos pitää, niin kenet pitäisi eheyttää? Tämä tarina ei ole tosi, mutta voisi olla. Vai onko se tosi, mutta se ei voisi olla? Kirjoitus on syntynyt epäluulosta ja inhosta uskonnollista toisten elämällä mestarointia kohtaan.

Isä Henkonen: - Haloo. Homokorjaamo Isä, Poika ja Yrjö Henkonen.
N.N: - N.N päivää. Jaa, teillä on tämmöinen liiketoiminta. Jos teille toisi yhden homoseksuellin eheytettäväksi, niin mitä maksaisi?
Isä Henkonen: - Emme veloita mitään, mutta lahjoituksia saa antaa. Saamme rahoitusta myös aikamme pyhiltä. Meille korjaajille riittää, että Jumala saa tehdä meidän töitä, tai siis tarkoitan, että me saamme tehdä Jumalan töitä.
N.N.: - Miten tämä eheyttäminen sitten tapahtuu?
Isä Henkonen: Riippuu vähän, miten paatuneesta tapauksesta on kyse, mutta suggestiolla, kevyellä painostuksella ja helvetin ilosanomalla lähdemme liikkeelle. Vaikeissa tapauksissa pitää ottaa kovemmat keinot käyttöön, mutta osakkaamme, ja velipoikani, Yrjö Henkonen osaisi niistä kertoa paremmin.
N.N.: Kuulostaa vähän rajulta.
Isä Henkonen: No mutta hyvällä asiallahan tässä ollaan. Meillä on kolme korjausohjelmaa, joista voidaan räätälöidä sopiva. Ne ovat 1) Homofoobikon Spesiaali, 2) Vihaa ja Inhoa Kälviällä ja 3) Fundamentalistin Haave.
N.N. Jaahas. Mitä eroa noilla sitten on?
Isä Henkonen: Ei niillä muuta eroa ole, kuin että kuittiin tulee vain eri merkintä.
N.N.: Onko potilaille tullut sivuvaikutuksia?
Isä Henkonen: Ainahan sitä nyt jotain pientä tulee, mutta kyllähän rakastava taivaanisä omistaan huolen pitää. Eihän munakastakaan tehdä rikkomatta munia.
N.N.: Onko teillä ollut onnistuneita korjauksia?
Isä Henkonen: Olemme eheyttäneet täysin kolme homoseksuellia, tosin heistä kaksi on sittemmin perunut eheytymisensä. Kolmannesta meillä ei ole tietoa.
N.N.: Vai niin. No, varsinainen asiani oli, että sain teille ensi viikolle peruutusajan. Pidetään lääkitys siihen asti ennallaan. Olisi parempi, jos ette tässä välissä ota uusia eheyttämisen tarpeessa olevia korjattavaksi. Sovitaanko niin? Sen pitää muutenkin loppua.
Isä Henkonen: No hyvä on sitten, tehdään niin. Tehän meistä se psykiatri olette.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Malmön noita, demonit ja uskonnonvapaus

Kirjoitin tämän tekstin Kotimaa24:än blogiini.


Malmössä Ruotsissa on tullut esiin pohjoismaisittain harvinainen uskonnollisen väkivallan tapaus. Kristillisen evankelistisen herätysliikkeen tiloissa on harrastettu reippaanlaista riivaajien karkoitusta, jossa on ollut mukana liikkeen papistoa ja muuta väkeä.

14-vuotiaan tytön isä ja äitipuoli luulivat hänen harrastavan noituutta ja olevan pahojen henkien riivaama, koska hän käyttäytyi ”henkisesti epävakaasti”. Tämän vuoksi he hakivat apua kyseisen herätysliikkeen papilta. Ennen varsinaista ammattilaisen tekemää manausta, isä ja äitipuoli (ilkeä äitipuoli?) olivat kokeilleet kotikonsteja riivaajien poistamiseen. Tyttöä pidettiin sidottuna ja eristettynä muusta perheestä lukkojen takana, ettei pahuus leviä perheen muihin lapsiin. Häntä mm. kidutettiin tulikuumalla veitsellä ja uhkailtiin tappamisella ja ruumiin paloittelemisella, ellei hän tunnusta syntejään.

Lopulta vanhemmat pyysivät apua papiltaan. Manauksen otti hoitaakseen 37-vuotias naispappi, jonka lisäksi parin muunkin papin epäillään olleen mukana. Tyttö lukittiin viikoksi liikkeen seurakuntataloon, jossa häntä pidettiin nälässä ja valvotettiin. Öisin olivat vuorossa manaukset. Tyttöä voideltiin, hänelle juotettiin öljyä, pisteltiin mm. varpaankynsillä. Riivaajien poistoyrityksiin sisältyi myös ns. manauspiiri, jossa tytön ympärille kerääntyneet seurakuntalaiset tönivät tyttöä kaataen häntä maahan. Tytön vangittuna pitämistä perhe ja seurakunnan jäsenet ovat perustelleet sillä, että he olivat kovasti pelänneet tätä teinityttöä.

Perheen puolustusasianajaja sanoo heidän kiistävän teot, mutta myöntävän pahojen henkien manauksen. Edelleen hän jatkaa toteamalla, että manaaminen ei ole rikos, vaan se kuuluu uskontoon, ja kuuluu siten uskonnonvapauden alaisuuteen.

Jätetään tapauksesta suoranainen väkivalta pois. Sen me kaikki varmasti tuomitsemme. Mielenkiintoisempi kysymys onkin tämä: Onko ”epävakaasti” (ts. normaalin teinin tavoin) käyttäytyvän teinin, tai kenen tahansa, epäileminen (ja häntä siitä syyttäminen) demonien riivaamaksi hyväksyttävä uskonnonvapauden nojalla? Ilmeisesti se ainakin katolisissa maissa on täysin hyväksyttyä, kunhan se tapahtuu salonkikelpoisesti ammattimanaajan tekemänä. Alla mainitun Usatoday.comin jutun mukaan asia on ajankohtainen myös nykypäivänä. 





Alla oleva juttu parin vuoden takaa antaa mielenkiintoista tietoa manauksista nykypäivänä.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Vaarallisten uskonnollisten liikkeiden piirteitä


Onko esim. Vanhoillislestadiolaisuus haitallinen uskonnollinen liike? Entä Jehovan todistajat? Suomessa toimii tälläkin hetkellä uskonnollisia liikkeitä, joiden toiminnassa on ns. vaarallisille lahkoille ominaisia piirteitä. Käyn alustuksena tulevaa, jo historiaan jäänyttä kartanolaisuutta koskevaa, blogikirjoitusta varten läpi käytäntöjä ja ryhmädynamiikan muotoja, joita lahkoissa yleisesti esiintyy. Ne ovat siis kriteereitä joilla arvioidaan lahkojen vaarallisuutta. Käytän lahko-sanaa modernilla tavalla vaihtoehtoisesti uskonnollisen liikkeen kanssa.

Kun olen lukenut, niin entisten kuin nykyistenkin, VL-liikkeen jäsenien ajatuksia ja kokemuksia, ja käynyt niitä läpi suhteessa vaarallisen lahkon ominaispiirteisiin, niin minulle on herännyt epäilyksiä, mikä on kyseisen liikkeen luonne. Myös entisten Jehovan todistajien kertomukset puhuvat omaa karua kieltään. Lukija voi omien tietojensa pohjalta tehdä omat johtopäätöksensä.

Lahko voi olla vaarallinen sisäisesti ja/tai ulkoisesti. Nykyisten suomalaisten lahkojen vaarallisuus tai haitallisuus taitaa kohdistua pääosin sen omiin jäseniin, eikä ulospäin suuntautunutta fyysistä aggressiota juurikaan enää esiinny. Vaikka näin on, niin tätä asiaa miettiessä herää väistämättä kysymyksiä siitä, miksi lahkojen annetaan toimia. Miksi meillä Suomessa on yhteisöjä, joissa henkisen ja fyysisen koskemattomuuden oikeudet eivät päde? Jyrääkö oikeus harjoittaa uskontoaan alleen edellä mainitut yksilöoikeudet? Pitäisikö kirkon puuttua tiukemmin väärinkäytöksiin? Vai onko kaikki julkinen paheksunta ja rajoittaminen niin huonoa julkisuutta uskonnon harjoittamiselle ylipäätään, että siihen ei haluta mennä? Tekee myös mieli kysyä, että sovelletaanko esimerkiksi lastensuojelun periaatteita yhtäläisesti uskonnollisten yhteisöjen tai lahkojen kohdalla verrattuna sekulaariin yhteiskuntaan? Minulla on epäilys, että näin ei ole.

1. Sisäinen kontrolli
          
Sisäinen kontrolli tarkoittaa lahkon harjoittamaa määräysvaltaa ja kontrollointitarvetta lahkon jäseniä kohtaan. Sitä tapahtuu sekä lahkon johdosta rivijäseniin sekä jossain määrin vertaiskontrollina. Tähän liittyy myös velvollisuus vakoilla ja ilmiantaa toisia lahkonjäseniä.


2. Vainoharhaisuus

Miten paljon lahkossa käytetään todellisia tai kuviteltuja uhkakuvia jäsenten pelotteluun. Lahkon ulkopuolelle luodaan tahoja, jotka aktiivisesti pyrkivät haittaamaan tai tuhoamaan uskonnollista liikettä. Myös liikkeen entiset jäsenet ovat suuria uhkia, ja heitä pyritään demonisoimaan ja mustamaalaamaan.

3. Johdon autoritaarisuus

Tällä kriteerillä arvioidaan liikkeen johdon ohjeiden ja käskyjen ehdottomuutta. Sallitaanko epäilyä tai kriittistä keskustelua? Ovatko johtajat erehtymättömiä tai jumalan sanan välikäsiä, joita on velvollisuus totella. Toisinajattelijoista uhkaa ryhmästä karkottaminen tai muista eristäminen.

4. Syyllistäminen

Kummassa on vika, jos yksilö ja yhteisö ovat eri mieltä? Onko vika aina yksilössä? Tähän liittyy myös, että vaaditaanko jonkinlainen julkinen syyllisyyden tunnustaminen tai itsekritiikki.

5. Velvollisuus uskoutua johdolle yksityiselämästään

Missä määrin lahkon jäsenen yksityisasiat ovat lahkon johdolle tai muille jäsenille kuuluvia asioita? Onko jonkinlainen julkisen tai henkilökohtaisen ripittäytymisen pakko?

6. Opillinen dogmaattisuus

Miten jäykkä lahkon oppi ja maailmankatsomus on? Sallitaanko omaa ajattelua tai tulkintaa, vai tuleeko kaikki lahkon jäsenille ns. valmiiksi pureskeltuna?

7. Sensuuri

Rajoittaako uskonnollisen liikkeen johto jäsenten tutustumista siihen, mitä ulkopuolinen maailma heistä ajattelee? Sensuuri voi toimia suorina kieltoina tai ryhmäpaineen kautta. Kielletään televisio, lehdet yms. tai pidetään yllä käsitystä, että ne ovat paheellisia tai haitallisia.

8. Ihmissuhteiden rajoittaminen

Miten tärkeänä pidetään sitä, että vältetään yhteydenpitoa lahkon ulkopuolisiin henkilöihin tai toisinajatteleviin sukulaisiin? Entinen elämä täytyy jättää taakseen. Lahkon jäsenet saavat olla tekemisissä vain tai enimmäkseen ”omiensa” kanssa.

9. Maailmankielteisyys

Tämän kriteeri käsittää lahkon pelastuskäsitykset. Onko pelastus mahdollista vain juuri samoin tavoin ajatteleville, ja muut joutuvat helvettiin? Onko maailmanloppu lähellä, mutta lahkoon kuuluminen pelastaa? Onko liikkeen ulkopuolinen maailman ja kaikki siinä pahaa, rappeutunutta tai syntistä?

10. Uusien jäsenien värväysvelvoite

Lähetystyön ja jäsenvärväyksen aggressiivisuus


11. Poliittinen vaikutusvalta

Pyrkiikö lahko saamaan poliittista vaikutusvaltaa? Lahkon jäsenet merkittävissä yhteiskunnallisissa töissä.  

12. Peiteryhmät

Onko uskonnollisella liikkeellä peiteyhtiöitä tai yhdistyksiä, joiden yhteys emoliikkeeseen on piilotettu tai se ei ole itsestään selvä? Peiteryhmillä hankitaan varoja ja kannattajia.

13. Varallisuus

Lahkon varallisuus. Miten merkittävä taloudellinen toimija se on? Käytetäänkö jäseniä taloudellisesti hyväksi? Käytetäänkö manipulaatiota tai painostusta, jotta jäsenet antaisivat tuloja tai omaisuutta johdolle?

14. Eroa harkitsevien painostus

Kuinka vapaasti liikkeestä voi erota? Painostetaanko eroa pohtivia tai jo eronneita takaisin liikkeen pariin? Käytetäänkö häirintää, pelottelua tai painostusta?

15. Seksuaalinen manipulaatio

Onko uskonnollisen liikkeen jäsenillä mahdollisuus henkilökohtaiseen, intiimiin seksuaalisuuteen? Vai onko seksuaalisuus johdon määriteltävissä ja sen tarkkailun alaisena. Seksuaalinen hyväksikäyttö on varmaan tämän ominaisuuden äärimuoto.

16. Väkivallan hyväksyntä

Onko väkivallan käyttö lahkon sisällä tai lahkosta ulospäin sallittua tai jopa toivottavaa silloin, kun johto sitä vaatii?

17. Hierarkkisuus

Missä määrin lahkolainen voi ”edetä urallaan” tottelemalla ja alistumalla johdolle. Pitääkö johto huolen asemistaan?

18. Kiristäminen

Käytetäänkö ristiriitatilanteissa tai jäsenten ohjailemisessa kiristystä? Kiristyksen välineinä voivat olla esim. rippisalaisuudet, lasten hyvinvointi, taloudellisilla menetyksillä uhkailu.

19. Totisuus

Onko uskonnollisella liikkeellä siihen itseensä kohdistuvaa huumorintajua? Siedetäänkö huumoria, joka kohdistuu johtoon, jäseniin tai lahkon oppeihin?

20. Suggestiivisten menetelmien järjestelmällinen käyttö

Käytetäänkö erilaisia suggestiivisia rituaaleja, hypnoosia, huumausaineita tai kognitiivista suorituskykyä heikentäviä tekniikoita, kuten esimerkiksi valvottamista?


Lista perustuu kriminaalipsykiatri Hannu Lauerman kirjaan "Pahuuden anatomia".


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Yhdysvaltojen Michiganissa laillistettiin koulukiusaaminen


Jos joku ajattelee, että Suomessa on meno mennyt liian liberaaliksi ja hyväntahtoiseksi, niin onhan meillä aina Ameriikan Yhdysvallat, jonka elämän menosta voi lukea ja hakea lohtua.

Michiganin osavaltiossa on tehty laki koulukiusaamista vastaan, mutta eihän Amerikka olisi Amerikka, jos siinä ei olisi jokin jippo. Laki sai alkunsa 2002 tapahtuneesta Matt Epling –nimisen nuoren itsemurhasta. Hän päätyi traagiseen ja lopulliseen päätökseensä pitkään jatkuneen koulukiusaamisen seurauksena. Yleinen tuohtumus tapahtunutta kohtaan sai aikaan lakialoitteen, jolla oli tarkoitus estää koulukiusaamista.

Yllättäen (vai?) vastaan hangoittelivat konservatiivikristityt, jotka halusivat erioikeuden kiusata uskonnollisin perustein. Valitettavasti tämä ei ole vitsi. He vastustivat kiivaasti sitä, että lakiin kirjattaisiin kielto kiusata koulutoveria tämän seksuaalisuuden takia. Vuosien lobbauksen ja viivyttelyn jälkeen he saivat tahtonsa läpi, ja lakiin tehtiin seuraavanlainen klausuuli:

  "This section does not prohibit a statement of a sincerely held religious belief or moral conviction of a school employee, school volunteer, pupil, or a pupil's parent or guardian."

Tämä tarkoittaa, että “vilpitön uskonnollinen vakaumus” oikeuttaa sanomaan esim. homoseksuaaliselle nuorelle, että hän on ”syntinen”, ”menossa helvettiin”, ”epänormaali”, ”luonnonvastainen” jne. yms. Lakiin pettyneet kriitikot sanovatkin, nyt tehtiin sellainen laki joka, vastoin alkuperäistä tarkoitustaan, antaa kiusaajille välineet, joilla he voivat henkisesti kiduttaa uhrejaan lain suojalla. He voivat aina vedota siihen, että heillä nyt on tämmöinen uskonnollinen vakaumus, ja heillä on oikeus tuoda se julki.

Alla on linkit yhteen tapausta koskevaan uutiseen sekä kyseiseen lakitekstiin.


http://www.legislature.mi.gov/documents/2011-2012/billengrossed/Senate/htm/2011-SEBS-0137.ht