Schubakin teesit ja aborttien sosiaaliset syyt

Saul Schubakin kohtuuttoman paljon huomiota saaneet kommentit lapsilisistä ja ”heikommasta kansalaisaineksesta” sekä abortti-kysymys ovat olleet viime päivien kestopuheenaiheita. Abortin perusteleminen ns. sosiaalisilla syillä näyttää myös herättävän yllättäen runsaasti vähän yksipuolista ja jyrkkää tuomitsemista. Pyrin tällä kirjoituksella palauttamaan keskustelun faktatasolle ja näyttämään, että mitkä asiat abortti-kysymyksessä liittyvät toisiinsa ja miten ne liittyvät toisiinsa

Nuori kokoomuspoliitikko Saul Schubak siis ilmoitti, että hänen mielestään on järjenvastaista kannustaa yhteiskunnan ”heikompaa ainesta” lastentekoon lapsilisän kaltaisilla etuuksilla. Ajatus jostain yhteiskunnallisesti heikommasta kansalaisaineksesta on nykysuomessa niin absurdi, että se ei ansaitse kommentointia. Hän ei kuitenkaan ole ajatuksineen yksin. Siksi kun jatkossa mainitsen hänet, niin tarkoitan yhtälailla kaikkia heitä, jotka jakavat hänen ajatusmaailmansa.

Niin ikään kokoomukseen (ex-KD) kuuluva europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola jatkoi keskustelua asettumalla puolustamaan Schubakin ajattelua. Korhola antoi esimerkin, jonka hän oli kuullut joltain mystiseltä ”demariystävältä”, joka oli kuullut sen puolestaan joiltain helsinkiläisiltä sosiaalityöntekijöiltä. Pääkaupunkiseudulla on kuulemma ilmiö, missä teini-ikäiset yh-äidit tekevät lapsia saadakseen siitä toimeentulon ja ”ammatin” itselleen. Hän mainitsee, että ilmiö on tuttu mm. New Yorkin Harlemista (mikä sattumoisin on lähes pelkästään mustien asuttama kaupunginosa. Kuinka sattuikaan). Vai niin, että oikein kansallisen tason ongelmailmiö. No mietitäänpä.

Lapsilisä on subjektiivinen oikeus. Sitä maksetaan jokaiselle Suomessa asuvalle alle 17-vuotiaalle. Perussumma ensimmäiselle lapselle on 104,19e kuussa, toiselle lapselle 115,13e ja niin edelleen nousten lasten lukumäärän mukaan. Yh-vanhempi voi lisäksi saada 48,55e korotusta. Lisäksi tulee kotihoidontukea ja asumistukea sekä ehkä toimeentulotukea, riippuen laskelmasta. Lapsiperheen menot ovat kuitenkin isot. En usko, että yksinelävän opiskelijan tai vaikkapa vain pelkän toimeentulotuen varassa elävän nuoren ns. omaan käyttöön jäävä raha olisi kovin paljoa pienempi. Tulevaisuutensa toimeentulon pelkästään lasten tekemisen varaan laittavia kaiketi sitten on, mutta en näe sitä minkäänlaisena isona uhkana yhteiskunnallisesti.

Se mitä Schubak, ja ilmeisesti myös Korhola, näyttävät unohtavan, on että me (yhteiskuntana) tarvitsemme lapsia. Lapset uusintavat yhteiskuntaa. He ovat tulevia veronmaksajia, emmekä mitenkään kykene lapsuudessa erottelemaan sitä, mikä heidän roolinsa tulee yhteiskunnassa olemaan. Paljon on puhetta myös huoltosuhteen kasvusta, työvoimantarpeesta jne. Lyhyellä tähtäimellä lapset tietysti nostavat huoltosuhdetta, mutta olisi erittäin lyhytnäköistä ja typerää, jos emme huomaisi, miten suuri lapsisyntyvyys nyt parantaa huoltosuhdetta myöhemmin. Lisäksi ihmettelen sitä, kun luulisin Schubakin kannattavan runsasta hyödykkeiden ostamista ja kuluttamista, ts. kulutusyhteiskuntaa, niin miten hän ei pysty näkemään lasten välttämättömyyttä tulevina kuluttajina, tavaroiden ja palveluiden ostajina. Luulisi, että bisneshenkiselle on sitä parempi, mitä enemmän on kuluttajamassaa.

Edellisessä kappaleessa puhun sellaista kieltä, jota maamme schubakit yleensä ymmärtävät. Siksi käytän ilmaisuja kuten ”kuluttaja” ja lasten ”hyödyllisyys”. itse ajattelen tietenkin lapset itseisarvona ja tärkeinä itsessään aivan riippumatta siitä, mikä heidän roolinsa yhteiskunnassa tulee olemaan.

No miten tämä kaikki liittyy abortteihin ja erityisesti sosiaalisilla syillä perusteltuihin abortteihin? Yhteys on siinä, että yhteiskunnallinen ilmapiiri suhteessa lapsen tekemiseen, nuoriin lapsiperheisiin ja yksinhuoltajavanhempiin on merkittävä tekijä siihen, miten usein ja missä tilanteissa aborttiin päädytään. Viime päivien keskustelujen perusteella tuntuu, että termi abortti sosiaalisilla syillä on suorastaan kirosana, ja se liitetään kevytkenkäisyyteen, tulevan äidin itsensätoteuttamisen haluun ja ties mihin. Tämä on erittäin loukkaavaa ja suorastaan häpeällistä ihmisten hädän mitätöimistä. Näin ajattelen heidän sen kokevan, vaikka itselläni ei ole minkäänlaista henkilökohtaista kosketuspintaa aborttiin tai siihen päätyneisiin ihmisiin.

THL:n mukaan 92% aborteista tehdään sosiaalisiin syihin vedoten. Näitä syitä ovat huono henkilökohtainen taloudellinen tilanne, kesken olevat opinnot, parisuhteen ulkopuolella ”raskautuminen, parisuhteen lyhyt kesto ja jatkon epävarmuus jne. Kätilöopiston sairaalan johtava ylilääkäri Oskari Heikinheimo toteaa tämän vuoden heinäkuussa tehdyssä haastattelussa, että viime aikoina raskauden keskeytyksen syynä on yleistynyt, ja korostunut, huono taloudellinen tilanne eli yksinkertaisesti rahanpuute. Erityisesti tämä näkyy ikäryhmässä 20-34 -vuotiaat, minkä aborttitilastot pysyttelevät samalla tasolla, vaikka aborttien kokonaismäärä on laskenut jatkuvasti jo 1970-luvulta lähtien.

Kun nuori, tai miksei vähän vanhempikin nainen. tulee raskaaksi, niin vanhempien ja suvun taholta voi tulla kovaakin painostusta raskauden keskeyttämiseen. Tuleville äideille maalaillaan uhkakuvia, miten heidän elämänsä on ohi jo ennen kuin se alkoikaan, että he eivät pysty enää opiskelemaan eivätkä saa kunnon työpaikkaa ja ovat sidottuina kotiin. Tällä tahdon sanoa, että kun nainen harkitsee aborttia sosiaalisista syistä, niin taustalla voi olla monenlaista tekijää. Kyseessä on äärimmäisen kova päätös. Vanhempien ja sukulaisten myönteinen ja kannustava suhtautuminen nuorten yllättäviin raskauksiin vaikuttaa suoraan siihen, miten paljon raskauden keskeytyksiä tehdään.

Muita aborttien määrien vähentäviä tekijöitä on yhteiskunnan lapsiperhemyönteisyys tai –kielteisyys. On suorastaan järkyttävää lukea, että millaista sontaa esim. yh-äidit saavat niskaansa. Heitä haukutaan veronmaksajien rahoilla eläviksi laiskoiksi loisiksi, joilla ei ole kunnianhimoa hakea uraa ja ”pärjätä” yhteiskunnassa. Onko se kumma, että tällaisessa ilmapiirissä nuori tuleva äiti päätyy toiseen ratkaisuun? Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia tekoja.

Huono taloudellinen tilanne on tietysti suhteellinen käsite. Itse yksilapsisen perheen isänä olen huomannut, miten vähälläkin voi tulla toimeen ja saada lapselle kaiken tarpeellisen materiaalisen hyvän. Se vain vaatii sitä, että karsii omista tarpeistaan turhaa pois. Pienilläkin tuloilla voi pärjätä, mutta valitettavasti yhteiskuntamme perustuu rahan käyttämiselle ja kuluttamiselle. Mainokset ja ympäristön mielikuvat ”oikeanlaisesta elämästä” ohjaavat ihmisiä tietynlaiseen elämäntapaan, missä pitää olla pelit ja vehkeet, tabletit ja älypuhelimet. Siinä vaikutusympäristössä lapsiperheen taloudellisesti niukka arki ei välttämättä houkuttele. Lisäksi vaarana on leimautuminen luuseriksi ja elämästä sivuraiteelle jääneeksi.

Toinen aborttilukuihin positiivisesti vaikuttava tekijä on luonnollisesti seksi- ja ehkäisyvalistus. Sen merkitystä ei voi liikaa painottaa. Vieläkin näkee liian usein sellaista ajattelua, että seksistä ja ehkäisemisestä puhumista pitäisi kouluissa välttää. Tämä ajattelu on yksiselitteisesti hulluutta. seksivalistukseen täytyy tietenkin kuulua se periaate, jonka mukaan seksi tulee mukaan kuvioihin vasta, kun aika on kypsä. Sitä ei saa kiirehtiä. Ei ole kuitenkaan realistista ajatella, että seksi kyettäisiin teineiltä tai täysi-ikäiseksi tulleilta kieltämään. Luonto löytää kyllä keinot. Haihattelut eivät vähennä abortteja.

1990-luvun laman seurauksena leikattiin julkisen terveydenhuollon palveluita. Kouluissa seksuaaliterveyskasvatus ei ollut vuosina 1995-2004 pakollista. Kätilöopiston sairaalan ylilääkärin Oskari Heikinheimon mukaan näiden seuraukset ovat vieläkin näkyvissä. Koulujen ja terveydenhuollon ehkäisyvalistus, tai sen puute, vaikuttaa siis suoraan teiniraskausten määrään.

Kaikki me olemme murheissamme siitä, että raskauden keskeytyksiä tehdään niin paljon. Se mitä olen halunnut tällä kirjoituksella sanoa, on että suurin osa aborttipäätöksen parissa tuskailevista on kuitenkin tavallisia hyväntahtoisia ihmisiä. He vain ovat tilanteessa, jossa he näkevät olevansa umpikujassa. On vain huonoja vaihtoehtoja (heille). Me voisimme omalta osaltamme vaikuttaa siihen, että yhteiskunnalliset asenteet yllättäen raskaaksi tulevia kohtaan olisivat kannustavammat, tukisimme heitä enemmän, ja että nuoria lapsiperheitä ja yh-vanhempia arvostettaisiin eikä katseltaisi alta kulmien. Siten aborttien määrien laskeva trendi jatkuisi edelleen tai jopa kiihtyisi.

Lisään loppuun vielä tilastotietoa heille, joita asia kiinnostaa. Keskusteluja seuratessa saattaa tulla tunne, että aborttien määrä olisi nousussa tai jopa räjähtämässä käsiin. Niin ei kuitenkaan ole.

1970 tuli voimaan lakimuutos, jossa sallittiin raskauden keskeytys sosiaalisiin syihin vedoten. Tämän seurauksena vuonna 1973 tehtiin ennätysmäärä abortteja 23000. Kuriositeettina, minä olen syntynyt tuona aborttien mustana vuotena. Sen jälkeen niiden määrä on laskenut suhteellisen tasaisesti nykyiseen n. 10000 kappaleeseen. THL:n tutkimusprofessorin Mika Gisslerin mukaan abortin tekijöiden määrä vähenee jatkuvasti, mutta lukuja pitää ylhäällä abortin uusijoiden joukko. 1970-luvun tilanteesta Gissler sanoo, että lainmuutoksen jälkeinen suuri aborttien määrä antaa väärän kuvan siitä, että ne olisivat 1970-luvulla lisääntyneet. Hän nimittäin arvioi, että ennen 1970-lukua laittomien aborttien määrät ovat olleet yli 20000 kappaleen luokkaa vuosittain. Näin ollen ne, jotka olisivat ennen teettäneet abortin jollain puoskarilla, pääsivät silloin julkisen terveydenhuollon piiriin.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/118689-rahanpuute-ajaa-nuoria-naisia-abortteihin

http://fi.wikipedia.org/wiki/Abortti

http://www.stakes.fi/FI/Tilastot/Aiheittain/Lisaantyminen/raskaudenkeskeytykset/index.htm

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/joka-kahdeksas-raskaus-keskeytetaan-suomessa/1238244

http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheittain/arkisto/lisaantyminen.htm

Kuulen jälleen Tristan-soinnun: Jutustelua Wagnerista

Olen suureksi ilokseni havainnut löytäneeni takaisin Richard Wagnerin musiikin luo. Monta pitkää vuotta olin vihaisena poissa. Yksikään Wagnerin säveltämä sointu tai melodia ei saanut aikaan mielihyvää, vaan pelkkää pettymystä ja inhoa. Kummallisen sattuman kautta se oli jälleen satiiri, mikä sai minut kokeilemaan, että kestääkö vatsani sitkeämmän sorttista apetta.

Nietzsche sanoi, että Wagnerin musiikista pitäminen on myrkytystila. Olla wagneriaani on olla sairas. En tiedä tarkoittiko hän sitä tosissaan. Heidän välirikkoonsa oli paljon syitä, enkä ole vakuuttunut siitä, oliko Nietzschen muuttunut käsitys musiikista osasyy vai seuraus. Ehkä ”vanhan satyyrin” myrkky vaikuttaa minussa jälleen tai sitten olen parantunut esteettisen arvostelukyvyn vajaakuntoisuuden tilastani. Sovitaan, että jälkimmäinen on totta.

Suunnilleen 13 vuotta sitten ostin (ja kuuntelin) ensimmäisen Wagnerin oopperani. Ennakkokäsitykseni perustui mielikuvaan elokuvasta ”Ilmestyskirja. Nyt”. Sen yhdessä kuuluisassa kohtauksessa yhdysvaltalaiset helikopterit hyökkäävät vietnamilaiskylään ”Valkyyrioiden ratsastuksen” soidessa taustalla. Kohtaus on rankan satiirinen ja sodanvastainen, mikä sopii hyvin Valkyria-oopperan väkivallan vastaiseen eetokseen. Jostain kumman syystä Wagnerin musiikkia pidetään sotaisana. Päätäni alkaa aina särkeä, kun törmään sellaiseen käsitykseen.

Koska aloitin tutustumisen ”Parsifalista”, niin ennakkokäsitykseni koki täydellisen tyrmäyksen. Sen musiikki oli kaikkea muuta, kuin mitä olin odottanut. ”Parsifalin” kautta Wagnerin muutkin sävellykset näyttäytyvät, ainakin minulle, ”oikein”. En tiedä olisivatko tulkintani olleet toisenlaisia, jos tutustumispisteeni olisi ollut eri.

Wagner oli minulle monta vuotta hyvin vakava asia. Hänessä on jotain, mikä vetää filosofian alan ihmisiä puoleensa. Hän oli myös persoonana hyvin mielenkiintoinen ja äärimmäinen. Miten niin pikkumainen, ja monessa mielessä vastenmielinen, ihminen kykeni ilmaisemaan itsensä musiikissa aivan päinvastaisella tavalla? Tein seminaaritutkielmia ”Parsifalista” ja ”Reininkullasta”, luin ja kuuntelin. Lopulta olin jo hyvää vauhtia tekemässä gradua Wagnerista ja utooppisesta taiteesta Ernst Blochin ajatusten valossa, mutta sitten tuli romahdus ja masennus. Gradu jäi kesken, ja ”se” musiikki alkoi maistua pahalta ja epäonnistumiselta. Teema oli pakko hyvästellä ja haudata syvälle, ja musiikki sen mukana.

Katsoin hiljattain mainion suomalaistekoisen suurvaltapolitiikkaa satiirisesti käsittelevän natsiparodian ”Iron Sky”, jossa oli käytetty runsaasti Wagner-lähtöistä musiikkia, erityisesti ”Götterdammerungista” otettua. Siitä sain ajatuksen kokeilla, josko aika olisi kypsä, ja olihan se. Kaikki negatiiviset mielleyhtymät, jotka olen vuosikaudet hänen musiikkiinsa liittänyt, ovat poissa. Musiikista voi jälleen nauttia puhtaana esteettis-filosofisena tai metafyysisenä kokemuksena. Tristan ja Isolde –oopperan kuuluisa ”tristan-sointu” jää soimaan mielen sopukoihin vaatien täyttymystä uudelleen ja uudelleen, mutta nyt se on jälleen hyvänlaatuinen vaatimus.

Suunnitelma blogisarjasta aiheena kristillinen terrorismi ja kristofasismi

Esittelyä blogisarjasta, jonka tulee kirjoittamaan talven aikana K24:n blogiini.

Suunnilleen viikko sitten luin uutisen Yhdysvaltojen Louisianasta. Kolme valkoisiin kaapuihin pukeutunutta miestä oli sytyttänyt nuoren mustan naisen tuleen ja jättänyt tämän auton kylkeen käyntikorttina kirjaimet KKK. Sittemmin nainen on viranomaisten mukaan tunnustanut sytyttäneensä itse itsensä, eikä mitään hyökkäystä ollut tapahtunut. Uutinen jäi kuitenkin mieleeni kytemään ja tuumasin, että täytyypä ottaa selvää, mitä pahamaineiselle Ku Klux Klanille nykyään kuuluu.

Kristillinen terrorismi ja siihen läheisesti liittyvien järjestöjen määrä on dramaattisessa nousussa Yhdysvalloissa. Kristillinen äärioikeisto radikalisoituu, samoin kristofasistiset ideologiat lisäävät kannatustaan. Kirjoitan talven aikana blogisarjan tuosta ilmiöstä. Aloitan tutustumalla KKK:n historiaan ja aatemaailmaan. Myöhempien blogien aiheita tulevat olemaan mm. usein terrorismin taustalla vaikuttavat kaksi fundamentalistikristittyä liikettä: Christian Reconstructionism sekä Christian Identity –liike ja niiden alle muodostuneet järjestöt (Phineas Brotherhood, Oklahoma constitutional militia, Aryan nations, Folk and Faith, Church of Israel, Kingdom Identity Ministries jne.)

Yhdysvaltalaisista terroristijärjestöistä tulen käsittelemään ainakin seuraavia: Army of God, Lambs of Christ, Concerned Christians, Hutaree, Defensive action, Freemen Community, Christian militia groups sekä The Covenant, The Sword and The Arm of the Lord –järjestön. Aborttiklinikoita ja lääkäreitä vastaan tehdyt pommi-iskut ja murhat saanevat oman bloginsa, samoin kuin Timothy McVeigh ja Oklahoman pommi-isku.

Osataan sitä toki muuallakin maailmalla. Pohjois-Irlannissa on ollut myös uskonnollista terrorismia, Ugandassa Lord’s Resistance army, Romaniassa Iron Guard sekä Lacaeri –järjestöt. Intiassa toimii kristillisiä terroristijärjestöjä (esim. National liberation front of Tibura), jotka ovat syyllistyneet salamurhiin, pommi-iskuihin, joukkoraiskauksiin ja väkivaltaiseen lähetystyöhön. Norjan Breivikin voidaan perustellusti sanoa olleen kristillinen terroristi. Sariinihyökkäyksen Tokion metroon tehneen Aum Shirikyo –kultti on semi-kristillinen. Näistä tulen niin ikään kirjoittamaan.

Väkivallan, uskonnollisen väkivallan ja terrorismin rajatapauksista ajattelin käydä läpi mm. Ruandan sekä suomalaisittain kiinnostavan Kautokeinon hurmosliikkeen. Näiden tarkastelu uskonnollisen terrorismin kontekstissa tullee olemaan mielenkiintoista.

Välipaloiksi olen suunnitellut tutustumista äiti Teresan pimeään puoleen sekä ainakin Jonestownin tragediaan. Näillä siis mennään. 

Nunnat pahoilla teillä

Vesikidutusta, ruuatta ja juomatta pitämistä, nöyryytystä, lyömistä ja potkimista, raiskauksia, seksuaalista hyväksikäyttöä ja tuhansia uhreja. Onko kyse Abu Ghraibin vankilasta Irakissa vai CIA:n kuulustelutekniikoista terrorismista epäiltyjä varten? Ei, vaan kyse on sveitsiläisten katolisten sisäoppilaitosten arjesta 1930-luvulta aina 1970-luvulle.

Sveitsissä on valmistunut tutkimus, jossa on perehdytty perusteellisesti sikäläisten katolisten sisäoppilaitosten väkivaltaiseen toimintakulttuuriin ja niissä tapahtuneisiin seksuaalisiin hyväksikäyttöihin. Tutkittavia kouluja oli toistakymmentä ja uhrien määrät lasketaan tuhansissa.

Sisäoppilaitosten arkea ohjaavat nunnat pitivät kovaa ”kuria”. Lapsia pidettiin nälässä ja heitä kiellettiin juomasta. Jos lapsi janoissaan, ja kielloista huolimatta, hörppäsi hanasta vettä, hänen päänsä saatettiin lyödä rajusti hanaa vasten. Liialliseen äänekkyyteen, yökasteluun yms. syyllistyneitä pieniä lapsia rangaistiin vesikidutuksella, ts. pitämällä toistuvasti lapsen päätä veden alla. Nunnat löivät ja potkivat lapsia kasvoihin ja vartaloon.

Teini-ikäisiä poikia ja tyttöjä raiskattiin ja käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Tekijöinä oli niin papiston edustajia kuin nunniakin.

Osa hyväksikäytöistä on ollut tiedossa jo aiemmin, ja katolinen kirkko on pyytänyt niitä anteeksi 2008. Nyt valmistunut raportti paljastaa kuitenkin toiminnan koko karmean laajuuden. Ennen vuoden 1960 loppua tapahtuneet rikokset ovat vanhentuneet ja useimmat tekijät ovat jo kuolleet, joten uhrit eivät pääse näkemään oikeuden toteutumista. Tutkimusta johtanut Luzernin yliopiston professori Markus Furrer kertoo kuitenkin, miten tärkeää haastatelluille uhreille oli, että heidät nyt viimein otetaan todesta.

Tekoihin syyllistyneitä on ollut paljon, mutta kuinka paljon on ollutkaan heitä, jotka ovat nähneet ja tienneet, mutta eivät ole tehneet mitään auttaakseen?

http://www.rawstory.com/rs/2012/10/08/catholic-boarding-school-torture-on-thousands-of-children-uncovered-in-switzerland/

http://www.hs.fi/ulkomaat/Hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%B6+luultua+laajempaa+Sveitsin+katolisissa+kouluissa/a1305604285827

Kyylääjien paratiisi

Blogipostaus K24-blogiini. "Maijan tarina" on kirja Vanhoillislestadiolaisen suvun piirissä tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen peittelemisestä.

Palasin tauon jälkeen Maijan tarina –kirjan pariin siten, että lukiessani pyrin jättämään seksuaalirikoksiin ja niiden peittelyyn liittyvän materiaalin ”näkemättä”. Sen sijaan yritin lukea, mitä muuta tarina kertoo. Jutustelen tässä lyhyesti joitain täkyjä ajatuksista, joita heräsi.

Ehkäisykielto-polemiikin yhteydessä on keskusteltu suurperheestä kasvuympäristönä myös lapsen kannalta. Maijan tarinassa varhaislapsuus kuvataan turhana jonotuksena vanhempien lämpöiseen syliin. Jokainen suurperheen lapsi ei yksinkertaisesti saa riittävästi sylissä pitämistä, hellyydenosoituksia tai ylipäätään tunnetta huolenpidostä. Ongelmaa ei kyetä korjaamaan vanhempien asennemuutoksella, sillä myös uskovaisten vanhempien vuorokaudessa on vain se 24 tuntia.

Maijan tarinasta lyö läpi perheen tunnekylmyys, joten ongelma luonnollisesti kärjistyy. Olisi mielenkiintoista tietää, aiheuttaako kestokyvyn rajoilla oleva, tai sen yli menevä, lapsimäärä jo itsessään käytöstä, jossa muu perhe (vanhemmat ja sisaret) sijoittaa jonkun perheenjäsenen paarialuokkaan, sylkykupiksi ja syntipukiksi, johon purkaa kaikki negatiivinen. Onko olemassa jokin, toki yksilöittäin vaihteleva, maksimimäärä lapsia, joille rakkautta riittää. Samaan ilmiöön tuntuu törmäävän usein. Perheen (suvun) musta lammas on tuttu ilmaisu, mutta mustaksi lampaaksi joutumisen syyt näyttävät usein melko mitättömiltä. Vai millä perusteella perheen vanhemmat antavat itselleen luvan haukkua omaa tytärtään vieraille ja pitkin kyliä?     

Eräs tarinassa minua erityisen paljon häiritsevä kohta on, kun Maija on jäänyt kotiin yksin siskon miehen (vai oliko hän vielä poikaystävä siinä vaiheessa) kanssa ja sisko kotiin palattuaan ryntää hädissään yläkertaan katsomaan, ettei mies vain ole tehnyt Maijalle mitään. Tämä tapahtuu siis hyväksikäytön alkuvaiheessa paljon ennen kuin hän yrittää kertoa asiasta kenellekään. Sisko on siis huomannut miehessään jonkin ominaisuuden, jotkin epähuomiossa sanotut sanat, oudot katseet tms., joka antaa syyn noinkin hyytäville epäilyille. Mikä saa hänet luopumaan tilanteen tarkkailusta ja kääntymään siskoaan vastaan? Sen ymmärrän, miksi hän asioiden julki tultua liittyy uhrin vastaiseen rintamaan. Poroporvarillis-uskonnollisten kulissien kaatumisen estämiseksi kyetään uhraamaan mitä vain.

Miehet Maijan tarina –kirjassa tuntuvat olevan kautta linjan vähintään kelvottomia, pahimmassa tapauksessa sosiopatiaan taipuvaisia. Yksi kirkkaana loistava poikkeus on mies, jonka kanssa Maija lopulta menee naimisiin. Karmivalla tavalla kuvaavaa on, että tämä yksi kunnollinen mies on sitten puolestaan hänen perheen ja lähiyhteisön silmissä kelvoton. Pakostakin mietin, mistä johtuu tuollainen sosiopatian keskittymä. Muovaako yhteisö jäsenet kaltaisekseen vai muovaavatko jäsenet yhteisön kaltaisekseen?

Jos pitäisi keksiä yksi (ja vain yksi) sana kuvaamaan vl-yhteisön elämäntapaa sosiologiselta kantilta, niin en keksi kuvaavampaa sanaa kuin ”kyylääminen”. Kyyläämisen näkee hyvin niin Maijan tarinan lehdiltä kuin lukemattomista muista ko. yhteisön elämäntapaa kuvaavista kertomuksista. Yhteisön jäsenten puheiden, kirjoitusten tarkkailu ja niiden vieminen yhdistyksen tai ”johtokunnan” siivilän läpi, pyrkimys jopa ennaltaehkäisevään ajatuskontrolliin, aiheuttaa monissa pahennusta, vaikka ei voida sanoa, että ne olisivat yllättäviä ilmiöitä. Kyyläämisyhteisössä yksilön koko elämä, kaikki sen osa-alueet ovat tarkkailun alaisena. Absurdeinkin detalji voi johtaa epäsuosioon ja kyräilyn kohteeksi joutumiseen, mikä taas suoraan vaarantaa vapauden tai taivaspaikan. En nyt lähde luettelemaan mahdollisia ”rikkeitä”, kuten televisiokatselu, oma ajattelu tai korvakorujen käyttö. Niistä on kirjoitettu niin paljon. Yritän hahmottaa asiaa metatasolla.

Neuvostoliitossa ja varsinkin DDR:ssä kansan kurissa pitäminen perustui erityisesti siihen, että perheenjäsenet saatiin tarkkailemaan ja ilmiantamaan toisiaan. Oli todellakin niin, että ihminen ei voinut koskaan tietää, kuka perheenjäsen, sukulainen tai naapuri heitä juuri silloin tarkkaili (pahantahtoisessa tarkoituksessa), ja että mistä rikkeestä heidät ilmiannettaisiin. Kuulostaako tutulta? Miksi kukaan haluaisi elää siten? Kyyläämisyhteisön voi nähdä myös eräänlaisena Panoptikon-mallin sovelluksena. Vl-yhteisön ja Panoptikon-tyyppisen sosiaalisen hallinnan yhteyttä voisi olla hedelmällistä tarkastella lähemmin, mutta se saa jäädä nyt toiseen kertaan.

Oletetaan nyt lopuksi, että on olemassa ”taivas” ja ”helvetti”. Oletan myös, että uskonnollisella yhteisöllä, joka jakaa yhteisen käsityksen taivaasta ja siitä millainen se on, on myös tarve lähestyä kyseistä ideaalia jo tämänpuoleisessa elämässä. Millainen siis on se taivas, johon tällainen kyylääjien seurakunta ajattelee tai toivoo olevansa matkalla? Varsinainen raskaansarjan kysymys kuitenkin on: Miten sellaisen taivaan erottaa helvetistä?                 

K24leaks: ministerin muistilista kansliapäällikön valintaa varten

K24-blogiin postaus

K24leaks: ministerin muistilista kansliapäällikön valintaa varten

Tärkeät kriteerit: 

- oikea puolue

- terveesti kristillinen

- voi mennä yhdessä kampaajalle

- voi pitää raamattupiirejä lounaalla

- henkilökohtainen tuttu

- agronomi (Suomi-filmeissäkin agronomit ovat aina niin fiksuja)

- moraali (vedä tämä yli ja siirrä sivuseikkoihin)

- miltä valinta näyttää ulospäin (suljetaan omat silmät, niin muutkaan eivät näe)

Jätä huomioimatta nämä:

- moraali

- syytökset poliittisesta korruptiosta

- hakijan pätevyys ko. ministeriön alalta

- hakijan kokemus ko. ministeriön alalta

- kansalaisten luottamus ministeriöön

Eiköhän kansliapäällikkö näillä kriteereillä löydy. Totisesti.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194765948455/artikkeli/sisaministerion+kansliapaallikoksi+valittiin+paivi+nerg.html

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194765973113/artikkeli/rasasen+kansliapaallikkovalinta+huolestuttaa+tama+on+poliittista+korruptiota+suomessa+.html

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/387267/Rasanen+Puoluetaustalla+ei+vaikutusta+nimitykseen

Rikosilmoitus Lempäälän rauhanyhdistyksestä

Tämän päivän lehdissä on uutisoitu Lempäälän rauhanyhdistystä vastaan tehdystä rikosilmoituksesta. Ilmoituksen tekijänä on yhteisöön kuulunut perheenäiti, joka on joutunut pitkällisen kiusaamisen ja hoitokokoustelun uhriksi. Poliisi on aloittanut esitutkinnan, mutta ei kommentoi, mikä olisi mahdollinen rikosnimike. Rauhanyhdistys luonnollisesti ilmoittaa, että asia on yhdistyksen sisäinen asia. Googlettamalla ”lempäälän rauhanyhdistys” voi saada tapaukseen jonkin verran lisävalaistusta, kunhan muistaa säilyttää terveen lähdekriittisyyden.

Nyt tehty rikosilmoitus on ilmeisesti ensimmäinen laatuaan, ja siitä tullee siten jonkinasteinen esimerkkitapaus. Eteni tämä tutkimus miten tahansa, toivon että tienavaus rohkaisisi muita Vl-liikkeen piirissä hengellisesti ja henkisesti pahoinpideltyjä toimimaan samoin. Kävelkää rohkeasti poliisiasemalle ja tehkää rikosilmoitus. Sama pätee luonnollisesti myös muihin uskonnollisiin yhteisöihin, joissa mahdollisesti kiusataan ja terrorisoidaan omia jäseniä. On jo korkea aika sille, että yhteiskuntamme kaikki lait ulotetaan yhtäläisesti koskemaan kaikkia. Mikään ”konteksti” ei saisi antaa lainsuojaa tehdä pahaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012082615998013_uu.shtml