Syyllisyyttä, kieroutunutta anteeksiantoa ja moraalisen jännitteen raukeamista osa 1

Uskonnollisissa yhteisöissä esiintyy erityislaatuista kieroutunutta anteeksiantoa, vastuun osittaista mitätöimistä ja osittaista jakamista. Se ilmenee kahdella tapaa, yhteisöllisesti ja yksilöllisesti. Käsittelen tässä kirjoituksessa yhteisöllistä versiota esimerkin avulla. Yksilöllisestä versiosta kirjoitan oman blogin. Korostan mahdollisesti liikaa niiden uskonnollista luonnetta, sillä vastaavia mekanismeja löytyy kaikesta inhimillisestä kanssakäymisestä. Perustelen kantaani kuitenkin sillä, että uskonnollisessa kontekstissa sen seuraukset ovat erityisen haitallisia johtuen siitä, että uskonnolliselle ihmiselle hänen uskonnollinen viiteryhmänsä on aina kaikkein tärkein ja hänen elämänsä perusta. Tästä oletuksesta lähden, vaikka omaa kokemusta asiasta minulla ei ole.    

Otan ensiksi esimerkin yhteisöllisestä syyllisyyden jakamisesta. Muutama kuukausi sitten luin uutisen eräästä suomalaisesta pastorista, joka kärsittyään tuomion pedofiliasta, palasi takaisin seurakuntaansa yhdeksi kutsutuista vakiopuhujista. Hän oli katunut tekojaan, pyytänyt anteeksi ja tehnyt parannuksen. Sivumennen kysyn, että millainen on parannuksen (uskonnollisessa mielessä) tehnyt pedofiili? Kirjoitin uutisen pohjalta bloginkin tuolloin. Huomaan palaavani juuri tähän yksittäiseen tapaukseen yhä uudelleen, koska se on niin kuvaava. En voisi itse keksiä parempaa esimerkkiä asian havainnollistamiseksi.

Mitä edellä mainitussa tilanteessa sitten tapahtuu? On tietysti hyvä, jos tekijä pystyy aidosti pyytämään anteeksi uhrilta/uhreilta. Vielä parempi on, jos uhri pystyy aidosti antamaan anteeksi. Nyt kuitenkin oli niin, että myös yhteisö on antanut anteeksi tekijälle kutsumalla hänet puhujaksi takaisin, ja siten vieläpä ilmeisen kunnioitettavalla statuksella. Tässä kohden anteeksianto kieroutuu. Yhteisö puuttuu syyllisen ja uhrin väliseen syyllinen-uhri –suhteeseen ilman oikeutta, ja eettis-moraalisesti järkyttävin seurauksin. Yhteisö ikään kuin antaa anteeksi uhrin puolesta, ainakin sikäli kuin uhri edelleen kuuluu yhteisöön. Tähän sillä ei voi olla oikeutta. Tilanne on epäselvempi, jos uhri ei enää kuulu samaan yhteisöön. Itse olen sitä mieltä, että oikeutta toisen puolesta anteeksiantamiseen ei ole olemassa siinäkään tapauksessa.

Ajattelen niin, että syyllisyys, ts. vastuu jostain haitallisesta teosta, on määrältään vakio. Anteeksipyynnön tai –antamisen teot eivät sitä vähennä, vaikkakin ne auttavat kestämään sen kanssa. Jos yhteisö antaa uhrin puolesta anteeksi hyväksymällä syyllisen takaisin merkittävään rooliin, se siirtää syyllisyyttä pois syylliseltä edelleen uhrille. Voimme vain kuvitella, mitä uhri ajattelee tästä. Luulen osuvani melko lähelle, kun luulen hänen ajattelevan jotenkin tähän suuntaan: Minun kärsimykseni ei ollut oman yhteisöni mielestä riittävän suurta. Teinkö itse jotain väärin? Oliko minussa syytä? Miksi?

On mielestäni tervettä antaa kammottaviakin rikoksia tehneellä ihmisarvo. On sen sijaan epätervettä nostaa hänet esikuvaksi ja keulahahmoksi, sillä silloin mitätöidään hänen tekemänsä rikokset. Samalla tullaan mitätöineeksi, paradoksaalista kyllä, hänelle annettu anteeksianto ja tehtyä siitä sen itsensä irvikuva.

Taannoisessa blogissa kysyin muiden mielipiteitä uutisesta. Osa tuomitsi kategorisesti kyseisen pastorin paluun esikuvalliseen rooliin, osa keskittyi syyllisen tekemään parannukseen ja siihen, että hän on katumuksensa ansiosta ikään kuin sujut tekojensa kanssa. Jälkimmäisissä kommenteissa ei uhri juurikaan palstatilaa saanut. Miksihän?

Tarkoitukseni oli käsitellä samaa teemaa yksilöiden välisessä kanssakäymisessä, sekä siinä esiintyvää moraalisten väitteiden jännitteiden raukeamista. Tästä tekstistä tuli kuitenkin jo sen verran pitkä, että on parempi kirjoittaa siitä oma blogi myöhemmin.

Vanhoillislestadiolaisuus ja lahkolaisuuden pimeä puoli

Tässä K24:n blogiini tänään 25.3.2012 kirjoittamani kirjoitus.

Kirjoitin 13.2.2012 blogikirjoituksen ”Vaarallisten uskonnollisten liikkeiden piirteitä”, jossa listasin ”pimeälle puolelle” siirtyneiden uskonnollisten liikkeiden ominaisuuksia. Blogin keskusteluketjussa Vuokko Ilola kirjoitti omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan kohta kohdalta.

Tuomo Hirvi kirjoitti tänään mainion blogin. Sain sen innoittamana idean julkaista itsenäisenä liitteenä haitallisen lahkon ominaisuudet sekä Vuokko Ilolan kommentit. Rohkenin käyttää Vuokon kommentteja lupaa kysymättä, koska hän kirjoitti kommenttinsa aikoinaan julkisen blogitekstin keskusteluosioon, ja toisaalta hän on hyvin avoimesti kirjoittanut kohtaamistaan ongelmista. Luonnollisesti poistan blogin, jos hän niin haluaa.

Nimeän ensin piirteen ja esittelen sen lyhyesti. Sen perään lisään Vuokon kokemukset Vl-liikkeen parista. Saman toistan jokaisen 20 ominaisuuden kohdalla.

1. Sisäinen kontrolli
Sisäinen kontrolli tarkoittaa lahkon harjoittamaa määräysvaltaa ja kontrollointitarvetta lahkon jäseniä kohtaan. Sitä tapahtuu sekä lahkon johdosta rivijäseniin sekä jossain määrin vertaiskontrollina. Tähän liittyy myös velvollisuus vakoilla ja ilmiantaa toisia lahkonjäseniä.

V. Ilola:  "Olenko minä veljeni vartija?" lausahdusta käytetään usein vl-liikkeen keskusteluissa, kun puhutaan veljen horjumisesta uskon asioissa. Juttu jatkuu siten, että todetaan olevamme veljen vartijoita, eli veljeä pitää olla herkästi lähestymässä ja tarvittaessa myös nuhtelemassa, kun hänen uskossaan näkyy "väsymisen" merkkejä. Yksi tällainen uskon väsymisen merkki on maailmallisen musiikin kuuntelu. Jos nuhtelu ei tuota tulosta, asiaa jatketaan Kristuksen kirkkolain mukaisesti tai sanotaan tottelemattomalle suoraan hänen olevan epäuskon tilassa. Myös takanapäin saatetaan olla huolissaan jonkun uskonelämästä ja hänestä saatetaan levitellä epäilyjä ja juttuja laajastikkin.

2. Vainoharhaisuus
Miten paljon lahkossa käytetään todellisia tai kuviteltuja uhkakuvia jäsenten pelotteluun. Lahkon ulkopuolelle luodaan tahoja, jotka aktiivisesti pyrkivät haittaamaan tai tuhoamaan uskonnollista liikettä. Myös liikkeen entiset jäsenet ovat suuria uhkia, ja heitä pyritään demonisoimaan ja mustamaalaamaan.

V. Ilola: "Maailma pilkkaa, roskittaa ja mustamaalaa", on hyvä selitys ulkopuolisten ymmärtämättömyydelle vl-liikettä kohtaan ja usein lausahdusta jatketaan niin, että aina on Jumalanlapsia vainottu ja että Jeesustakin pilkattiin ja vainottiin. Eli ulkopuolisten negatiivinen suhtautuminen liikettä kohtaan käännetään voitoksi. Usein sanotaan myös, että maailman pilkka on varma merkki siitä, että "uskomme on oikea". Kaikki liikkeen kristisoijat myös leimataan milloin miksikin; eriseuraiseksi, katkeraksi, sielunvihollisen kätyriksi jne.

3. Johdon autoritaarisuus
Tällä kriteerillä arvioidaan liikkeen johdon ohjeiden ja käskyjen ehdottomuutta. Sallitaanko epäilyä tai kriittistä keskustelua? Ovatko johtajat erehtymättömiä tai jumalan sanan välikäsiä, joita on velvollisuus totella. Toisinajattelijoista uhkaa ryhmästä karkottaminen tai muista eristäminen.

V. Ilola: "Kysyä ja kyseenalaistaa saa, mutta ei saa vaatia muutosta" on usein käytetty lause vl-liikkeessä. Tavallaan kannustetaankin avoimeen keskusteluun, mutta keskustelu pitää loppua tilanteeseen, jossa epäilijä ja kyseenalaistaja pyytää anteeksi epäilyjään ja on loppuviimeksi samaa mieltä kaikista asioista muitten kanssa. Käytännössä vl-nokkamiehet, "vakaat veljet", puhujat tai muuten muitten arvostusta nautitsevat ihmiset ovat erehtymättömiä ja just jumalan sanan välikäsiä, eikä heitä vastaan käy juppuroitseminen.

4. Syyllistäminen
Kummassa on vika, jos yksilö ja yhteisö ovat eri mieltä? Onko vika aina yksilössä? Tähän liittyy myös, että vaaditaanko jonkinlainen julkinen syyllisyyden tunnustaminen tai itsekritiikki.

V. Ilola: "Yksilö ei voi olla oikeassa", olen kuullut usein sanottavan vl-liikkeessä. Myös ettei seurakunta erehdy

5. Velvollisuus uskoutua johdolle yksityiselämästään
Missä määrin lahkon jäsenen yksityisasiat ovat lahkon johdolle tai muille jäsenille kuuluvia asioita? Onko jonkinlainen julkisen tai henkilökohtaisen ripittäytymisen pakko?

V. Ilola: On ollut ihan tavallista joutua kuulusteluun ihan henkilökohtaisistakin asioista vl-liikkeessä, kuten avio-ongelmista ja usein tällaisen tilanteen alkuunpanija on toinen puolisoista. Ja kyllä näissä tilanteissa on saattanut joutua kovastikkin seinää vasten ja ripittäytymään kovasti.

6. Opillinen dogmaattisuus
Miten jäykkä lahkon oppi ja maailmankatsomus on? Sallitaanko omaa ajattelua tai tulkintaa, vai tuleeko kaikki lahkon jäsenille ns. valmiiksi pureskeltuna?

V. Ilola: Vl-liikkeessä ei sallita erimielisyyttä opillisissa asioissa. Ja esimerkiksi kun lapsiasia katsotaan opilliseksi, siinä ei sallita erilaista ajattelua.

7. Sensuuri
Rajoittaako uskonnollisen liikkeen johto jäsenten tutustumista siihen, mitä ulkopuolinen maailma heistä ajattelee? Sensuuri voi toimia suorina kieltoina tai ryhmäpaineen kautta. Kielletään televisio, lehdet yms. tai pidetään yllä käsitystä, että ne ovat paheellisia tai haitallisia.

V. Ilola:  Sensuuria on paljonkin vl-liikkeessä. Netin keskustelupalstoja ei ole sopivaa lukea eikä niissä kirjoitella, televisiota ei ole sopivaa katsoa, vain tietyt lehdet ovat sopivaa luettavaa ja jos jossakin lehdessä kirjoitetaan vl-liikkeestä negatiivisesti, lehdentilaus saatetaan perua tai ainakin uhataan tehdä niin.

8. Ihmissuhteiden rajoittaminen
Miten tärkeänä pidetään sitä, että vältetään yhteydenpitoa lahkon ulkopuolisiin henkilöihin tai toisinajatteleviin sukulaisiin? Entinen elämä täytyy jättää taakseen. Lahkon jäsenet saavat olla tekemisissä vain tai enimmäkseen ”omiensa” kanssa.

V. Ilola: Ulkopuolisten kanssa saa olla jossakin määrin, mutta heidän kaikkiin puheisiinsa ja rientoihinsa ei saa yhtyä. "Raja" täytyy pitää selvänä; minä olen uskovainen ja sinä et. Eniten on suotavaa olla uskovaisten kanssa ja lapsillekkin pitää yrittää järjestää uskovaisia kavereita.

9. Maailmankielteisyys
Tämän kriteeri käsittää lahkon pelastuskäsitykset. Onko pelastus mahdollista vain juuri samoin tavoin ajatteleville, ja muut joutuvat helvettiin? Onko maailmanloppu lähellä, mutta lahkoon kuuluminen pelastaa? Onko liikkeen ulkopuolinen maailman ja kaikki siinä pahaa, rappeutunutta tai syntistä?

Tämä kaikki on niin vahvasti totta vl-liikkeessä. "Vain me" -käsitys on suorastaan elinehto vl-liikkeeseen kuulumiselle. Maailmanlopusta puhutaan usein, just eilen viimeksi kun kuuntelin netistä seuroja. Viimeisellä tuomiolla on vain kahdenlaisia ihmisiä, kirotut ja siunatut ja ajanmerkit kertovat, että aikaa on jäljellä enää vähän.

10. Uusien jäsenien värväysvelvoite
Lähetystyön ja jäsenvärväyksen aggressiivisuus

V. Ilola: Tulee puhutella epäuskosta ja kehoittaa parannukseen, mutta ei sitä oikeastaan värväykseksi voi sanoa.

11. Poliittinen vaikutusvalta
Pyrkiikö lahko saamaan poliittista vaikutusvaltaa? Lahkon jäsenet merkittävissä yhteiskunnallisissa töissä.

V. Ilola: Jos joku vl-henkilö on ehdokkaana jollakin vaalilistalla, häntä pyritään äänestämään. Nytkin kun on meneillään jotkut kirkollisvaalit, vl-piireissä lähetellään tekstareita, joissa kehoitetaan äänestämään uskovaista ehdokasta :)

12. Peiteryhmät
Onko uskonnollisella liikkeellä peiteyhtiöitä tai yhdistyksiä, joiden yhteys emoliikkeeseen on piilotettu tai se ei ole itsestään selvä? Peiteryhmillä hankitaan varoja ja kannattajia.

V. Ilola: En ole koskaan ainaskaan kuullut tämmöisestä vl-liikkeen tiimoilta.

13. Varallisuus
Lahkon varallisuus. Miten merkittävä taloudellinen toimija se on? Käytetäänkö jäseniä taloudellisesti hyväksi? Käytetäänkö manipulaatiota tai painostusta, jotta jäsenet antaisivat tuloja tai omai-suutta johdolle?

V. Ilola: Vl-liikkeessä kehoitetaan osallistumaan Jumalan valtakunnan työhön monella eri tavalla; osallistumalla työvuoroihin seurojen kahvitarjoilujen järjestämisessä ja myyjäisjärjestelyihin sekä kaikenlaisiin talkoohommiin. Yksi tapa on myös lisätä liikkeen varallisuutta ostamalla kahvitarjoiluista ja myyjäisistä sekä ihan lahjoittamalla ry:lle rahasummia, jotta evankeliumin työtä voidaan tehdä ja toimitalot saadaan maksettua. Joskus joitakin ihmisiä on kehoitettu ja jopa painostettu tekemään testamentti ry:lle. Mutta en usko tällaisen homman olevan kovin yleistä.

14. Eroa harkitsevien painostus
Kuinka vapaasti liikkeestä voi erota? Painostetaanko eroa pohtivia tai jo eronneita takaisin liikkeen pariin? Käytetäänkö häirintää, pelottelua tai painostusta?

V. Ilola: Vl-liikkeestä eroaminen on todella vaikeaa. Tunnen monia ihmisiä, jotka jättäisivät liikkeen jos uskaltaisivat. Kun esim. vanhemmat ajattelevat oman lapsensa "uskon kieltämisen" olevan pahempi asia kuin hänen kuolemansa, niin ei sitä kovin helposti uskalla sitä päätöstä tehdä. Ei haluta vanhemmille niin kauheata surua ja toisaalta sitten pelätään niitä lukuisia puhutteluita, jota liikkeestä eroaminen aiheuttaa. Häirintä, pelottelu ja painostus ovat ihan tavallisia keinoja saattaa harhateille lähtenyt takaisin ruotuun. Mutta ei tätä sellaisena käsitetä, vaan rakkautena hukkuvaa kohtaan.

15. Seksuaalinen manipulaatio
Onko uskonnollisen liikkeen jäsenillä mahdollisuus henkilökohtaiseen, intiimiin seksuaalisuuteen? Vai onko seksuaalisuus johdon määriteltävissä ja sen tarkkailun alaisena. Seksuaalinen hyväksikäyttö on varmaan tämän ilmiön äärimuoto.

V. Ilola: Seksuaalisuuden minkäänlainen "toteuttaminen" kuuluu ainoastaan avioliittoon. Seurustelevia pareja varoitellaan kovasti, myös nuhdellaan tarvittaessa ja lukuisat nuorteniltojen aiheet pyörivät tässä asiassa. Ennen sanottiin, että seurustelevan parin väliin pitää mahtua aina Päivämies (liikkeen lehti), mutta uusin kuulemani asia, mikä pitää mahtua seurustelevien väliin on keittiönpöytä :) Myös nuorten keskinäisiä mökkireissuja kehoitetaan välttämään.

16. Väkivallan hyväksyntä
Onko väkivallan käyttö lahkon sisällä tai lahkosta ulospäin sallittua tai jopa toivottavaa silloin, kun johto sitä vaatii?

Vl-liikkeessä ei hyväksytä minkäänlaista väkivaltaa eikä johto koskaan sellaista vaadi jäseniltään. Aika usein kuitenkin jos väkivaltaa esiintyy, esim. perheväkivaltatapauksissa asiaa hoidetaan hengellisesti, eli tekijää puhutellaan muiden uskovaisten voimin ja usein mukana on myös puhujia tai jopa ry:n johtokunta ja häntä kehoitetaan parannukseen

17. Hierarkkisuus
Missä määrin lahkolainen voi ”edetä urallaan” tottelemalla ja alistumalla johdolle. Pitääkö johto huolen omista asemistaan?

V. Ilola: Kuuliaiset jäsenet saavat hyvin luottamushommia vl-liikkeessä.

18. Kiristäminen
Käytetäänkö ristiriitatilanteissa tai jäsenten ohjailemisessa kiristystä? Kiristyksen välineinä voivat olla esim. rippisalaisuudet, lasten hyvinvointi, taloudellisilla menetyksillä uhkailu.

V. Ilola: Uskon tai siunauksen menettämisellä peloitellaan. Myös sillä, että saattaa menettää ystäviä. Jos on jättämässä liikkeen, saatetaan peloitella, ettei takaisin ehkä ole tulemistakaan, kun Jumala ei välttämättä anna tuntoa. "Voi sitä, joka Jumalan hylkää, mutta VOI-VOI sitä, jonka JUMALA hylkää", oli ainakin ennen hyvä pelottelulause "uskonsa kieltäjälle". Myös sillä saatetaan pelotella, että "kohta alkaa alamäki kun uskosi kiellät".

19. Totisuus
Onko uskonnollisella liikkeellä siihen itseensä kohdistuvaa huumorintajua? Siedetäänkö huumoria, joka kohdistuu johtoon, jäseniin tai lahkon oppeihin?

V. Ilola: Vl-liikkeessä kuulee usein laskettavan leikkiä ja suorastaan pilkattavan muihin uskontosuuntiin kuuluvia. "Hevosenpierujuttu" helluntalaisista on usein kuulemani nauruhörötysten kohde. Myös kirkkouskovaisista olen kuullut paljon naurusananlaskuja. Mutta mutta...vl-liikkeestä ja sen asioista ei sovi tehdä hekotteluasioita. Mun HerranPerttu-tarinat ovat olleet tosi monelle ihan liikaa, vaikka tarkoitukseni ei todella ole pilkata, vaan käydä läpi omia aatoksiani ja kokemuksiani koomisessa valossa (se helpottaa!).

20. Suggestiivisten menetelmien järjestelmällinen käyttö
Käytetäänkö erilaisia suggestiivisia rituaaleja, hypnoosia, huumausaineita tai kognitiivista suorituskykyä heikentäviä tekniikoita, kuten esimerkiksi valvottamista?

V. Ilola:  70-luvun hoitokokoukset kestivät usein aamutunneille. Tiedä sitten oliko sillä joku syvempi tarkoitus...

Oy Homokorjaamo Ab

Pitääkö eheyttää, ja jos pitää, niin kenet pitäisi eheyttää? Tämä tarina ei ole tosi, mutta voisi olla. Vai onko se tosi, mutta se ei voisi olla? Kirjoitus on syntynyt epäluulosta ja inhosta uskonnollista toisten elämällä mestarointia kohtaan.

Isä Henkonen: - Haloo. Homokorjaamo Isä, Poika ja Yrjö Henkonen.

N.N: - N.N päivää. Jaa, teillä on tämmöinen liiketoiminta. Jos teille toisi yhden homoseksuellin eheytettäväksi, niin mitä maksaisi?

Isä Henkonen: - Emme veloita mitään, mutta lahjoituksia saa antaa. Saamme rahoitusta myös aikamme pyhiltä. Meille korjaajille riittää, että Jumala saa tehdä meidän töitä, tai siis tarkoitan, että me saamme tehdä Jumalan töitä.

N.N.: - Miten tämä eheyttäminen sitten tapahtuu?

Isä Henkonen: Riippuu vähän, miten paatuneesta tapauksesta on kyse, mutta suggestiolla, kevyellä painostuksella ja helvetin ilosanomalla lähdemme liikkeelle. Vaikeissa tapauksissa pitää ottaa kovemmat keinot käyttöön, mutta osakkaamme, ja velipoikani, Yrjö Henkonen osaisi niistä kertoa paremmin.

N.N.: Kuulostaa vähän rajulta.

Isä Henkonen: No mutta hyvällä asiallahan tässä ollaan. Meillä on kolme korjausohjelmaa, joista voidaan räätälöidä sopiva. Ne ovat 1) Homofoobikon Spesiaali, 2) Vihaa ja Inhoa Kälviällä ja 3) Fundamentalistin Haave.

N.N. Jaahas. Mitä eroa noilla sitten on?

Isä Henkonen: Ei niillä muuta eroa ole, kuin että kuittiin tulee vain eri merkintä.

N.N.: Onko potilaille tullut sivuvaikutuksia?

Isä Henkonen: Ainahan sitä nyt jotain pientä tulee, mutta kyllähän rakastava taivaanisä omistaan huolen pitää. Eihän munakastakaan tehdä rikkomatta munia.

N.N.: Onko teillä ollut onnistuneita korjauksia?

Isä Henkonen: Olemme eheyttäneet täysin kolme homoseksuellia, tosin heistä kaksi on sittemmin perunut eheytymisensä. Kolmannesta meillä ei ole tietoa.

N.N.: Vai niin. No, varsinainen asiani oli, että sain teille ensi viikolle peruutusajan. Pidetään lääkitys siihen asti ennallaan. Olisi parempi, jos ette tässä välissä ota uusia eheyttämisen tarpeessa olevia korjattavaksi. Sovitaanko niin? Sen pitää muutenkin loppua.

Isä Henkonen: No hyvä on sitten, tehdään niin. Tehän meistä se psykiatri olette.

Tulisipa rutto jo!

Maailmanlopusta haaveilevan Esko E. Eskatologin ajatuksenjuoksun seuraaminen johtaa syvälle pimeään. Kiinnitämme nyt otsalampun paikoilleen, ja katsomme, mitä sieltä löytyy. Ovathan nämä kaikille tuttuja, mutta kertaus on aina hyvästä.

Silloin ovat asiat liian hyvin, kun kirkot eivät täyty. Tyhjät kirkot ovat Eskon mielestä murheellisia. Tarvittaisiin lisää sotia, tauteja, luonnonkatastrofeja, syntiä ja rappiota. Silloin voisi Esko istua kirkon takarivissä, luoda hyväksyvän katseen itkevään seurakuntaan ja todeta, että nyt ovat asiat mallillaan.

Toisen synti on Eskon hurmos, sillä rappio ja pahuushan ovat suhteellisia. Esko ei ole hyvä ihminen, mutta mitä huonompia toiset ovat, sitä parempi hän itse on. Suhteellisesti siis. Onhan sekin parempi kuin ei mitään.

Esko E. Eskatologi tykkää etsiä uutisia luonnonkatastrofeista. Useinhan niitä tapahtuu ympäri maailman. Sitten on mukava miettiä, että mistä synnistä mikin tuho on rangaistus. Joskus hän ajattelee jopa niin, että kyse on kostosta, mutta sitä hän ei halua myöntää itselleen.

Useimmiten Esko on hyvällä tuulella, sillä maailmassa riittää vitsauksia. Aina sekään ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan enemmän. Silloin hän murehtii sitä, että jos lopunajat eivät vielä olekaan käsillä hänen elinaikanaan. Mitäs sitten? Eskon on vaikea kestää ajatusta, että hän ei kuulu siihen eliittiin, joiden aikana se vihdoin tapahtuu. Eikö hän ole uskonut riittävän palavasti?

Eskon iltarukous kuuluu: Tule jo Jeesus, jotta minä pääsen taivasten valtakuntaan. Antaa muiden palaa. Mitäs eivät uskoneet.

Malmön noita, demonit ja uskonnonvapaus

Kirjoitin tämän tekstin Kotimaa24:än blogiini.

Malmössä Ruotsissa on tullut esiin pohjoismaisittain harvinainen uskonnollisen väkivallan tapaus. Kristillisen evankelistisen herätysliikkeen tiloissa on harrastettu reippaanlaista riivaajien karkoitusta, jossa on ollut mukana liikkeen papistoa ja muuta väkeä.

14-vuotiaan tytön isä ja äitipuoli luulivat hänen harrastavan noituutta ja olevan pahojen henkien riivaama, koska hän käyttäytyi ”henkisesti epävakaasti”. Tämän vuoksi he hakivat apua kyseisen herätysliikkeen papilta. Ennen varsinaista ammattilaisen tekemää manausta, isä ja äitipuoli (ilkeä äitipuoli?) olivat kokeilleet kotikonsteja riivaajien poistamiseen. Tyttöä pidettiin sidottuna ja eristettynä muusta perheestä lukkojen takana, ettei pahuus leviä perheen muihin lapsiin. Häntä mm. kidutettiin tulikuumalla veitsellä ja uhkailtiin tappamisella ja ruumiin paloittelemisella, ellei hän tunnusta syntejään.

Lopulta vanhemmat pyysivät apua papiltaan. Manauksen otti hoitaakseen 37-vuotias naispappi, jonka lisäksi parin muunkin papin epäillään olleen mukana. Tyttö lukittiin viikoksi liikkeen seurakuntataloon, jossa häntä pidettiin nälässä ja valvotettiin. Öisin olivat vuorossa manaukset. Tyttöä voideltiin, hänelle juotettiin öljyä, pisteltiin mm. varpaankynsillä. Riivaajien poistoyrityksiin sisältyi myös ns. manauspiiri, jossa tytön ympärille kerääntyneet seurakuntalaiset tönivät tyttöä kaataen häntä maahan. Tytön vangittuna pitämistä perhe ja seurakunnan jäsenet ovat perustelleet sillä, että he olivat kovasti pelänneet tätä teinityttöä.

Perheen puolustusasianajaja sanoo heidän kiistävän teot, mutta myöntävän pahojen henkien manauksen. Edelleen hän jatkaa toteamalla, että manaaminen ei ole rikos, vaan se kuuluu uskontoon, ja kuuluu siten uskonnonvapauden alaisuuteen.

Jätetään tapauksesta suoranainen väkivalta pois. Sen me kaikki varmasti tuomitsemme. Mielenkiintoisempi kysymys onkin tämä: Onko ”epävakaasti” (ts. normaalin teinin tavoin) käyttäytyvän teinin, tai kenen tahansa, epäileminen (ja häntä siitä syyttäminen) demonien riivaamaksi hyväksyttävä uskonnonvapauden nojalla? Ilmeisesti se ainakin katolisissa maissa on täysin hyväksyttyä, kunhan se tapahtuu salonkikelpoisesti ammattimanaajan tekemänä. Alla mainitun Usatoday.comin jutun mukaan asia on ajankohtainen myös nykypäivänä. 

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012030115273058_ul.shtml

http://www.icenews.is/index.php/2012/03/03/parents-charged-after-teen-exorcism/#more-30838

Alla oleva juttu parin vuoden takaa antaa mielenkiintoista tietoa manauksista nykypäivänä.

http://www.usatoday.com/news/religion/2010-11-13-exorcists_N.htm

Asuuko Jimmy Hoffa Suomessa?

Jimmy Hoffa ei olekaan kuollut, vaan hänen henkensä elää ja voi hyvin Suomessa. Suomen oma Teamsters union eli AKT on ollut viime aikoina paljon otsikoissa. Ensin oli puheenjohtajaan Timo Rätyyn kohdistuneet syytökset työpaikkakiusaamisesta, joista on vielä poliisitutkinta kesken. Sitten tulivat tiedotuspäällikkö Hilkka Ahteen kostopotkujen tapaus, mikä asiantuntijoiden mukaan on jotain arveluttavan ja lainvastaisen väliltä, ja joka tapauksessa eettisesti paheksuttava.

Uusimpana uutisena saimme lukea, että AKT:n varapuheenjohtava Veijo Ruonala oli liiton ravintolatapaamisessa joutunut sanaharkkaan Ahdetta julkisesti tukeneen AKT: naisaktiivin kanssa, ja opettanut hänelle tapoja niin pontevasti, että oli pahoinpidellyt naisen tajuttomaksi.

Samainen Ruonala perusteli potkuja hiljattain sillä, että Ahde on aiheuttanut liitolle ”vakavaa vahinkoa” julkisilla syytöksillään. Nyt voisi nuorekkaasti kysyä, että WTF? Ahdeko sitä vahinkoa onkin aiheuttanut? Ei siis Räty tai Ruonala, tai AKT itse omilla toimillaan? Toisaalta onhan tämä Timo Räty niin kovin sympaattisen oloinen kaveri, mitä olen televisiossa häntä nähnyt. Ahteella taas on ilmeisesti ollut pirullinen juoni Rädyn kaatamiseksi, mitä hän on vienyt eteenpäin aina kun on kyyneleiltään pystynyt.

Mutta mitä tekemistä alussa mainitsemallani Jimmy Hoffalla on tämän kaiken kanssa? Vertailukohta on mielenkiintoinen. Hoffa oli legendaarinen yhdysvaltalainen ammattiyhdistysjohtaja 1970- ja 1980-luvuilla. Hän nosti sikäläisen kuljetusalan liiton, Teamsters unionin, valtakunnalliseksi voimatekijäksi. Jimmy oli tunnettu polttavasta halustaan edistää alansa työntekijöiden etuja, mutta toisaalta häntä syytettiin jatkuvasti väärinkäytöksistä, kovista otteista ja kytköksistä mafiaan. Uransa aikana hän sai 8 vuoden vankeustuomion valamiehen lahjomisesta sekä 5 vuoden tuomion petoksista, jotka kohdistuivat liiton eläkerahastoon. Hän istui tuomioistaan 4 vuotta, kunnes vanha kunnon ketku, presidentti Richard Nixon, kumosi tuomion ja päästi miehen vapaaksi.

Vuonna 1975 Jimmy Hoffa katosi Detroitin lähellä sijaitsevan Bloomfield Hillsin kaupungissa. Hänet nähtiin viimeisen kerran ravintolan pihalla, jonne hän oli menossa tapaamaan kahta hyvin tuntemaansa Detroitin mafiaan kuuluvaa jäsentä, Anthony Provenzanoa ja Tony Jackia (aka Anthony Giacalonea). Hoffa julistettiin kuolleeksi 1983, ja kysymys hänen ruumiinsa olinpaikasta kuuluu yhdysvaltalaiseen rikosten folkloreen vähän samoin Kyllikki Saaren murha tai Bodomin murhat Suomessa.

Uutta tietoa Hoffan kohtalosta on antanut Marvin ”The Weasel” Elkind viime joulukuussa ilmestyneessä omaelämäkerrassaan. Hän oli Jimmy Hoffan henkilökohtainen kuski (pakolla värvätty) ja myöhemmin FBI:n vasikka. Hänen mukaansa Hoffa tapettiin ja valettiin märkään sementtiin Detroitissa nykyisen General Motorsin pääkonttorin perustuksiin. Elkind oli ollut Detroitissa 1985 porukan mukana, jossa oli myös mafioso Tony Jack. Jack oli nyökännyt kyseisen pilvenpiirtäjään pohjakerrokseen ja sanonut ”Say good morning to Jimmy Hoffa, boys”