Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonnonvapaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonnonvapaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Malmön noita, demonit ja uskonnonvapaus

Kirjoitin tämän tekstin Kotimaa24:än blogiini.


Malmössä Ruotsissa on tullut esiin pohjoismaisittain harvinainen uskonnollisen väkivallan tapaus. Kristillisen evankelistisen herätysliikkeen tiloissa on harrastettu reippaanlaista riivaajien karkoitusta, jossa on ollut mukana liikkeen papistoa ja muuta väkeä.

14-vuotiaan tytön isä ja äitipuoli luulivat hänen harrastavan noituutta ja olevan pahojen henkien riivaama, koska hän käyttäytyi ”henkisesti epävakaasti”. Tämän vuoksi he hakivat apua kyseisen herätysliikkeen papilta. Ennen varsinaista ammattilaisen tekemää manausta, isä ja äitipuoli (ilkeä äitipuoli?) olivat kokeilleet kotikonsteja riivaajien poistamiseen. Tyttöä pidettiin sidottuna ja eristettynä muusta perheestä lukkojen takana, ettei pahuus leviä perheen muihin lapsiin. Häntä mm. kidutettiin tulikuumalla veitsellä ja uhkailtiin tappamisella ja ruumiin paloittelemisella, ellei hän tunnusta syntejään.

Lopulta vanhemmat pyysivät apua papiltaan. Manauksen otti hoitaakseen 37-vuotias naispappi, jonka lisäksi parin muunkin papin epäillään olleen mukana. Tyttö lukittiin viikoksi liikkeen seurakuntataloon, jossa häntä pidettiin nälässä ja valvotettiin. Öisin olivat vuorossa manaukset. Tyttöä voideltiin, hänelle juotettiin öljyä, pisteltiin mm. varpaankynsillä. Riivaajien poistoyrityksiin sisältyi myös ns. manauspiiri, jossa tytön ympärille kerääntyneet seurakuntalaiset tönivät tyttöä kaataen häntä maahan. Tytön vangittuna pitämistä perhe ja seurakunnan jäsenet ovat perustelleet sillä, että he olivat kovasti pelänneet tätä teinityttöä.

Perheen puolustusasianajaja sanoo heidän kiistävän teot, mutta myöntävän pahojen henkien manauksen. Edelleen hän jatkaa toteamalla, että manaaminen ei ole rikos, vaan se kuuluu uskontoon, ja kuuluu siten uskonnonvapauden alaisuuteen.

Jätetään tapauksesta suoranainen väkivalta pois. Sen me kaikki varmasti tuomitsemme. Mielenkiintoisempi kysymys onkin tämä: Onko ”epävakaasti” (ts. normaalin teinin tavoin) käyttäytyvän teinin, tai kenen tahansa, epäileminen (ja häntä siitä syyttäminen) demonien riivaamaksi hyväksyttävä uskonnonvapauden nojalla? Ilmeisesti se ainakin katolisissa maissa on täysin hyväksyttyä, kunhan se tapahtuu salonkikelpoisesti ammattimanaajan tekemänä. Alla mainitun Usatoday.comin jutun mukaan asia on ajankohtainen myös nykypäivänä. 





Alla oleva juttu parin vuoden takaa antaa mielenkiintoista tietoa manauksista nykypäivänä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Hartauksissa vetelehtimistä työajalla


Seinäjoella on vetelehditty hartauksissa, ja vielä työajalla. Nyt en kirjoita jumalanpalveluksista, vaan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa järjestetyistä, perinteisistä istuntokauden avajaisten, hartaustilaisuuksista. Vastaavia tilaisuuksia järjestetään muuallakin.

Kantelun jälkeen apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on antanut lausuntonsa, jossa hän sanoo mm., ” Uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen valtion laitoksissa ja virastoissa näiden tiloissa ja kutsusta on ongelmallista julkisen vallan puolueettomuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta".

Vaikea sanoa, miten relevantti apulaisoikeuskanslerin näkemä ongelmallisuus on käytännössä, mutta periaatteessa tietysti näin on. On aivan oikein, että ihmisille pyritään tekemään uskonnottomia vyöhykkeitä. Työelämän ainakin pitäisi olla yksi tällainen täysin sekulaari vyöhyke, pois lukien tietysti kirkko ja seurakunnat. Perinteiseen kulttuuriin kuuluvaa, ja sillä perusteltavaa, uskonnollisuuden arkeen ujuttamista pitäisi muutenkin karsia pois. 

On todella erikoista, että esim. yliopistoissa järjestetään lukukauden avajaismessuja. Koulujen juhlissa veisattavat virret ovat turhia. Ymmärrän kyllä, mistä vastustus niiden poistamista kohtaan kumpuaa. Ihmiset ovat nostalgisoineet oman lapsuutensa ja esim. suvivirteen liittyy myönteisiä tunnemuistoja. Suvivirsi edelsi kesäloman alkua jne. Samanlaisia positiivisia mielleyhtymiähän on muillakin eläimillä. Koulujuhlien uskonnollista sisältöä ovat jotkut halunneet poistaa sillä syyllä, että se loukkaa muihin uskontokuntiin kuuluvia. Vaikea nähdä, että tämä viimeisin syy menisi koskaan läpi, sillä perustuslaillinen oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa koskee tietysti vain kristittyjä.

Luulisi, että kirkko itse haluaisi vähentää kirkkokontekstin ulkopuolella järjestettyä uskonnon harrastamista. Näyttää nimittäin siltä, että ne ovat lähinnä hartauksien ja uskonnollisuuden parodiaa. Pyhä tuodaan profaanin keskelle, tai paremminkin pyhä tehdään profaaniksi, jolloin koko näytelmä muuttuu parodiaksi. En ymmärrä kenen etu tällainen metamorfoosi on. Taitaakin olla samoin kuin poliitikoilla, että kaikki julkisuus on hyvää. Uskonnonharrastamisen parodiakin on siis parempi kuin ei lainkaan uskonnonharrastamista