Taikausko hiipunut Norjassa eli lopunajat käsillä - taas

Tämä teksti on pakina liittyen K24:n uutispalvelun uutiseen "Taivasusko hiipunut Norjassa".

Kuulitte varmasti sen kohahduksen, joka kulki läpi koko kristityn maailman, kun K24:n uutispalvelu julkaisi uutisen ”Taikausko hiipunut Norjassa”. Paniikki oli valtava. Mikä on vienyt Norjan tähän tilanteeseen, joka uhkaa suistaa koko maailman tuhoon?

No se ”kaiken sallivuus” tietysti. Oli se sitten teologiaa, etiikkaa, moraalia tai mitä vaan. Vai pitäisikö se muotoilla toisin ”kaikille sallituksi”? Ehkä ongelma onkin se, että rappio on nykyisin sallittua kaikille. Ennen täytyi sentään olla etuoikeutetussa asemassa, niin kuin vaikka aateliset tai kirkonmiehet, voidakseen olla rappiolla. Lopunajan ihmiset ovat ”itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa rakastavia ja jumalisen ulkokuoren omaavia”. Ajatelkaa, ihminen on historiansa aikana nyt vasta tullut tuollaiseksi.

Norja on vauras ja onnellinen maa, tietääkseni. Siitäs saivat. Se on rangaistus siitä, kun ovat luopuneet uskosta taivaaseen ja helvettiin. Kärsikööt nyt onnessaan maan päällä. Norjalaiset ovat ulkoilmakansaa. Vapaa-ajalla he lähtevät metsiin ja vuorille perheineen nauttimaan toistensa seurasta, yksinkertaisesta ja maukkaasta ruuasta sekä luonnon kauneudesta. Punaisin poskin ja iloisina on mukava palata arkeen. Miten he kehtaavat? Kunnon ihminen ryömii syntisäkkinsä kanssa kirkkoon, itkee ja repii hiuksiaan, jotta saisi edes armon maistumaan vähän paremmalta. Kyllä kelpaa levittää balsamia, kun on ensin ruoskinut itsensä vereslihalle.

Tilanne ei ole kuitenkaan karannut kokonaan hallinnasta, sillä vaikka pohjoinen maallistuu, niin kristinuskon painopiste on siirtymässä itään ja etelään evankelikaalisten ja karismaattisten kristillisten liikkeiden voimalla. Tarvitsemmekin lisää köyhiä ja riistettyjä ihmisiä, joiden päät täytetään fanaattisella uskolla sekä erilaisilla karismaattisilla taikatempuilla. Siitähän seuraa aina hyvää, kun niin tehdään. Ehkä samankaltainen painopisteen siirtymä on havaittavissa myös Suomessa, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa? Vakaa harkinta vaihtuu holtittomaan heilumiseen, hoippumiseen, ekstaasin kautta väsähtämiseen ja siihen, että päässä jyskyttää, kuten vaikkapa transsimessussa. Vai oliko se sittenkin karismaattisen liikkeen normilauantai, jossa noin kävi? En muista enää.

No oli miten oli, se on selvää, että ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Sillä mitä suurempi synti sitä suurempi rangaistus.

Tulisipa rutto jo!

Maailmanlopusta haaveilevan Esko E. Eskatologin ajatuksenjuoksun seuraaminen johtaa syvälle pimeään. Kiinnitämme nyt otsalampun paikoilleen, ja katsomme, mitä sieltä löytyy. Ovathan nämä kaikille tuttuja, mutta kertaus on aina hyvästä.

Silloin ovat asiat liian hyvin, kun kirkot eivät täyty. Tyhjät kirkot ovat Eskon mielestä murheellisia. Tarvittaisiin lisää sotia, tauteja, luonnonkatastrofeja, syntiä ja rappiota. Silloin voisi Esko istua kirkon takarivissä, luoda hyväksyvän katseen itkevään seurakuntaan ja todeta, että nyt ovat asiat mallillaan.

Toisen synti on Eskon hurmos, sillä rappio ja pahuushan ovat suhteellisia. Esko ei ole hyvä ihminen, mutta mitä huonompia toiset ovat, sitä parempi hän itse on. Suhteellisesti siis. Onhan sekin parempi kuin ei mitään.

Esko E. Eskatologi tykkää etsiä uutisia luonnonkatastrofeista. Useinhan niitä tapahtuu ympäri maailman. Sitten on mukava miettiä, että mistä synnistä mikin tuho on rangaistus. Joskus hän ajattelee jopa niin, että kyse on kostosta, mutta sitä hän ei halua myöntää itselleen.

Useimmiten Esko on hyvällä tuulella, sillä maailmassa riittää vitsauksia. Aina sekään ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan enemmän. Silloin hän murehtii sitä, että jos lopunajat eivät vielä olekaan käsillä hänen elinaikanaan. Mitäs sitten? Eskon on vaikea kestää ajatusta, että hän ei kuulu siihen eliittiin, joiden aikana se vihdoin tapahtuu. Eikö hän ole uskonut riittävän palavasti?

Eskon iltarukous kuuluu: Tule jo Jeesus, jotta minä pääsen taivasten valtakuntaan. Antaa muiden palaa. Mitäs eivät uskoneet.

Marttyyri-syndrooma: hetki hengellisen sairauden parissa

Marttyyri-oireyhtymä on erityinen, varmasti harvinainen, uskonnollissävytteinen narsismin ja kateuden muoto. Arkisessa kielenkäytössä sitä käytetään kuvaamaan myös tietynlaisen läheisriippuvuuden muotoa. Muita ilmiöitä kuvaavia sanoja ovat mm. marttyrismi tai marttyristinen. Merriam-Webster sanakirja määrittelee sanan martyristic ” exhibiting qualities that imitate the actions of a true martyr”. Mitä kyseinen käytös voisi pitää sisällään?

1. Kateus

Maailman monessa kolkassa uskonnollinen tai uskonnollisuuteen kohdistuva sorto on valitettavasti arkipäivää. Siihen syyllistyvät ja kohteena ovat monet eri uskontokunnat. Euroopassa asiat ovat kuitenkin tässä mielessä paremmin. Eurooppalainen marttyyri-oireilija tuntee tästä syystä kateutta uskonveljiään ja –siskojaan kohtaan. Miksi minua ei vainota, hän kysyy. Miksi minun uskonnollisuuteni ei ole riittävän hyvää, riittävän kelvollista, että minuakin ahdisteltaisiin? Nämä kysymykset iskevät suoraan hengellisen sydämeen.

On luonnollista, että lievittääkseen näiden kysymysten tuottamaa hengellistä epäilyä ja ahdistusta, marttyristi kehittää ympärilleen ihan omanlaisensa elämän kehikon, jonka sisäpuolelle hän maalaa monet kuvitellut uhat ja vainot. Siellä hän sitten seisoo uljaana, raamattu kädessä ja toinen käsi uhmakkaasti nyrkissä, kestäen kaikki pakanoiden ja kerettiläisten hyökkäykset. Tähän tuntuisi liittyvän myös vastahyökkäyksen fantasiointi. Retoriikka on vallan- , voiman- tai väkivallankäyttöön viittaavaa. Missä määrin raamatullisuuteen perustuva jyrkkyys on oman aggression tuottama reagointitapa?

2. Eskatologinen marttyrismi

Eskatologinen marttyrismi voi olla lähtöisin joko alemmuudentunnosta (sen kompensaatiosta) tai narsismista. Yhteistä näille on kuvitelmat siitä, että juuri he elävät lopunaikoja. Heidän vankkumaton uskonsa ja totuudellisuuden ymmärtäminen kertoo siitä, että juuri heidät on pistetty elämään maailman viimeiset ajat. Sillä viimeiset ajat ovat kovia, ja silloin tarvitaan erityisen erinomaisia uskovia ne kestämään.

He siis tuntevat itsensä sitä paremmiksi, mitä enemmän he näkevät maailman ympärillään rappion täyttämänä ja synnistä kiehuvana. Tavallinen läpi historian jatkunut inhimillisyys vikoineen ja hyveineen näyttäytyy heidän silmissään maailman lopun aikoina. Maailma roikkuu löysässä hirressä, kun uudet sukupolvet eskatologisia marttyyreja vuorollaan julistavat maailmanlopun tulevan. 

3. Oman elämänsä marttyristi

Yksilötason uskonnollisella marttyristille empatian kokeminen on vaikeaa. Hän kokee kyllä myötätuntoa, mutta vain oman viiteryhmänsä jäsenien puolesta, ja siitä syystä, että samaistaa itsensä kuuluvaksi heihin. Hänen myötätuntonsa kohdistuu toisin sanoen häneen itseensä.

Tämä viittaa siihen, että jopa hänen oman viiteryhmänsä ihmiset ovat hänelle välineitä oman narsismin toteuttamiseen. Mitä siis voimme arvioida oman viiteryhmä ulkopuolisten ihmisten merkitsevän hänelle? Vastaus on, että ilman heitä uskonnollinen marttyristi ei tulisi toimeen. Toiset ihmiset ovat hänelle viallisia, maailman tuhoon vieviä syntisiä ja jumalan kieltäjiä. Juuri siksi hän itse voikin olla niin pyhä ja oikeamielinen.

Tämä vuoksi onkin ongelmallista, jos joku haluaa tehdä hänen kanssaan rauhan, ottaa hänet vakavasti ja keskustella hänen lähtökohdistaan käsin. Hän ei pysty suhtautumaan siihen myönteisesti. Hän joko hermostuu entisestään (välitön reaktio) tai hän suhtautuu pilkallisella ”hyvä että sinäkin ymmärsit” - asenteella (harkittu reaktio). Yhdenmukaisuuden vaatimukset viedään niin pitkälle, etteivät ne ole toteutettavissa. Marttyyri voi pysytellä omalla korkealla jalustallaan.