Kyllä ennen vanhaan olivat asiat Suomessa paremmin osa 2: Väkivalta, väkivaltarikollisuus, hyvä kasvatus

Aina kun tapahtuu uutiskynnyksen ylittävä, jollain tapaa poikkeuksellinen, väkivallanteko, on yleistä, että silloin alkaa häpeilemätön uhrien haudoilla tanssiminen. Tämä on valitettavaa, monilta osin vastenmielistä ja arvostelukyvytöntä, mutta niin inhimillistä. Tapahtumaan vedetään mitä kummallisimpia yhteyksiä ja syy-seuraus –suhteita omien mieltymysten mukaan.

Yksi suosikkiteoria on se, että nykyajan ns. vapaa kasvatus johtaisi lisääntyneeseen väkivaltaan. Usein kritisoija ei itsekään tunnu tietävän, mitä hän tarkalleen ottaen kritisoi, mutta sen sijaan siitä on varmuus, miten asioiden pitäisi kasvatuksessa olla. Se viisasten kivi on autoritaarinen kuri sekä fyysinen kuritus, ts. väkivalta lasten kasvatuksen välineenä. Kyseinen kasvatustapa oli tavallinen ennen vanhaan. Asenteet ja lopulta lainsäädäntö alkoivat muuttua vasta 1900-luvun loppupuolella.

Kyseisen logiikan mukaan väkivaltaa, väkivaltarikollisuutta, ja erityisesti nuorisoväkivaltaa, olisi pitänyt olla 1900-luvun alkupuolella vähemmän kuin nykyään. Huomattakoon, että nyt puhun väkivallan määrästä, en siitä, miten väkivalta tehdään. Tuntuu siltä, että jotkut ajattelevat, että nykyisin tapetut ihmiset ovat ”väärin tai moitittavalla” tavalla tapettuja. kun taas vanhoina hyvinä aikoina ihmisiä hakattiin ja tapettiin ”oikealla” tavalla.

Aluksi minun täytyy ilmaista huvittuneisuuttani, vaikka vakavasta asiasta on kyse. Nimittäin ajatus, että jos perheessä on väkivaltaa enemmän, niin kaiken kaikkiaan väkivaltaa on vähemmän, on melko eriskummallinen. Ikään kuin kotona tapahtuvaa väkivaltaa ei pitäisi ottaa kokonaismäärässä huomioon. Mutta sitten asiaan.

1900-luvun alusta lähtien tähän päivään, vuosina 1905-1950 tehtiin määrällisesti eniten nuorison väkivaltarikoksia. Sen jälkeen määrä on tasaisesti laskenut, vaikka piikkejä on ollut liittyen yhteiskunnan taloudellisiin vaihteluihin. Toisin kuin voisi kuvitella (kuten minäkin luulin), väkivallan määrän voimakkaat kasvut ovat liittyneen talouden kasvukausiin ja toisaalta talouden laskukausina väkivallan määrät ovat voimakkaasti laskeneet.

Samalla kun nuorisoväkivallan määrä on laskenut radikaalisti, on sen luonne muuttunut. Ennen vanhaan väkivalta oli ns. normaalinuorten juttu, ja oli osa nuorten miesten vapaa-ajan viettoa. Sittemmin nuorten suhtautuminen väkivaltaan on muuttunut kielteisemmäksi, ja väkivalta keskittyy yhä enemmän pienemmän ja rajatumman joukon tekosiksi. Tyypillistä tälle joukolle on päihteiden väärinkäyttö, syrjäytyneisyys sekä se, että perhepiiristä on saatu mallia väkivaltaiseen käyttäytymiseen.  Nykyisin nuorison tekemän vakavan väkivallan ominaispiirteitä ovat mm. sen aiempaa suurempi ennakoimattomuus, raakuus ja uhrien valikoituminen sattumanvaraisesti. En kuitenkaan ymmärrä, miten näihin seikkoihin voisi väkivallaton lastenkasvatus olla syynä.

Pahinta tässä esiin tuomassani harhassa on, että raaistuneen ja sattumanvaraistuneen nuorisoväkivallan todelliset syyt uhkaavat jäävät käsittelemättä tämän väkivaltakasvatushuttu –keskustelun alle. Nykyajan nuoren tappajan ja pahoinpitelijän taustalta ei nimittäin löydy ymmärtävä ja tilaa antava perhe. Yllättääkö ketään, että heidän taustaltaan löytyy päihdehuuruinen ja väkivaltainen lapsuus, hajonneita perheitä, huostaanottoja, yhteiskunnallista ja taloudellista huono-osaisuutta, mielenterveysongelmia ja kouluvaikeuksia?

Kysyn vielä kerran. Miten edellä kuvatun kaltaisiin perheolosuhteisiin sopii ajatus, että fyysisellä kurituksella olisi lopputulos ollut parempi?

Tämän blogin asiatiedot perustuvat oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijan Martti Lehden artikkeliin ”Nuorten henkirikollisuus on Suomessa harvinaista”. Artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

http://www.haaste.om.fi/text/Etusivu/Juttuarkistoaiheittain/Vakivalta/1205254004836

Seksirikollinen seurakunnan puhujana

Iltalehden nettiuutisissa oli otsikko: Seksirikollinen seurakunnan puhujana. Tässä on linkki itse uutiseen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011123115020606_uu.shtml

Lyhyesti kyse on Helluntaiseurakunnassa toimivasta kuusikymppisestä pedofiilipastorista, joka pitää seurakunnalleen säännöllisesti puheita. Hänet on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2008. Uutisessa haastateltiin toista kyseisissä tilaisuuksissa puheita pitävää.

Ensimmäisessä kysymyksessä tiedusteltiin syytä siihen, että tiedetystä tuomiosta huolimatta hänet kelpuutettiin esiintymään julkisesti. Vastaus oli:

"Tuo on mielenkiintoinen kysymys. Ei meillä niin täydellisiä menneisyyksiä ole itse kullakaan. Ollaan väärin tehty monessa asiassa. Jos meillä olisi tällainen raja, niin meillä ei kukaan puhuisi, jos vaadittaisi täydellisyyttä.

---------

Selvä. En tiedä miten on helluntailaisten piirissä, mutta aika harvalla meistä muista on seksuaalirikoksia menneisyydessään. Ilmeisesti vastaajalle ei ole eroa onko joskus kuunnellut rock-musiikkia, suuttunut vaimolle tai tehnyt seksirikoksia. Aika outoa, mutta aina vain paranee.

Seuraavaksi kysyttiin, eivätkö he näe ristiriitaa siinä, että tällainen henkilö pitää puheita seurakunnassa. Vastaus oli:

"Katsomme, että hän on pyytänyt anteeksi ja kärsinyt tuomion. Missään nimessähän ei ole kyse siitä, että hyväksyisimme näitä tekoja, mutta me katoamme, että mies on tehnyt parannuksen"

----------

Rikosoikeuden kannalta näin varmaan onkin. Tuomio on kärsitty, mutta mitä tarkoittaa, että mies on tehnyt parannuksen? Onko kyseessä se paljon puhuttu kristillinen eheyttäminen, jossa poikkeavasta seksuaalisesta suuntautumisesta ”parannutaan” aivopesulla kristilliseen heteroseksuaalisuuteen? Vai onko mies tehnyt parannuksen siinä mielessä, että hän on luvannut olla tekemättä inhoja rikoksiaan jatkossa? Pedofiliasta ei taida nykytiedon mukaan pystyä parantumaan, joten on täysin edesvastuutonta uskoa minkäänlaisia lupauksia tai vakuutteluja parannuksesta.

Seuraavaksi kysyttiin, että eivätkö he pidä rikosta vakavana. Vastaus oli:

"Ehdottomasti pidetään. Hänen palvelustehtävänsä on siinä mielessä erityistarkkailussa historian takia. Tiukan pohdinnan jälkeen päätettiin antaa hänelle kuitenkin mahdollisuus puhua".

--------

Tähän ei ole paljon sanottavaa. Viisaimmat virkkeet tähän mennessä.

Lopuksi kysyttiin, ovatko he saaneet paljon palautetta asiasta. Vastaus oli:

"No kyllä on tullut. Tässä tilanteessa monet, jotka tuntevat hänet aikaisemmilta vuosilta, jolloin hän on ollut seurakunnassa mukana, ovat ihmetelleet, että miksi me emme ole antaneet hänen puhua. Nyt ovat muutamat ihmiset ilmaisseet kantasa, että he eivät hyväksy sitä, että hän puhuu".

----------

Typerin kysymys, jonka voi keksiä. Vastaushan on aina sama, eli että vaikka muutamia negatiivisia palautteita on tullut, niin valtaosa on ollut myönteistä ja kannustavaa jne. yms. Niinpä niin. Vaikka vastaaja yrittää pestä asiaa kristusvalkaisulla, hän päätyy sen sijaan näyttämään kyseisen Helluntaiseurakunnan todella oudossa valossa. Tuomittu pedofiili puhumassa seurakuntalaisille (myös lapsille vanhempiensa seurassa) joka sunnuntai, ja seurakuntalaiset ihmettelevät, että miksei hän saisi puhua. Siis mitä helvettiä? Mitähän mahtavat lapset noissa puhetilaisuuksissa ajatella?