Kirkko, epävarmat etsijät ja radikaalin fundamentalismi-konservatismin suuri virhe

Kotimaa24-palstan blogini tuorein päivitys.

Heittäydyn nyt hetkeksi ”teoreettisesti” kristityksi, ja olen huolissani uskossaan epävarmoista, etsijöistä ja ylipäätään heistä, jotka tuntevat elämänsä ja paikoilleen jämähtäneen kristillisen fundamentalismin tai sanoisinko radikaalin kristillisyyden välisen kuilun olevan jo auttamattoman leveä ja syvä.

Minä kun olen ulkopuolinen, niin voin tarkastella tätä "kriisiä" ikään kuin teoreettisesti. Sen vuoksi laitan seuraavan sisällön sulkuihin. Kirjoitan kuin uskoisin.

( Kuilu johtuu siitä, että tietty Kristinuskon tulkinta ei ole enää kosketuksissa ihmisten reaaliarjen kanssa. ”Fundamentalismikin” on siis tulkintaa, vaikka se kovasti yrittää muuta väittää.  Arjen ja opin täytyy muotoutua yhdessä.  Jos toinen yrittää ottaa ylivallan, niin toinen reagoi ja vastustaa. Yhteistyö ei jatku.  Kompromissi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että molemmat luopuisivat jostain oleellisesta, vaan se on päinvastoin. Oppi ottaa huomioon arjen moninaisuuden ja arki ottaa huomioon opin oleelliset vaatimukset.

Monesti he, jotka kovimmalla äänellä peräänkuuluttavat ”perinteistä kristillisyyttä”, erityisesti täällä K24:ssä, ovat niitä, joille muotoseikat ja laki ovat tärkeitä. Jos tarkoitus on, että etsijät ja epävarmat saataisiin ns. sanan ääreen, niin tapa, jolla fundamentalisti-konservatiivit siihen pyrkivät, on totaalisen väärä.

Tuleeko lukijalle heidän kirjoituksistaan sellainen tuntu, että he välittävät Jumalan sanaa eteenpäin? Ei tule. Lukijalle tuntee, että siinä puhuu tuo yksittäinen ihminen, vihaisena, katkerana ja tuomitsevana. Joku samoin uskova tietysti sanoo, että kyllä he näkevät heidän sanoissaan olevan hengen, mutta korostan, että nyt oli puhe siitä, mitä etsijät ja epävarmat näkevät.  Eräässä viikonlopun kommentoiduimmassa blogissa eräs julistaja kirjoitti suunnilleen tähän tyyliin, että ”kyllä hän voi rakastaa saastaista ihmistä, vaikka vihaakin hänen saastaisia tekojaan.”

Ajatteleeko joku, että onpas hienoa ja avarasydämistä, että hän rakastaa saastaista ihmistä. Varmaan ajatteleekin.  Tämäkö on se lähtökohta, mistä ihmisen tulisi aloittaa sydämensä avaaminen Jumalalle? Että etsijä tulee saastaisena ihmisen luo, joka ajattelee hänen olevan saastainen ja lisäksi vielä ylentää itsensä niin korkealle, että kaikesta saastasta huolimatta HÄN pystyy etsijää rakastamaan, kunhan tämä vain alkaa uskoa samoin kuin hän.

Kirjoitan edelleen täysin teoreettisesti. Ajatellaan kristillisessä kontekstissa, että on olemassa hyvä ja on olemassa paha. Hyvä ajaa hyvää ja paha pahaa. Kumman osapuolen etu on, jos nämä tuomionjulistajat karkottavat epävarmat epäilijät ja etsijät pois kirkosta ja seurakuntien tilaisuuksista?)

Ja sulut kiinni. Onpa suuri helpotus palata takaisin uskonnottoman agnostikon minään.