Kun Sepeteus uskoon tuli

Tässä taas yksi Kotimaa24-palstan blogini postaus. Teksti avautunee täysin vain K24-palstaa seuraaville.

Kaikkihan me tiedämme, mitä kristillinen kilvoittelu on. Siinä kilpaillaan keskenään, kuka onkaan ihmisistä se paras kristitty. Kerro kerro kuvastin, ken on Suomenmaassa kaikkein hurskahin, kuuluu monen papin kammiosta, puhumattakaan maallikkohurskaista.

Sepeteus, hyvä tuttuni, on vanha mestari siinä lajissa. Hän halusikin tutustua sähköisen kirkonmäen kirjoitteluun nähdäkseen, joko hänelle olisi tulossa haastajia. Ajattelin, että mikä ettei.

Tutustuimme uutiseen Jaakko Löytyn kappaleesta, mutta kappaletta ei enää löytynyt. Siinä kuulemma siunataan seksuaalivähemmistöjä. Ajattelimme arvioida sen silti, koska eihän sitä moni muukaan ollut nähnyt, ja silti heillä oli painavaa asiaa. Kovasti näytti olevan paheksuntaa ja syytöksiä synnin siunaamisesta ilmoilla. Sepeteus lueskeli kommentteja hyväksyvästi nyökytellen ja tokaisi, että juuri tuolla tavalla hänkin olisi ennen ajatellut, mutta sittenhän hän tuli uskoon ja toisiin aatoksiin.

Ohimennen Sepeteus avasi erilaisten kommenttien salattuja tarkoituksia. ”Nyt tarvitaan esirukousta” esimerkiksi tarkoittaa yleensä, että ”nyt tarvitsen vähän huomiota ja 20 kilvoittelupistettä”. ”Harhautuneet ovat, surullista” taasen tarkoittaa, että ”eri mieltä olen, ei oikeasti harmita, kunhan ilmoitin, että minä menen oikeaan suuntaan”.

Sitten Sepeteus silminnähden vakavoitui ja alkoi puhua siunaamisesta. Hän harmitteli, että joskus on vaikea erottaa harjoittaako ulkoisesti kristitty Kristinuskoa vai jotain kuolemankulttia. Kaikenlaista kuollutta ja väljähtänyttä siunataan, liikehuoneistoja ja muita rakennuksia, aseita ja sorron välineitä pyhitetään. Huomautin väliin, että nythän on Faaraoiden maassa ehdotettu lakia, jonka mukaan aviomies saisi siunata vaimoaan vielä kuusi tuntia tämän kuoleman jälkeenkin. Sepeteus ei näyttänyt juurikaan arvostavan vitsailuani, vaan jatkoi, että odotas vain, kun pitäisi rakkautta siunata, niin johan alkaa Antikristus nostaa päätä ja Belsepuubin lehtolapsia kurkkia joka nurkan takana. Miten ne näyt ovatkaan joillain niin helposti saatavilla? Mistähän sekin kertoo?

Hyvää ystävääni alkoi siinä vaiheessa jo väsyttää, mutta näytin vielä yhtä juttua. Hän hymyili vienosti lukiessaan tekstiä jumalattomien nuhtelemisesta, pyhien solvaamisesta ja kilvoittelusta erämaassa. Sitten hän kysyi minulta, että tiedänkö minä, mikä erämaassa kilvoittelussa on tärkeintä. Ei se, että lähtee, vaan se, että kertoo lähtevänsä. Tiesinhän minä sen. Sepeteus ilmoitti nyökkäämällä keskustelun olevan ohi, ja alkoi ensin hyräillä, sitten laulaa hiljaisella äänellä. En tunnistanut säveltä, mutta sanat menivät jotenkin näin:

Joos jumalatonta sää nuuhtelet, saat sä soolvauksen

Joos omahyväistä sää oojennat, hään pilkkaa vain suua