Usko Eevertti Luttinen

MTV3:lla alkaneessa Putous-ohjelmassa teki debyyttinsä Aku Hirviniemen esittämä pappi Usko Eevertti Luttinen Nokian Sorvankylältä. En nyt ala luettelemaan, millaisia ominaisuuksia kyseisellä hahmolla on, mutta haluan pohtia hieman sketsihahmon, ja tässä tapauksessa karikatyyrin, olemusta Luttisen avulla. Netin keskustelupalstoilla ja lehtien yleisönosastoilla ilmeisesti jo käydään keskustelua puolesta ja vastaan siitä, onko hahmo loukkaava tai pilkkaava.

Karikatyyrihan tarkoittaa, että joitain hieman korostuneita, mutta sinänsä niin sanotusti tavallisia, ominaisuuksia ylikorostetaan ja yhdistellään, jotta saadaan luotua koominen hahmo. Karikatyyri ei välttämättä ole liioiteltu version oikeasta ihmisestä. Se voi olla, ja usein onkin, karikatyyrikonstruktio, joka on kokoelma erilaisista ominaisuuksista ja tavoista. Tältä kannalta ajatellen, minun on vaikea ymmärtää Luttisen loukkaavan jotain tiettyä henkilöä.

Jotkut ovat ilmeisesti moittineet, että Usko Eevertin hahmo pilkkaisi pappeja. Tosin en tiedä, ovatko papit itse kokeneet sen niin. Luttisen tapauksessa en näe, että se karrikoisi pappeutta sinänsä. Hahmossa tehdään naurunalaiseksi sellaiset ihmiset, joilla on Luttisen piirteitä, ja jotka ovat tai eivät ole pappeja. Tietysti hahmon pappeus on kriittisen tärkeä osatekijä sen koomisuudessa sen takia, että se (pappeus) toimii karrikoiduista ominaisuuksista erillisenä akseleraattorina, jonka kautta saadaan koominen teho täyteen voimaansa.

Luttinen toimii koomisena hahmona myös toisella tapaa karikatyyrin lisäksi. Tarkoitan parodiaa. Parodiassa jokin juhlava tai pyhä siirretään yllättäen arkiseen tai profaaniin kontekstiin. Parodisesta sketsistä esimerkkinä voisi olla vaikkapa seuraavankaltainen kuvitelma. Hääseurue on kokoontunut kirkkoon juhlavaa hääseremoniaa varten, ja kaikki ovat valmiina. Vain pappia odotetaan. Lopulta pappi saapuu paikalle ja pahoittelee suureen ääneen myöhästymistään ”Anteeksi, että olen myöhässä, mutta maha on niin pahasti ripulilla”. Luttisen hahmo toimii hieman samalla tavalla (ja luulisin, että vielä selvemmin myöhemmissä jaksoissa). Eli vaikka hänellä on ominaisuuksia, jotka jostain syystä tunnistamme helposti ja välittömästi ”papillisiksi”, on hänessä myös piirteitä, jotka ovat ristiriitaisia ”papillisuuden” kanssa. Jälkimmäisessä tapauksessa siirrytään parodian puolelle.

Hahmo onkin siinä mielessä niin onnistunut, että se toteuttaa koomisuutta monella eri tasolla. Karikatyyrin ja parodian lisäksi voisin mainita ainakin toiston. Luttisen toistoa ovat ne muutamat sanonnat, jotka todennäköisesti tulevat toistumaan läpi sarjan eli mm. ”Shiunaushta”, ”Sitähän sä kysyit” ja hiljaisella nöyrällä äänellä sanottu ”niin”. Filosofi ja nobelisti Henri Bergson on kirjoittanut hienon tutkimuksen komiikan merkityksestä nimeltä ”Nauru”, jossa näitä käsitellään tarkemmin. Suosittelen.

Loppuhuomautuksena lisäisin, että Luttisen kotiseurakunnan paikkakunta ja viittaus Koivistoon on tarpeeton, eikä tuo mitään koomista lisäarvoa hahmolle. Sen olisi voinut aivan hyvin jättää pois, vaikken tunnekaan erityistä sympatiaa Koivistoa kohtaan

Jumalan radio - lähetystä hulluuden rajoilta

Eräs henkilö kertoi minulle kerran olevansa ”Jumalan radio”. Tällä hän tarkoitti, että hän kokee olevansa suora väylä jumalan viesteille. Blogikirjoituksen lähtöpiste on tämän ihmettely. Eli jossittelemme vähän.

Kun ihmisestä on tullut jumalallinen ”kasettimankka”, tuleeko viesti radiosta vai kasetilta? Eräässä aiemmassa kirjoituksessani päädyin siihen lopputulokseen, että ihminen ei voi saada raamatusta puhtaasti objektiivisia ohjeita, vaan hän lukee sitä aina oman tulkinnan kautta. Voidaan sanoa jopa niin, että jo ennen lukijalle saapumista, raamattu on moneen kertaan tulkittu. Ihminen ei saa raamatusta myöskään arvotietoa, vaan hän hakee sieltä vahvistuksen jo valmiina olevalle käsitykselleen. Radiosignaalin tapauksessa ei ole samankaltaista ongelmaa. Viesti välittyy kopioituna, ei tulkittuna.

Tässä näyttäisi olevan kolme vaihtoehtoa: a) hän todella saa ajatuksensa suoraan jumalalta selkeänä ja ilman tulkintaa, b) hän valehtelee uskovansa, että asia on niin, ja tämän hän tekee jostain patologisesta psykologisesta syystä, tai c) hän ei saa viestejä, mutta luulee saavansa, eli hän on kansankielellä sanottuna hullu.

Koska olen pragmaattinen agnostikko, suhtaudun kohtaan a) sanomalla, että epätodennäköistä, mutta mahdollista. Siis ”vahva ei varmaankaan.”

Jos kohta b) on totta, on se äärimmäisen haitallista hänen lähipiirilleen ja seurakunnalleen. Jumalan radiona toimiva väittää saaneensa jumalan armolahjana jumalan sanan, jolloin hän voi käyttää jumalan auktoriteettia omien tavoitteidensa ajamiseen siinä määrin, miten häntä uskotaan. Toisaalta näen tämänkaltaisen käytöksen takana tiettyä suuruudenhulluutta. Psykologisia motiiveja valehtelulla voisi luetella lukemattomia.

Karismaattisissa liikkeissä on suuri uskonnollisen vallan väärinkäyttömahdollisuus. Karismaattisia uskonnollisia tapahtumia voisi verrata spiritismiin karismaatikon ollessa meedio. Ero taitaa olla mielipide-ero, varsinkin jos määrittelee spiritismin laajasti koskemaan henkiä yleensä. Olen nähnyt kuvaa yhdestä televisioidusta karismaattisesta tapahtumasta (Nokia-missio). Sen suurin erikoisuus oli mielestäni sen maaginen luonne. Pyhää henkeä komennettiin hyvin tiukkaan sävyyn ilmestymään paikalle.

Kohta c) on niin ikään äärimmäisen haitallinen, mutta mittakaavan voisi kuvitella olevan suurempi. Panokset ovat siis korkeammat, koska aidosti itseensä uskova mielipuoli pystynee saamaan laajemman kannattajakunnan.

Seuraava on lopulta mielestäni keskeisin ongelma. Jossitellaan, että ihminen A saa suoraa viestiä jumalalta, ja ihminen A kertoo sen eteenpäin ihmiselle B. Mikä merkitys sillä voi olla ihmiselle B? Hän ei voi tietää, että mikä vaihtoehto (a, b vai c) on totta. Jätetään tieto sivuun, jolloin jäljelle jää usko. Jos jumala ei kerro ihminen B:lle, että ihminen A saa häneltä suoraa viestintää, niin ihminen B on uskon varassa sen suhteen. Tuolloin ihminen B:n usko kuitenkin kohdistuu siihen, mitä ihminen A väittää eli toisin sanoen ihminen B uskoo ihminen A:han eikä jumalaan. Näin ollen jumalan radion voisi sulkea, ja jäljelle jää normaali mielipiteiden vaihto ilman megalomaniaa

Päivi Räsänen - tuo seitsemästi unohdetun sanan peili

Sisäministerimme Päivi Räsänen on viime aikoina kovasti murehtinut. Ei kuitenkaan oman ministeriönsä asioita, mutta sen sijaan hän on murehtinut sitä, ettei kirkko ota riittävän äänekkäästi kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Tai ehkä on sittenkin parempi, että hän ei murehdi sisäministerin vastuualueeseen kuuluvia asioita.

On äkkiseltään aika erikoista, että ministeri, vieläpä sisäministeri, ottaa näin voimakkaasti kantaa kirkon sisäisiin asioihin. Toisaalta puuttuihan Supokin tässä taannoin uskonnonopetukseen Tampereella. Millainen haloo nousisi, jos joku selkeästi kristillisyyden vastainen ministeri tekisi saman? Joku vitsiniekka voisi kysyä, että eikös niin juuri tapahtunut?

Uskovaisten parissa mielipiteet jakautuvat karkeasti kahteen leiriin konservatiivi-liberaali jaon mukaan. Sähköisellä kirkonmäellä asiasta on saatu kiivaat keskustelut aikaan. Samalla käydään konservatiivien ja liberaalien vääntöä monenkin eri aiheen kautta. Jos oikein tarkasti katsoo, näemme selvästi, että aiheella ei loppujen lopuksi taida olla väliä. Kyse on valtataistelusta. Joka tapauksessa näyttä siltä, että Päivi Räsänen mielipiteineen edustaa vain osaa kirkon jäsenistä. Vaikea sanoa, että miten suurta osaa.

 Itse en ole kristitty, mutta voin tietysti spekuleeraata, että mitä jos tulisin sellaiseksi. Pystyisinkö astumaan samaan huoneeseen konservatiivin tai liberaalin kanssa? Viimeaikaisten keskustelujen seuraaminen on ollut erittäin hyödyllistä. Kirjoitan piakkoin pienen tekstin uskonnollisesta konservatiivista.

Palataan Päivi Räsäseen. Eräässä Monty Pythonin sketsissä oli Hassun kävelyn ministeriö. Minusta Räsäsen voisi siirtää sisäministeriöstä pois ja antaa hänelle uusi, varta vasten hänelle tehty, ministerinsalkku. Uuden ministeriön nimi voisi olla vaikkapa ”istu nurkassa äläkä tee mitään” –ministeriö.

Ryyppäämistä alttarilla, poliisit kirkkoon!

Seinäjoella kokoontunut Raittiuden ystävät ry aikoi ehdottaa ehtoollisviinin alaikäiselle tarjoilemisen kieltämistä. Tai paremminkin he aikoivat ehdottaa, että alkoholilakia noudatettaisiin myös kirkoissa. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikkokin sen sitten kysyttäessä myönsi, että todellakin ehtoollisviinin anniskelu alaikäiselle on rikos.

Uskonnollisissa piireissä asiasta nousi kova haloo, eikä ollut yllättävää, kun tänään uutisoitiin Raittiuden ystävät yhdistyksen peruneen ehdotuksensa. Vaikka yhdistys ei ole näkyvästi uskonnollinen raittiusjärjestö, ilmeisesti he kuitenkin paskoivat housuihinsa, kun helvetintulen polte alkoi lähestyä.

Ehdotuksen vetäminen takaisin ei poista sitä faktaa, että lakia joka tapauksessa rikotaan. Kyselin asiasta Kotimaa24-sivuston asiantuntijoilta (siis papeilta) ja sain kuulla, että ehtoollisviini onkin tujua ainetta, n.15 % väkevöityä viiniä. Vahvan viinin käyttöön annettiin syyksi mm. perinteet sekä se, että viini on välimeren alueen luonteva juhlajuoma ja siksi sopii kirkonmenoihin. Myös käytännöllisiä syitä oli, kuten vahvan viinin parempi säilyvyys ja parempi maku (siis sokeripitoisuus verrattuna kitkerämpään kuivaan viiniin).

Alkoholihaittojen ehkäisyn kannalta asia ei ehkä ole kovin merkittävä, vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä olen lukenut. Periaatehan on myös tärkeä. Lisäksi on kovin erikoista, että ev.lut. kirkko voi toimia yksiselitteisesti Suomen lain vastaisesti.

Nyt siis voisi joku energinen vääräleuka soittaa poliisit paikalliseen kirkkoon ehtoollisaikaan ja sanoa, että siellä rikotaan anniskelulakia. Lain mukaanhan poliisin pitäisi toimia. Eikö näin ole? Ei muuta kuin salakapakka kiinni.

Minulle riittää se, kun saan hykerrellen makustella tätä herkullista ironiaa. Uskovaiset ja raittiusväki kerrankin eri puolilla barrikaadia alkoholiasioissa.

Ironikkoja on hemmoteltu tänään toisellakin uutisella. Terveydenhuollon valvonta- ja lupaviranomaisen Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen on vastustanut viimeiseen asti, valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, suunnitelmia rakentaa vammaisten hoitokoti hänen kotitalonsa naapuriin. Partasen mukaan kyse ei kuitenkaan ollut ”ei minun takapihalleni” –ajattelusta, mutta uskokoon ken tahtoo. Perustelut kuulostivat aika ontoilta. Niin ja sitten se varsinainen ironia. Valvirahan on myös se viranomainen, joka valvoo vammaisten palveluita. Kai tämäkin pitää vielä sanoa. Olisipa Partanen tutkinut samalla innolla niitä lääkärien ja hoitajien kelpoisuuksia

Johan saatiin taas lausuntoa

Timo Soini käy kovaa presidenttitaistoa, ja retoriikkakin on sitä itseään, eli presidentillistä. Mahdollinen tuleva arvojohtajamme on ilmeisesti päässyt yli haaveestaan parittaa duunareille vaimot. Nyt hänen pitäisi saada päättää myös siitä, että mikä on fasismia ja mikä ei. Soini puhuu nyt suvaitsevaiston fasismista, ts. suvaitsevaisen ihmisen suvaitsemattomuudesta suvaitsemattomia kohtaan. Tätäkö nyt pitäisi suvaita?

Perussuomalaisten puoluetoimistolla löytyy neroutta niin että häikäisee. Kun yksittäisten kansanedustajien ja aktiivien tokaisujen puolustaminen on käynyt raskaaksi, niin he ovat keksineet, että mitä jos muutetaankin asetelma kokonaan päälaelleen. Sanotaan, että fasismi ei ole fasismia, vaan suvaitsevaisuushan sitä fasismia onkin. Sitten vaan silmät kiinni ja lasketaan, moniko väitteen ostaa.

Timo Soini kertoi itsenäisyyspäivän juhlissa, että hänen presidenttiaikanaan vieraslista tulisi muuttumaan merkittävästi. Voisin kuvitella, että niissä juhlissa kaikki vanhat ja hieman tuoreemmat diktaattorit ja fasistit läheltä ja kaukaa rahdattaisiin arkuissaan seinänvierille juhlimaan. Siinähän sitä olisi kansan heikkojen ja huomaamattomien mukava tepastella heidän maallisten jäänteidensä lempeän ja hyväksyvän katseen alla

Leipäpappi kateederilla

Tarvitseeko pappi palkkaa? Eikö saarnastuolissa patsastelussa ja seurakuntalaisten ihailussa luulisi olevan riittävästi palkkiota? Eikö olisi hienoa olla kristuksen hohtavana kilpenä suojaamassa tavallista syntistä belsebuubin juonilta? Siitähän voisi jopa maksaa. Mitä on raha tällaisen metafyysisen vastuun edessä?

Ev.lut kirkossa papit saavat kuitenkin myös kelvollisen rahallisen korvauksen aherruksestaan. Pappien palkat määräytyvät monesta seikasta, mutta keskimääräinen seurakuntapastorin palkka on 2300e/kk ja siitä ylöspäin. Kirkkoherrat saavat seurakunnan koosta riippuen jo päälle 4000e/kk. Herra vain tietää, mitä piispat saavat. Voi olla, että tietoni ovat vanhentuneita, ja palkat ovat sittemmin nousseet.

Kaikkiin kutsumusammatteihin pätee sama, mutta erityisesti pappeihin. Kirkon eli työnantajan tulisi antaa välineet julistamiseen (ts.paikka yms.), ruoka ja katto pään päälle, mutta sen pitäisi riittää. Kaikki tämän yli menevä rapauttaa papin hengellistä uskottavuutta. Vaatimus taitaa olla liian kova. Kaikkien täytyy saada elää ns. normaalisti eli kuluttaa normaalisti. Lisäksi pappikin liikkuu rahalla mitattavalla statusasteikolla. Kirkkoherraksi pääsemisen etuna ei ole pelkästään hengellisen vastuun ja gloorian lisääntyminen vaan myös tulojen pitää kasvaa merkittävästi ja uutta asemaa kuvastavaksi.

Mutta vielä kerran kysyn, eikö pappeus ole uskossa olevalle niin hienoa, että hän tekisi sitä vaikka ilmaiseksi? Vai perustellaanko pappienkin palkkaa samoin kuin kansanedustajien korkeaa palkkaa? Papille täytyy maksaa hyvää palkkaa, jotta tehtäviin hakeutuisi riittävän hyvää ainesta. Voisin hyvin uskoa, että juuri tämä on perustelu. Siinäpä on komiikkaa monella tasolla.

Palkattomuus hävittäisi leipäpapit pappiskunnasta. Tosin jäljelle jäisivät silti vielä mielipuolet, sadistit ja narsistit niiden aidosti hengellisten lisäksi. Palkattomana työskentelevän papin luokse minäkin voisin kuvitella meneväni keskustelemaan. Hän voisi tehdä töitä jumalalle ikään kuin velaksi ja saada suurimman mahdollisimman palkkion sitten tuonpuoleisessa. Se sopisi varmasti seurakuntalaisillekin.

Jäi kiinni seksistä

Kirjoitin eilen ”seksirikollinen puhujana seurakunnassa” –uutisesta lyhyen blogitekstin Kotimaa24:ään, ja sen keskustelusta jäi mieleeni yksi yksityiskohta, josta sain revittyä paljon huvitusta.

Eräs ko. sivuston bloggaajista, ev.lut pappi, ilmeisesti tiesi henkilökohtaisesti puheena olevan helluntaiseurakunnan pedofiilipastorin. Hän halusi siitä syystä puolustaa tätä ja kirjoitti, että emme voi ”repostella” asiaa, koska emme tiedä kaikkia yksityiskohtia.

Naurattamaan minua alkoi siinä vaiheessa, kun hän kirjoitti, että meidän pitäisi arvioida kukin henkilö tapauskohtaisesti eikä niputtaa kaikkia seksistä kiinni jääneitä samaan kastiin. Minusta tuo ”seksistä kiinni jääminen” oli ainakin joulukuun, ellei koko vuoden, hauskin vakava ilmaisu. Taitaa olla malliesimerkki freudilaisesta lipsahduksesta.

Tämän aamun puhutuin uutinen (K24:ässä), oli Norjassa tehty ”tutkimus”, jonka mukaan kirkossa käyminen alentaa verenpainetta. Laitoin tutkimuksen lainausmerkkeihin sen vuoksi, että alustavasti kyseessä näyttäisi olevan taas yksi nollatutkimus, joista ajoittain uutisoidaan. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että kun näissä tapauksissa tutkimustiedotteessa tutkijat sanovat yllättyneensä tuloksista, tarkoittaa se suomeksi: ”Halusimme saada tällaisen tuloksen, mutta sanomme yllättyneemme siitä, jotta tulokset olisivat edes vähän uskottavampia”.

Jos haluaisin ilkeillä, voisin kuitata jumalanpalveluksen verenpainetta alentavat vaikutukset tällä vanhalla sanonnalla: ”Tieto lisää tuskaa” (rautalangasta väännettynä se tarkoittaa, että kääntäen tiedonpuute alentaa verenpainetta.)