Kirkko, epävarmat etsijät ja radikaalin fundamentalismi-konservatismin suuri virhe

Kotimaa24-palstan blogini tuorein päivitys.

Heittäydyn nyt hetkeksi ”teoreettisesti” kristityksi, ja olen huolissani uskossaan epävarmoista, etsijöistä ja ylipäätään heistä, jotka tuntevat elämänsä ja paikoilleen jämähtäneen kristillisen fundamentalismin tai sanoisinko radikaalin kristillisyyden välisen kuilun olevan jo auttamattoman leveä ja syvä.

Minä kun olen ulkopuolinen, niin voin tarkastella tätä "kriisiä" ikään kuin teoreettisesti. Sen vuoksi laitan seuraavan sisällön sulkuihin. Kirjoitan kuin uskoisin.

( Kuilu johtuu siitä, että tietty Kristinuskon tulkinta ei ole enää kosketuksissa ihmisten reaaliarjen kanssa. ”Fundamentalismikin” on siis tulkintaa, vaikka se kovasti yrittää muuta väittää.  Arjen ja opin täytyy muotoutua yhdessä.  Jos toinen yrittää ottaa ylivallan, niin toinen reagoi ja vastustaa. Yhteistyö ei jatku.  Kompromissi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että molemmat luopuisivat jostain oleellisesta, vaan se on päinvastoin. Oppi ottaa huomioon arjen moninaisuuden ja arki ottaa huomioon opin oleelliset vaatimukset.

Monesti he, jotka kovimmalla äänellä peräänkuuluttavat ”perinteistä kristillisyyttä”, erityisesti täällä K24:ssä, ovat niitä, joille muotoseikat ja laki ovat tärkeitä. Jos tarkoitus on, että etsijät ja epävarmat saataisiin ns. sanan ääreen, niin tapa, jolla fundamentalisti-konservatiivit siihen pyrkivät, on totaalisen väärä.

Tuleeko lukijalle heidän kirjoituksistaan sellainen tuntu, että he välittävät Jumalan sanaa eteenpäin? Ei tule. Lukijalle tuntee, että siinä puhuu tuo yksittäinen ihminen, vihaisena, katkerana ja tuomitsevana. Joku samoin uskova tietysti sanoo, että kyllä he näkevät heidän sanoissaan olevan hengen, mutta korostan, että nyt oli puhe siitä, mitä etsijät ja epävarmat näkevät.  Eräässä viikonlopun kommentoiduimmassa blogissa eräs julistaja kirjoitti suunnilleen tähän tyyliin, että ”kyllä hän voi rakastaa saastaista ihmistä, vaikka vihaakin hänen saastaisia tekojaan.”

Ajatteleeko joku, että onpas hienoa ja avarasydämistä, että hän rakastaa saastaista ihmistä. Varmaan ajatteleekin.  Tämäkö on se lähtökohta, mistä ihmisen tulisi aloittaa sydämensä avaaminen Jumalalle? Että etsijä tulee saastaisena ihmisen luo, joka ajattelee hänen olevan saastainen ja lisäksi vielä ylentää itsensä niin korkealle, että kaikesta saastasta huolimatta HÄN pystyy etsijää rakastamaan, kunhan tämä vain alkaa uskoa samoin kuin hän.

Kirjoitan edelleen täysin teoreettisesti. Ajatellaan kristillisessä kontekstissa, että on olemassa hyvä ja on olemassa paha. Hyvä ajaa hyvää ja paha pahaa. Kumman osapuolen etu on, jos nämä tuomionjulistajat karkottavat epävarmat epäilijät ja etsijät pois kirkosta ja seurakuntien tilaisuuksista?)

Ja sulut kiinni. Onpa suuri helpotus palata takaisin uskonnottoman agnostikon minään.

Tarvitseeko hyötykristityille enää opettaa uskontoa kouluissa?

Olisiko jo aika lopettaa turha kristillinen indoktrinaatio peruskouluissa? Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd) ehdottaa, että koulujen uskonnonopetus korvattaisiin kaikille yhteisille uskontotiedon ja etiikan oppiaineella. Ehdotuksen läpimenosta kirkon tuskin tarvitsee olla huolissaan, mutta ajatus on hyvä.

Uskontotiedon oppiaineeseen sisältyisi laajasti eri uskonnot ja maailmankatsomukset sekä lisäksi arvokasvatusta ja etiikkaa. Nykyisinkin on mahdollista valita uskonnonopetuksen sijaan elämänkatsomustieto. Taitaapa olla niinkin, että kunnilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää ET-tunnit niitä haluaville. Kunnat tosin tapaavat vain pyyhkiä takapuolensa tällaisilla lakisääteisillä velvollisuuksilla. Pienissä kouluissa tai lähikouluissa, joissa paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki muut ovat hyötykristillisistä perheistä, ei ET-ryhmiä saada kokoon. Eli on valittava normaali uskonnonopetus, ellei halua kuljettaa lastaan pitkiä matkoja kouluun.

Kirkolle on tärkeää, että peruskoulussa juuri heidän maailmankatsomuksensa tuodaan parhaiten esiin. Luulisin kuitenkin heidänkin tietävän, että vain pieni osa kirkkoon kuuluvista on tosissaan liikkeellä. Muut ovat hyötykristittyjä, jotka kuuluvat kirkkoon muista kuin hengellisistä tai uskonnollisista syistä. Uskonnonopetuksella on kirkolle tärkeä symbolinen merkitys, ja mukana on myös ripaus epätoivoa. Kirkossa ymmärretään, että vaikutusvalta vähenee jatkuvasti. Kaikesta mahdollisesta vähänkin kristilliseen viittaavasta halutaan pitää kiinni, että arvovalta ja yhteiskunnallinen valta säilyvät.

Uskonnonopetuksen (kristillisen) on perusteltu sillä, että ilman sitä eettisyys ja moraali yhteiskunnassa heikkenevät. On aika huvittavaa, että näin sanovat ihmiset, jotka sitten toisaalta kehuskelevat oikeisto-konservatiivisilla arvoillaan. Kristillisen uskonnonopetuksen lopettaminenhan päinvastoin avaisi henkistä maaperään korkeammalle eettisyydelle.

Haastan kirkon ja seurakunnat taistoon toimeentulotuen alikäyttöä vastaan

Sain idean, että haluaisin haastaa kirkon ja seurakunnat auttamaan vähäosaisia toimeentulotuen hakemisessa. Hiljattain uutisoitiin, että jopa puolet siihen oikeutetuista jättää hakemukset tekemättä eri syistä. Julkaisin tämän vetoomuksen sähköisellä kirkonmäellä Kotimaa24:ssä ja aion myös aloittaa kattavan sähköpostien rumputulen aiheesta.

On hyvin mielenkiintoista nähdä, millaisia reaktioita tulee vai tuleeko niitä lainkaan. Palaan asiaan niiltä osin myöhemmin.

Jopa noin puolet toimeentulotukeen oikeutetuista vähäosaisista jättää tuen käyttämättä. Luku on pysynyt suurin piirtein samana jo kolmen vuoden ajan.

Yksi erittäin tehokas keino vähentää köyhyyttä, olisi auttaa näitä ihmisiä saamaan edes se yhteiskunnan tuki, joka heille on jo ”luvattu”.

Ylen julkaisi 9.1.2012 uutisen, jossa syyksi tähän toimeentulotuen alikäyttöön mainittiin mm., että vanhempi väki kokee toimeentulotuen edelleen häpeällisenä köyhäinhuoltona. Suurempi syy on kuitenkin, ja se koskee kaikkia ikäryhmiä, hakuprosessin byrokraattisuus eli vaadittava paperisota. Vähävaraisimmat saattavat olla niin väsyneitä fyysisesti ja henkisesti, että toimeentulotuen hakemiseen eivät omat voimat riitä.

Kirkko ja seurakunnat voisivat auttaa heitä kahdella eri tapaa.

1) Seurakunnat voisivat perustaa diakoniatyön yhteyteen apupisteitä, jotka keskittyisivät pelkästään avustamaan toimeentulohakemuksissa.

2) Seurakunnat voisivat tarjota infrastruktuuriaan (tiloja, puhelinlinjoja yms.), ja varsinaisen neuvonnan tekisivät vapaaehtoiset, ehkä joltain yhdistyspohjalta tms. Itsekin voisin kuvitella tekeväni tällaista vapaaehtoistyötä.

Siinä tapauksessa, että tällaista auttamista jo tehdään laajassa mittakaavassa, haastan avun tehostamiseen. Koska puolet toimeentulotukeen oikeutetuista ei tukea kuitenkaan hae, niin tehostamisen varaa on.

Apu voisi painottua sekä toimeentulotuen häpeällisyyden leiman hälventämiseen että konkreettiseen apuun lomakkeiden ja liitteiden kanssa. Olen varma, että kaikki mahdolliset esteenä olevat käytännönongelmat ovat ratkaistavissa, jos tahtoa löytyy.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/01/monet_huono-osaiset_eivat_osaa_tai_jaksa_hakea_toimeentulotukea_3160406.html

Päivi Räsänen - tuo seitsemästi unohdetun sanan peili

Sisäministerimme Päivi Räsänen on viime aikoina kovasti murehtinut. Ei kuitenkaan oman ministeriönsä asioita, mutta sen sijaan hän on murehtinut sitä, ettei kirkko ota riittävän äänekkäästi kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Tai ehkä on sittenkin parempi, että hän ei murehdi sisäministerin vastuualueeseen kuuluvia asioita.

On äkkiseltään aika erikoista, että ministeri, vieläpä sisäministeri, ottaa näin voimakkaasti kantaa kirkon sisäisiin asioihin. Toisaalta puuttuihan Supokin tässä taannoin uskonnonopetukseen Tampereella. Millainen haloo nousisi, jos joku selkeästi kristillisyyden vastainen ministeri tekisi saman? Joku vitsiniekka voisi kysyä, että eikös niin juuri tapahtunut?

Uskovaisten parissa mielipiteet jakautuvat karkeasti kahteen leiriin konservatiivi-liberaali jaon mukaan. Sähköisellä kirkonmäellä asiasta on saatu kiivaat keskustelut aikaan. Samalla käydään konservatiivien ja liberaalien vääntöä monenkin eri aiheen kautta. Jos oikein tarkasti katsoo, näemme selvästi, että aiheella ei loppujen lopuksi taida olla väliä. Kyse on valtataistelusta. Joka tapauksessa näyttä siltä, että Päivi Räsänen mielipiteineen edustaa vain osaa kirkon jäsenistä. Vaikea sanoa, että miten suurta osaa.

 Itse en ole kristitty, mutta voin tietysti spekuleeraata, että mitä jos tulisin sellaiseksi. Pystyisinkö astumaan samaan huoneeseen konservatiivin tai liberaalin kanssa? Viimeaikaisten keskustelujen seuraaminen on ollut erittäin hyödyllistä. Kirjoitan piakkoin pienen tekstin uskonnollisesta konservatiivista.

Palataan Päivi Räsäseen. Eräässä Monty Pythonin sketsissä oli Hassun kävelyn ministeriö. Minusta Räsäsen voisi siirtää sisäministeriöstä pois ja antaa hänelle uusi, varta vasten hänelle tehty, ministerinsalkku. Uuden ministeriön nimi voisi olla vaikkapa ”istu nurkassa äläkä tee mitään” –ministeriö.

Ryyppäämistä alttarilla, poliisit kirkkoon!

Seinäjoella kokoontunut Raittiuden ystävät ry aikoi ehdottaa ehtoollisviinin alaikäiselle tarjoilemisen kieltämistä. Tai paremminkin he aikoivat ehdottaa, että alkoholilakia noudatettaisiin myös kirkoissa. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikkokin sen sitten kysyttäessä myönsi, että todellakin ehtoollisviinin anniskelu alaikäiselle on rikos.

Uskonnollisissa piireissä asiasta nousi kova haloo, eikä ollut yllättävää, kun tänään uutisoitiin Raittiuden ystävät yhdistyksen peruneen ehdotuksensa. Vaikka yhdistys ei ole näkyvästi uskonnollinen raittiusjärjestö, ilmeisesti he kuitenkin paskoivat housuihinsa, kun helvetintulen polte alkoi lähestyä.

Ehdotuksen vetäminen takaisin ei poista sitä faktaa, että lakia joka tapauksessa rikotaan. Kyselin asiasta Kotimaa24-sivuston asiantuntijoilta (siis papeilta) ja sain kuulla, että ehtoollisviini onkin tujua ainetta, n.15 % väkevöityä viiniä. Vahvan viinin käyttöön annettiin syyksi mm. perinteet sekä se, että viini on välimeren alueen luonteva juhlajuoma ja siksi sopii kirkonmenoihin. Myös käytännöllisiä syitä oli, kuten vahvan viinin parempi säilyvyys ja parempi maku (siis sokeripitoisuus verrattuna kitkerämpään kuivaan viiniin).

Alkoholihaittojen ehkäisyn kannalta asia ei ehkä ole kovin merkittävä, vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä olen lukenut. Periaatehan on myös tärkeä. Lisäksi on kovin erikoista, että ev.lut. kirkko voi toimia yksiselitteisesti Suomen lain vastaisesti.

Nyt siis voisi joku energinen vääräleuka soittaa poliisit paikalliseen kirkkoon ehtoollisaikaan ja sanoa, että siellä rikotaan anniskelulakia. Lain mukaanhan poliisin pitäisi toimia. Eikö näin ole? Ei muuta kuin salakapakka kiinni.

Minulle riittää se, kun saan hykerrellen makustella tätä herkullista ironiaa. Uskovaiset ja raittiusväki kerrankin eri puolilla barrikaadia alkoholiasioissa.

Ironikkoja on hemmoteltu tänään toisellakin uutisella. Terveydenhuollon valvonta- ja lupaviranomaisen Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen on vastustanut viimeiseen asti, valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, suunnitelmia rakentaa vammaisten hoitokoti hänen kotitalonsa naapuriin. Partasen mukaan kyse ei kuitenkaan ollut ”ei minun takapihalleni” –ajattelusta, mutta uskokoon ken tahtoo. Perustelut kuulostivat aika ontoilta. Niin ja sitten se varsinainen ironia. Valvirahan on myös se viranomainen, joka valvoo vammaisten palveluita. Kai tämäkin pitää vielä sanoa. Olisipa Partanen tutkinut samalla innolla niitä lääkärien ja hoitajien kelpoisuuksia

Leipäpappi kateederilla

Tarvitseeko pappi palkkaa? Eikö saarnastuolissa patsastelussa ja seurakuntalaisten ihailussa luulisi olevan riittävästi palkkiota? Eikö olisi hienoa olla kristuksen hohtavana kilpenä suojaamassa tavallista syntistä belsebuubin juonilta? Siitähän voisi jopa maksaa. Mitä on raha tällaisen metafyysisen vastuun edessä?

Ev.lut kirkossa papit saavat kuitenkin myös kelvollisen rahallisen korvauksen aherruksestaan. Pappien palkat määräytyvät monesta seikasta, mutta keskimääräinen seurakuntapastorin palkka on 2300e/kk ja siitä ylöspäin. Kirkkoherrat saavat seurakunnan koosta riippuen jo päälle 4000e/kk. Herra vain tietää, mitä piispat saavat. Voi olla, että tietoni ovat vanhentuneita, ja palkat ovat sittemmin nousseet.

Kaikkiin kutsumusammatteihin pätee sama, mutta erityisesti pappeihin. Kirkon eli työnantajan tulisi antaa välineet julistamiseen (ts.paikka yms.), ruoka ja katto pään päälle, mutta sen pitäisi riittää. Kaikki tämän yli menevä rapauttaa papin hengellistä uskottavuutta. Vaatimus taitaa olla liian kova. Kaikkien täytyy saada elää ns. normaalisti eli kuluttaa normaalisti. Lisäksi pappikin liikkuu rahalla mitattavalla statusasteikolla. Kirkkoherraksi pääsemisen etuna ei ole pelkästään hengellisen vastuun ja gloorian lisääntyminen vaan myös tulojen pitää kasvaa merkittävästi ja uutta asemaa kuvastavaksi.

Mutta vielä kerran kysyn, eikö pappeus ole uskossa olevalle niin hienoa, että hän tekisi sitä vaikka ilmaiseksi? Vai perustellaanko pappienkin palkkaa samoin kuin kansanedustajien korkeaa palkkaa? Papille täytyy maksaa hyvää palkkaa, jotta tehtäviin hakeutuisi riittävän hyvää ainesta. Voisin hyvin uskoa, että juuri tämä on perustelu. Siinäpä on komiikkaa monella tasolla.

Palkattomuus hävittäisi leipäpapit pappiskunnasta. Tosin jäljelle jäisivät silti vielä mielipuolet, sadistit ja narsistit niiden aidosti hengellisten lisäksi. Palkattomana työskentelevän papin luokse minäkin voisin kuvitella meneväni keskustelemaan. Hän voisi tehdä töitä jumalalle ikään kuin velaksi ja saada suurimman mahdollisimman palkkion sitten tuonpuoleisessa. Se sopisi varmasti seurakuntalaisillekin.

Jäi kiinni seksistä

Kirjoitin eilen ”seksirikollinen puhujana seurakunnassa” –uutisesta lyhyen blogitekstin Kotimaa24:ään, ja sen keskustelusta jäi mieleeni yksi yksityiskohta, josta sain revittyä paljon huvitusta.

Eräs ko. sivuston bloggaajista, ev.lut pappi, ilmeisesti tiesi henkilökohtaisesti puheena olevan helluntaiseurakunnan pedofiilipastorin. Hän halusi siitä syystä puolustaa tätä ja kirjoitti, että emme voi ”repostella” asiaa, koska emme tiedä kaikkia yksityiskohtia.

Naurattamaan minua alkoi siinä vaiheessa, kun hän kirjoitti, että meidän pitäisi arvioida kukin henkilö tapauskohtaisesti eikä niputtaa kaikkia seksistä kiinni jääneitä samaan kastiin. Minusta tuo ”seksistä kiinni jääminen” oli ainakin joulukuun, ellei koko vuoden, hauskin vakava ilmaisu. Taitaa olla malliesimerkki freudilaisesta lipsahduksesta.

Tämän aamun puhutuin uutinen (K24:ässä), oli Norjassa tehty ”tutkimus”, jonka mukaan kirkossa käyminen alentaa verenpainetta. Laitoin tutkimuksen lainausmerkkeihin sen vuoksi, että alustavasti kyseessä näyttäisi olevan taas yksi nollatutkimus, joista ajoittain uutisoidaan. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että kun näissä tapauksissa tutkimustiedotteessa tutkijat sanovat yllättyneensä tuloksista, tarkoittaa se suomeksi: ”Halusimme saada tällaisen tuloksen, mutta sanomme yllättyneemme siitä, jotta tulokset olisivat edes vähän uskottavampia”.

Jos haluaisin ilkeillä, voisin kuitata jumalanpalveluksen verenpainetta alentavat vaikutukset tällä vanhalla sanonnalla: ”Tieto lisää tuskaa” (rautalangasta väännettynä se tarkoittaa, että kääntäen tiedonpuute alentaa verenpainetta.)