Uskonnottomien ja väärinuskovien kirotut lapset

Kaikki tiedämme, että lasten suojelusenkelit ovat sangen puolueellisia, ja voisiko sanoa laiskoja. Ei liene siis ihme, että taivaallisten sotajoukkojen maanpäällinen virkaveljistö, ts. kirkko, imitoi idolejaan.

Nyt ollaan kirkkoon kuuluville lapsille jakamassa talismaaneja takin hihoihin, millä on tarkoitus siunata pienen koululaisen koulumatkoja syksyn ja talven pimeydessä. Herää tietenkin kysymys, että mitä pahaa siinä on.

On hyvä muistaa eräs seikka. Lapsen ja auton kohtaamisiin liittyvät liikenneonnettomuudet ovat tilastollisesti ajatellen nollasummapeliä. Jos yksi lapsi säästyy kolarilta, joku toinen ei säästy. Näin ollen yhden lapsen siunaaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että joku toinen lapsi kirotaan. Näin se vain nollasummapeleissä menee. Onko se sitten ongelma? Joillekin on ja toisille ei. Valitettavasti. 

Kevyt ruumiinavaus profetioista, lopunajoista ja omahyväisyydestä

Spekulaatiot lopunajoista, vainoista ja ”oikeellisuuden” vastustuksesta näyttävät nousevan aika ajoin keskusteluiden pintavesiin. Tämä maailmanlopun evankeliumi on keskeinen Kristinuskoa konstituoiva, ja sitä kantava, rakenne, mutta se usein pysyy näkymättömissä. Siitä syystä siihen täytyy tarttua silloin, kun eufemismien sumuverho hälvenee ja näemme ns. suoraan luuhun. En tarkoita tätä tekstiä vastaukseksi kenellekään tai mihinkään. Kunhan vain jäsennän asiaa itselleni kirjoittamisen kautta.

Väitteet lopunaikojen lähestymisestä, sikäli kuin sen merkkinä pidetään uskontoon kohdistetun vastustuksen tai kristittyihin kohdistuvan väkivallan, ovat osaksi kuvittelua, osaksi liioittelua ja osaksi (ilmeisesti) historiallista tietämättömyyttä. En tarkoita, ettei väkivaltaa olisi. Tarkoitan sitä, että tilanne ei ole pahentunut siten, jotta erilaisille lopunaikojen profetioille olisi katetta.  Pintapuolinenkin katsaus edeltäneen n. 2000 vuoden historiaan kertoo karusti tämän.

Näyttää siltä, ja se usein ilmaistaan myös suoraan, että lopunaikojen pikaisessa tulemisessa on kyse enemmän toiveesta kuin pelosta. Tämä antaa oivan lähtökohdan ensimmäiselle selitysmallille, jonka olen nimennyt ns. marttyyrisyndroomaksi. Kirjoitin samasta aiheesta viime helmikuussa. Marttyyrisyndrooman näen olevan eräänlaista omahyväisyyttä, mutta jossa yksilön ja toisten, ts. maailman, suhde on käänteinen. Omahyväinen ihminen tekee asioita ja näyttäytyy maailmalle saadakseen osakseen ihailua, ja hän vaatii sitä muilta. Marttyyrisyndroomaan ”sairastuneelle” on tärkeää, että maailma on häntä vastaan, vaikka konflikti onkin usein yksilön omaa keksintöä ja kuvitelmaa. Sillä millainen suhde maailmaan on, ei oikeastaan ole edes faktisesti merkitystä. Normaalit ”toisten” reaktiot ja se, miten he puolustavat omaa tilaansa, nähdään hyökkäyksinä joko henkilökohtaisesti tai viiteryhmää vastaan.

Toinen selitysmalli sille, miksi lopunaikoja nähdään joka kulman takana, laajentaa edellisen perspektiiviä. Järjestäytyneen uskonnon merkityksen vähenemisellä ja siitä seuranneella uskonnollisen vallan vähenemisellä (tarkoitan nyt lähinnä länsimaista kulttuuripiiriä) on ollut luonnollisesti vaikutuksensa siihen painoarvoon, mikä kirkolla tai uskovalla ihmisellä on. Jalustalta putoaminen tekee kipeää omanarvontunnolle.

 Se mikä on normaalia inhimillistä taipumusta kohti tasaveroisuutta, nähdään joidenkin uskonnollisten silmien läpi hyökkäyksenä, vaikka kyse on siis enemmänkin halusta nousta itse samalle tasolle. Sivumennen sanoen, siinä monella uskovalla onkin paljon parantamisen varaa, hyväksyvätkö he ei-uskovan viereensä seisomaan. Koska järjestäytyneellä uskonnolla ei enää ole sellaista poliittista valtaa, jolla se voisi itse sanella sosiaaliset hierarkiat, niin sen täytyy hyväksyä se tosiasia, että marginalisoituminen uhkaa, ellei asenne muutu. Kirkko ja moni uskonnolliseen viiteryhmään kuuluva onkin jo oikealla tiellä. Lopunaikojen manaajat sen sijaan eivät vielä ole kyenneet hyväksymään tätä tosiasiaa. Uskonnollisen ja ei-uskonnollisen välinen suhde muuttuu, mutta se muuttuu kohti parempaa tasapainoa, ellei uskonnollinen lukittaudu omaan kuviteltuun paremmuuteensa. Muutos nimittäin näyttää olevan subjektiivisesti ja suhteellisesti monelle ahdistavaa, kun se objektiivisesti ja absoluuttisesti johtaa parempaan. Eskatologia on suurelta osin eskapismia.

Edelliseen täytyy vielä jatkaa sen verran, että olen huomannut paljon puhuvan eron lopunaikojen puolestapuhujien ja muiden välillä. Edellisille näyttäisi suhde maailmaan määrittyvän negatiivisesti. Tarkoitan sitä, että heille yksilön ja maailman suhde määrittyy sen kautta, miten maailma kohtelee heitä ja miten se rajoittaa heitä sen sijaan, että se määrittyisi sen kautta, miten he kohtelevat maailmaa ja miten he toimivat siinä.

Mainitsin edellä, että lopunaikoja nähtävästi pikemminkin odotetaan kuin pelätään. Syy lienee lupaus palkinnosta, mikä odottaa tuonpuoleisessa. Pohjavire on kuitenkin paljon synkempi. Lopunaikojen marttyyrius, aikojen ja kohtelun koventuminen jne. tuovat uskovan lähemmäs Jeesusta ja hänen ristinkuolemaansa. Olisikin tarpeen rehellisesti ja ankarasti tarkastella kristityn suhdetta toisaalta ristinkuolemaan ja toisaalta ylösnousemukseen. Jos siinä päästäisiin vastoin odotuksia johonkin rehelliseen lopputulokseen, niin se (lopputulos) voisi olla pysäyttävä. Ei siitä kuitenkaan nyt enempää.   

Lopunaikojen profeetat menevät joskus niin pitkälle, että he aivan kuin hurmiossa ilmaisevat haaveilevansa, kuinka taivaalliset sotajoukot laskeutuvat alas kylvämään kuria ja väkivaltaa, mutta samanlaisia ajatuksia saattaa nähdä myös mitä lempeimpien ihmisten kirjoituksissa. Minäkin olen muutamaan otteeseen todistanut näitä toiveita. Maailmanlopun ennustamisessa onkin aimo annos kostonhalua mukana. Mitä sitten halutaan kostaa? Vastaus löytynee niissä sosiaalisen hierarkian ja voimasuhteiden muutoksissa, joista kirjoitin edellä. Luulen kuitenkin, että se ei ole koko totuus.

”Viimeisten aikojen” retoriikka kuuluu olennaisesti kristilliseen diskurssiin, eikä vähiten siitä syystä, että se sijoittuu saman latentin ylärakenteen alle, johon ovat kuuluneet niin ristiretket, noitavainot kuin inkvisition kidutukset vain pari mainitakseni. Vai mistä muusta on kyse, jos toivotaan (käytännössä), että maailma hukkuisi tuleen ja vereen? Tästä syystä joskus näyttää siltä, että uskonnollisen väkivallan vähyys (länsimaissa) johtuu pelkästään uskonnollisen yhteisön, laajasti ymmärrettynä, vallan vähyydestä.

Toki muitakin syitä maailmanloppu-retoriikkaan on olemassa, jotka eivät olleet nyt käsittelyssä. Mainittakoon vaikka tapa, jolla sitä käytetään erilaisissa lahkonomaisissa yhteisöissä sisäisen vallan vahvistamistarkoituksessa. Lahkon minäkuva määrittyykin usein myös negatiivisesti eli sen kautta, miten ympäristö suhtautuu lahkoon.

En pyrkinyt mihinkään ”lopulliseen totuuteen”. Kuvaamani selitysmallit voivat myös esiintyä niin vierekkäin kuin päällekkäinkin. Mielelläni lukisin lukijoiden omia ajatuksia asiaan liittyen.

Tositarina ihmeparantumisten maailmasta

K24:ssä on käyty keskustelua ihmeistä. Siitä tuli mieleeni eräs tarina.

Ihmekeskustelusta tuli mieleeni eräs tositarina ihmeiden ihmeellisestä maailmasta. Eräs A-luokan evankelista oli pitänyt onnistuneen tilaisuuden, ja hän kertoi tapahtumista innoissaan kaverilleen.

­­- Eilen oli aivan mahtava ilta. Pistin parastani, Pyhä Henki oli läsnä ja Ihmeitä tapahtui oikealla ja vasemmalla.

- No mutta hienoa, kerro lisää.

- Kohokohta oli, kun eräs rampa mies tuli luokseni kainalosauvojen kanssa. Tein parhaat temppuni ja käskin Pyhää Henkeä parantamaan hänet.

- Voi olisinpa ollut paikalla. Miten siinä kävi?

- Rampa heitti kainalosauvat sivuun ja huusi hurmoksessa, että ”katsokaa ihmettä! Se on tapahtunut!”

- Huh, aivan kylmät väreet kulkevat selkäpiissä. Kävelikö entinen rampa mies sitten omin jaloin pois lavalta?

- No ei, hän kaatui selälleen lavalle ja loukkasi päänsä. Mutta silti..

. Niin. Silti.. Totisesti.

Ja tämä tarinahan on tosi.

Ahdisteleva valepappi ja muita hengenmiehiä

Hektisessä kansainvälisessä kirkkomaailmassa sattuu ja tapahtuu. Kun rapataan, niin silloin usein roiskuu, mutta joskus hengenmiehestä puuttuu henki.

Amerikkalaisnainen on nostanut kanteen pastori Thomas Euteneria vastaan, missä hän syyttää pastoria kahden vuoden ajan tapahtuneesta seksuaalisesta ahdistelusta. Ahdistelu oli tapahtunut kahdenkeskisissä sielunhoidollisissa sessioissa, joissa oli myös yritetty manata pahoja henkiä pois naisesta. Pastori teki toisin sanoen ns. ”koivistot”, tosin raamatullisesti oikeaoppisesti eli heterosti.

Kummalliseksi tapahtuneen tekee se, että paikallinen hiippakunta väittää, etteivät he tiedä mitään kyseisen nimisestä papista. Joko A) hiippakunta valehtelee, mikä olisi aika lyhytnäköistä, B) nainen valehtelee, mikä sekin olisi aika lyhytnäköistä tai sitten C) Thomas Eutener on huijari ts. valepastori.  On aikoihin eletty, jos ei voi siihenkään enää luottaa, että seksuaalisesti ahdisteleva pappi on aito.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012062715764316_ul.shtm

Yhdysvalloissa Philadelphian katolisen arkkihiippakunnan kardinaalin avustaja William J. Lynn on todettu oikeuden päätöksellä syylliseksi esimiehenä tehtyyn lapsiin kohdistuneiden hyväksikäyttörikosten salailuun. Hän on näin ollen vaarantanut lasten turvallisuuden päästämällä tekoihin syyllistyneet pälkähästä.  Vahvistamattomien tietojeni mukaan arkkihiippakunta olisi ottanut mallia Suomesta erään nimeltä mainitsemattoman yhdistyksen toimintatavoista, yhtä huonoin lopputuloksin.

Prosessi Yhdysvalloissa on vielä pahasti kesken, puolustuksen valitukset tekemättä ja käsittelemättä, mutta Lynn voi saada pahimmillaan (tai parhaimmillaan riippuen kummalta puolen asiaa katsoo) seitsemän vuotta vankeutta. Seksuaalisen hyväksikäytön uhrit toivonevat, että kardinaalin avustaja sijoitetaan vankilassa tavalliselle selliosastolle, jossa hän luultavasti pääsisi osaston kovanaaman suojelukseen ”bitch”-statuksella. Lapsiinsekaantujat tai heidän tekojensa peittelijät eivät yleensä saa kovin paljoa sympatiapisteitä vankilan muilta asiakkailta.

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/8553-yhdysvalloissa-ensimmainen-tuomio-esimiehelle-hyvaksikayttojen-peittelysta-

Meksikossakin tapahtuu kummia. Argentiinalainen katolinen piispa Fernando Bargallo joutui eroamaan pian sen jälkeen, kun hänet oli kuvattu uimarannalla kuhertelemassa hemaisevan vaaleaverikön kanssa. Ei ole varmuutta oliko kyseessä paratiisinäytelmän harjoitukset, jossa piispa näytteli Aatamia ja vaaleaverikkö Eevaa. Sehän olisi lieventävä asianhaara, varsinkin kun piispalla oli speedot viikunanlehden asemasta ja naisella bikinit. Tai ehkä kyse oli raamatullisesta pyhästä suunannosta. Joka tapauksessa kenkää tuli.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012062715762516_ul.shtml

Marjoe Gortner - helluntailainen lapsisaarnaaja ja huijari: Temppu ja miten se tehdään

4-vuotias kiharapäinen poika julistaa tulleensa lyömään Saatanalle kaksi mustaa silmää. Hänen vanhempansa väittävät hänen olevan nuorin pappisvihkimyksen saanut evankelista.  Nelivuotias saarnaa synneistä ja parannuksesta, vihkii aviopareja ja kerää rahaa. Marjoe Gortner on tullut kaupunkiin kiertävän sirkuksensa kanssa.

Vuonna 1944 syntyi pappisperheeseen poika, jolle annettiin kutsumanimeksi Marjoe (yhdistelmä Marystä ja Josephista). Pojan ollessa 4-vuotias, isä Vernon sai ajatuksen ruveta käyttämään hyväkseen pojan luontaista kykyä esiintymiseen ja näyttelemiseen.  Toistuvalla hukuttamiskidutuksella Marjoen päähän iskostettiin ajatusta, että hän olisi saanut jumalallisen viisauden kylpiessään. Häntä treenattiin pitämään mahdollisimman näyttäviä saarnoja ilmeineen ja eleineen. Vanhemmat kehittelivät myös lukuisia tehokkaita keinoja rahan keräämisen ja saarnaamisen yhdistämiseen.

Seuraavan n.12 vuoden aikana Marjoen vanhemmat olivat keränneet pojan avulla arviolta n.3 miljoonan dollaria. Marjoen täytettyä 16 vuotta, pappisisä Vernon päätti ottaa rahat ja kadota. Katkera teini muutti äitinsä kanssa San Franciscoon, missä hän eli hippielämää suhteessa huomattavasti vanhemman naisen kanssa. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Marjoe päätti rahapulassaan palata evankelistauralle. Hän loi suurieleisen evankeliointishown, jonka tähtenä hän kiersi maata kuin kuka tahansa a-luokan rocktähti.

 1970-luvun alkupuolella elämä ihmismassoja manipuloivana huijarina kävi liian raskaaksi Marjoelle, ja hän alkoi tuntea yhä enemmän syyllisyyttä ja väsymystä ihmisten rahojen viemisestä. Päätös lopettaa evankelioiminen oli jo kypsynyt, kun dokumentaristit Howard Smith ja Sarah Kernochan tiedustelivat häneltä mahdollisuutta seurata kameroiden kanssa hänen kiertueellaan. Marjoe Gortnerilla oli kuitenkin vielä parempi idea tarjottavanaan. Hän lupasi ottaa heidät jäähyväiskiertueelleen ja paljastaa kaikki alansa salat kameran edessä, niin hänen omat temppunsa, kuin myös tutuiksi tulleiden kollegoiden temput.

Marjoe kertoo, kuinka tietynikäiset vanhemmat naiset ovat otollista riistaa ja kuinka heidän äidillisiä viettejään voidaan käyttää hyväksi. Musiikkia käytetään harkitusti, välillä rauhoitetaan ja välillä sillä luodaan hedelmälliset olosuhteet ekstaattisille ”pyhän hengen virtaamisille”. Sitten tulevat rahankerääjät, jotka odottavat ihmisten nytkähtelyjen, vapinoiden ja huutojen rauhoittumista saadakseen rahat liikkeelle. Kuvatuista saarnauskokouksista hän osoittaa hetket, jolloin on paras aika kertoa Jeesuksen vierailleen henkilökohtaisesti, ja jolloin on otollisin pyytää rahaa. Marjoen oma suosikkitemppu oli maalata näkymättömällä musteella risti otsaansa. Puheen edetessä ja hien virratessa, hiki tuo ristin näkyviin aina yhtä vaikuttavasti ja yleisö on kypsä ”kauppojen lukkoonlyömiselle”.

Valmistunut dokumentti ”Marjoe” palkittiin vuonna 1972 parhaan dokumenttielokuvan Oscarilla. Mitään suurta vaikutusta evankelioimisbisnekseen sillä ei ole ollut. Jumalan rahamyllyt jauhavat edelleen mammonaa niille, jotka ovat riittävän kyynisiä käyttääkseen tavallisen ihmisen pelkoja ja epätietoisuutta hyväkseen. Dokumentin valmistumisen jälkeen Marjoe teki vaihtelevan uran b-luokan elokuvissa ja televisiossa (mm. Falcon Crest). Ennen eläkkeelle jäämistään hän järjesti hyväntekeväisyys-golfturnauksia julkkiksille ja raharikkaille n. 15 vuoden ajan, ja pääsi siten antamaan jotain takaisin yhteisölle, jota oli ollut käyttämässä hyväkseen.

Voimme ottaa oppia Marjoen tarinasta myös Suomen oloihin, vaikka meillä rahankeruu uskonnon varjolla on pientä verrattuna Yhdysvaltoihin. Kuitenkin aina, kun raha liikkuu, on syytä olla varuillaan. Kun saarnaamisen ja uskonnollisten puheiden yhteydessä annetaan tilinumeroita, on hyvin mahdollista, että takana on manipulaatiota ja harkittua retorista kikkailua. Lisäksi raha ei ole suinkaan ainoa ”palkinto”, johon huijarisaarnaaja pyrkii. Jotkut tekevät sitä saadakseen arvostusta ja statusta, jotkut tunteakseen itsensä tärkeiksi. Jotkut voivat saada henkiset kiksinsä toisten ihmisten tunteilla leikittelemisellä. Mahdollisia epäpuhtaita motiiveja on paljon. Kun uskonnollinen friikkisirkus tulee kaupunkiin, on mahdollista, että kateederilla on ammattilainen ja friikit ovat yleisössä. Uskonnon kuluttajan vastuuta on hyvä korostaa, mutta toisaalta ihmisellä taitaa olla luontainen taipumus uskoa uskoamiseen, halu uskoa vaikka mitä. Traagista, mutta totta.

Tästä linkistä pääsee katsomaan ”Marjoe”-dokumentin täyspitkän version. Valitettavasti sitä ei ole tekstitetty, joten englannin taito on tarpeen.

http://www.youtube.com/watch?v=CuX7OUrxWNA&feature=related

Homoparien siunaamista vastustavien logiikka ontuu

Tarkastelen homoparien siunaamiseen ja sukupuolineutraaliin avioliittoon kohdistuvan vastustuksen loogisia ongelmia. En pyri käsittelemään virheettömästi koko ongelmakenttää, vaan spekuloin muutaman suurimman kysymysmerkin parissa.  Pohdin hiljattain samoja ongelmia eräässä keskusteluketjussa, mutta on paikallaan palata aiheeseen myös omalla blogikirjoituksella.

Homoparien siunaamista ja homoliittoja vastustavat vetoavat Raamatun sanaan ja yleensä sen kirjaimelliseen lukemiseen. Teksti toisin sanoen luetaan, niin kuin se on. Juuri tämä seikka avaa oven loogiselle kritiikille. Jos nimittäin sen pätevyys kiistetään, niin silloin Raamatun lukeminen ei voi olla kirjaimellista, vaan siihen liittyy omaa tulkintaa. Juuri tätähän ns. Raamattu-uskolliset sanovat välttävänsä. Yritänkin osoittaa, että käytännössä hekin ovat jo luopuneet Raamatun kirjaimellisesta lukemisesta.

Kristillisen avioliittoihanteen mukaan se on kahden toisiaan rakastavan ihmisen, miehen ja naisen välinen liitto, johon kuuluu olennaisesti luonnollinen lisääntyminen. Toisaalta homoliittoja vastaan puhuvat, että 1) rakkaus ei sinällään ole avioliiton tai virallisen parisuhteen riittävä ehto, 2) homoparit eivät kykene lisääntymään keskenään, 3) kyse ei ole miehen ja naisen välisestä liitosta ja 4) homous ja homojen parisuhde on syntiä. Näillä perustellaan myös sitä, miksi homoparisuhdetta ei saisi siunata.

Luonnollisen lisääntymisen mahdollisuus on tärkeä kriteeri avioliitolle, mutta käytännössä tätä ehtoa ei Suomessa noudateta. Avioliittoon voidaan vihkiä ja siunata mies ja nainen, joista toinen tai molemmat ovat syystä tai toisesta kyvyttömiä lisääntymiseen. Vaikea uskoa, että tällaista avioliittoa kukaan tiukkailmeisinkään jäärä vastustaisi, ainakaan sitten käytännössä. Tästä ehdosta on näin ollen jo lipsuttu. Raamatun ohjeita ei siis noudateta kirjaimellisesti, vaan niitä tulkitaan.

Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa sanotaan, että ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" 5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. 6 He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Tämä kohta ei ole, loogisesti ajatellen, käsky eikä edes kehotus. Se on toteamus. Muuta siitä ei voida kirjaimellisesti lukea, vaan se edellyttäisi tulkintaa. Tulkintaa edellyttää niin ikään ajatus, että se olisi kiellettyä, mitä ei erikseen mainita. Joko logiikan käyttö hyväksytään, tai sitten joudutaan myöntämään tekstin tulkitseva lukutapa.

Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on monen Raamattu-uskollisen mukaan synti, mutta Suomen Ev.Lut.kirkon virallisen kannan mukaan näin ei ole. Jos ajatellaan, että se kuitenkin on synti, niin onko se este avioliitolle tai virallisen parisuhteen siunaamiselle? Yleisen käsityksen mukaan kaikki ihmiset ovat syntisiä, mutta heitä kuitenkin vihitään avioliittoon, ja heidän parisuhteitaan siunataan. Jos synnittömyys olisi absoluuttisesti välttämätön ehto parisuhteen siunaamiselle, niin silloin mitään parisuhdetta ei voisi siunata. Homopari voi rekisteröidä parisuhteensa vakaana aikomuksenaan elää selibaatissa. jolloin ei harjoiteta homoseksiä eikä näin ollen siihen liittyvää syntiä. Homopari saattaa jossain vaiheessa langeta, mutta niinhän käy jokaiselle, että he jossain vaiheessa lankeavat johonkin syntiin. Mikä on ero? On myös ongelmallista evätä siunaus sen perusteella, mitä saattaa joskus tulevaisuudessa tapahtua. Eikö siunausta päinvastoin tarvita juuri siihen, ettei sitä lankeamista syntiin tapahtuisi? Jos siis ajatellaan, että homoseksuaalisuus ja sen harjoittaminen on synti. Minä en niin ajattele.

Yksi argumentti siunaamista vastaan on, että homopari elää julkisynnissä. Kysynkin, että mikä heteropari ei eläisi julkisynnissä? Kristillisessä kontekstissa ihminen pakostakin syyllistyy jatkuvasti tekoihin, jotka ovat syntiä, ja osa niistä tehdään julkisesti. Tämänhän ns. Raamattu-uskolliset hyvin kärkkäästi tuovat esille. Julkisyntisyys ei siis sinällään voi olla este homoparin siunaamiselle, ellei sitten haluta syyllistyä siihen, mitä he niin kiihkeästi kammoksuvat eli Raamatun tulkintaan ja omavaltaisuuteen.  Esim. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanta on, että ” Tuomittavana tekona se ei Raamatun teksteissä korostu muista tuomittavista teoista.” (http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Homoseksuaalisuus) . Joko kaikki julkisynti tuomitaan tai muuten sorrutaan omavaltaisuuteen.

Vastustusta perustellaan joskus myös sellaisilla lausahduksilla kuin ”näin se vain on”, ”niin on aina ennen ollut” tai ”pitäydyn siihen, mitä Raamattu sanoo”. Nämä ovat tietysti hyväksyttäviä henkilökohtaisen mielipiteen muodostamisen perusteita, mutta niiden panos itse asiaan on lähinnä kuriositeetillinen. Sama kohtalo lankeaa myös erilaisille spekulaatioille sukupuolineutraalin avioliiton mahdollisista yhteiskunnallisista vaikutuksista. Niille ei voi antaa muuta arvoa, kuin henkilökohtaisen mielipiteen arvo, mikä sekin on tärkeä omassa lajissaan. Yleispätevyyttä niillä ei ole.

 Raamatun tekstiin pitäytyminenkin on, kuten olemme huomanneet, käytännössä valikoivaa. Valikointi taas edellyttää omaa tulkintaa siitä, mikä on tärkeää. Homoparien siunaamista vastustavien suurin valttikortti on näin ollen pelattu, ja se osoittautuu riittämättömäksi.

Kristillisen moraalisammion pohjasakka

Tänään 4.6.2012 uutisoitu sateenkaarimessuun kohdistettu kristillinen mielenilmaus havainnollistaa kuin tilauksesta sen, mikä mielestäni on ns. kristillisen eettisen järjestelmän yksi suurimmista ongelmista.

Ongelma ilmenee käytännön tasolla siten, että se ei johda henkilökohtaisen vastuun kautta järjestelmän periaatteiden mukaiseen moraaliseen toimintaan. Kuvitellaan eräänlainen ”moraalin sammio”. Sen keski- ja yläaineksessa kristillinen etiikka saa aikaan kohoamista, mutta pohjasakka jää pohjalle, kuten mielenilmaus väkivaltaista retoriikkaa sisältävine plakaatteineen osoittaa.

Moraalisesti huonoin aines saa tekosyyn jäädä pohjalle, koska se voi hakea Raamatusta oikeutuksen lähes mille tahansa omalle asenteelleen tai mielipiteelleen. Kristillinen moraalinen kilvoittelu ei ohjaa heitä eettisen tietoisuuden kasvuun tai moraalin laadukkaampaan toteuttamiseen. Tämä johtuu siitä, että kristillinen eettinen järjestelmä ei vastuuta heitä samassa määrin, kuin jokin sekulaareista eettisistä järjestelmistä. Pohjasakka voi ulkoistaa oman vastuunsa Raamattuun, etsiä sopivan Raamatun kohdan ja toimia sen mukaan ilman, että tekoa pystyisi järkevästi arvioimaan motiivi-teko-lopputulos  –akselilla. Niin ikään siihen on tämän vuoksi hyvin vaikea kohdistaa muutospaineita.

Kristillinen etiikka on siis huono ratkaisu ihmisten kaikkein alhaisimpien ominaisuuksien parantamiseen. Ihmisen täytyy olla jo valmiiksi melkoisen korkealla eettisellä tasolla, jotta sillä olisi toivottua vaikutusta. Toivotulla vaikutuksella tarkoitan tässä kohden hyvää yhteiskuntaa. Muussa tapauksessa vaikutukset jäävät sattumanvaraisiksi. Kommentit joissa patistetaan kristilliseen heräämiseen nimenomaan eettisesti, johtavat siihen huonoon lopputulokseen, että kristillisen yhteisön eettinen pohjasakka liikehtii levottomana, mutta se ei pysty ohjaamaan levottomuuttaan ns. ylöspäin, vaan se purkautuu kyseenalaisesti, kuten esim. tällaisten mielenilmausten kautta.

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/8426-mielenosoittajat-hairitsivat-riihimaen-sateenkaarimessua