Hartauksissa vetelehtimistä työajalla

Seinäjoella on vetelehditty hartauksissa, ja vielä työajalla. Nyt en kirjoita jumalanpalveluksista, vaan Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa järjestetyistä, perinteisistä istuntokauden avajaisten, hartaustilaisuuksista. Vastaavia tilaisuuksia järjestetään muuallakin.

Kantelun jälkeen apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on antanut lausuntonsa, jossa hän sanoo mm., ” Uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen valtion laitoksissa ja virastoissa näiden tiloissa ja kutsusta on ongelmallista julkisen vallan puolueettomuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta".

Vaikea sanoa, miten relevantti apulaisoikeuskanslerin näkemä ongelmallisuus on käytännössä, mutta periaatteessa tietysti näin on. On aivan oikein, että ihmisille pyritään tekemään uskonnottomia vyöhykkeitä. Työelämän ainakin pitäisi olla yksi tällainen täysin sekulaari vyöhyke, pois lukien tietysti kirkko ja seurakunnat. Perinteiseen kulttuuriin kuuluvaa, ja sillä perusteltavaa, uskonnollisuuden arkeen ujuttamista pitäisi muutenkin karsia pois. 

On todella erikoista, että esim. yliopistoissa järjestetään lukukauden avajaismessuja. Koulujen juhlissa veisattavat virret ovat turhia. Ymmärrän kyllä, mistä vastustus niiden poistamista kohtaan kumpuaa. Ihmiset ovat nostalgisoineet oman lapsuutensa ja esim. suvivirteen liittyy myönteisiä tunnemuistoja. Suvivirsi edelsi kesäloman alkua jne. Samanlaisia positiivisia mielleyhtymiähän on muillakin eläimillä. Koulujuhlien uskonnollista sisältöä ovat jotkut halunneet poistaa sillä syyllä, että se loukkaa muihin uskontokuntiin kuuluvia. Vaikea nähdä, että tämä viimeisin syy menisi koskaan läpi, sillä perustuslaillinen oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa koskee tietysti vain kristittyjä.

Luulisi, että kirkko itse haluaisi vähentää kirkkokontekstin ulkopuolella järjestettyä uskonnon harrastamista. Näyttää nimittäin siltä, että ne ovat lähinnä hartauksien ja uskonnollisuuden parodiaa. Pyhä tuodaan profaanin keskelle, tai paremminkin pyhä tehdään profaaniksi, jolloin koko näytelmä muuttuu parodiaksi. En ymmärrä kenen etu tällainen metamorfoosi on. Taitaakin olla samoin kuin poliitikoilla, että kaikki julkisuus on hyvää. Uskonnonharrastamisen parodiakin on siis parempi kuin ei lainkaan uskonnonharrastamista