Kannibalismia ja komiikkaa

Mietin hiljattain ehtoollista, ja ennen kaikkea ihmisiä, jotka niihin osallistuvat. Jostain syystä minua häiritsi tavattoman paljon, että miksi kukaan ei-uskovainen haluaisi osallistua sellaiseen näytökseen, joka pohjimmiltaan on komiikkaa. Komiikkaa se on silloin, kun ehtoollisen vastaanottaja ei ole kovinkaan uskonnollinen. Mitä syitä siihen voi olla? Jätän huomioimatta siis niin sanotusti tosiuskovaiset, joiden syyt ovat ilmeiset. En nyt myöskään tässä yhteydessä syvenny väitteisiin ehtoollisesta symbolisena kannibalismina tai uhrirituaalina.

Osa ehtoollisella käyvistä on varmasti kaappiuskovaisia. Lopuilla motiivit rajoittuvat yhteiskunnallisiin ja/tai sosiaalisiin syihin. Kristinusko on meillä vahva yhteiskunnallisen olemisen muoto. Erilaiset kristilliset pyhät jaksottavat vuotta ja antavat välietappeja sen kulkuun. Todella uskovien joukko on tietysti varsin pieni, mutta pelkkä kirkkoon kuuluminen ja pyhäpäivien huomioinenkin riittää. Seurakuntalainen, vaikka olisi ateisti, asettaa itsensä välttämättä yhteiskunnan kirkolliseen maastoon. Nykyinen yhteiskunta ja kirkko ovat kyenneet löytämään täydellisen symbioosin. Koska kirkkoon kuuluminen on yhteiskunnallisesti niin olennaista, ihmiset pysyvät seurakuntiensa jäseninä, vaikka heille pyhä on jo jotain aivan muuta. Kastijako kirkkoon kuuluvien ja kuulumattomien välillä on edelleen varsin jyrkkä. Tämä takaa kirkolle hyvät kirkollisverotulot. Nykyiselle yhteiskuntajärjestykselle taas on edullista, että niin pieni joukko on tosiuskovaisia ja suuri joukko tavan vuoksi kirkkoon kuuluvia. Suuret määrät hurskaita ihmisiä vähentäisi talouden kasvua merkittävästi. Nimellinen kristinuskon tunnustaminen edistää myös konservatiivisia pyrkimyksiä, jotka aina ovat eliitin mieleen.

Sosiaalisilla syillä tarkoitan sitä, millaisena ihminen haluaa näyttäytyä kanssaihmisilleen. Kun tapakristitty käy joka sunnuntai kirkossa, on se sitä itseään. Tutussa seurakunnassa näyttäytyminen on sosiaalista toimintaa. Katso sinä olet täällä ja niin olen minäkin. Olemme samanlaisia, ja vieläpä erityisen kunniallisia kansalaisia. Entä jos ehtoolliselle osallistuminen tapahtuu vieraassa seurakunnassa? Silloin tarvitaan aivan erityistä patologiaa, jos joku haluaa esittää joukolle vieraita ihmisiä ja käy ikään kuin tekemässä lyhyen pantomiimin alttarilla tuntemattomille.

Viimeinen syy on yhteiskunnallinen. He haluavat ehtoollisella käymisellään osallistua nimenomaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Se on tietoinen tai tiedostamaton kannanotto konservatismin puolesta, sen vahvistamista pienellä panoksella. Samalla se on hyökkäys järkeä vastaan, vaikkakin voiveitsen tapaisella aseella tehty. Tällainen mekaaninen näytelmä ei missään vaiheessa käy uskonnollisen alueella, vaan se on konemaisella tarkkuudella tehtyä maltillista porvarillista propagandaa. Toisin sanoen se on halua pystyttää ihmisen ja arjen näköiskuvia, siis kulisseja. Porvarillinen etiikka on kiinnostunut vain siitä, miltä asiat näyttävät, ei siitä miten asiat ovat.

Alussa mainitsin, että ehtoollinen on komiikkaa. Yksi komiikan lajeista on siirtymä profaanista pyhään tai juhlalliseen, tai toisin päin. Yllä mainitun kaltaisessa ehtoollisessa tapahtuu siirtymä arkisesta pyhään. Ehtoolliselle osallistumisen motiivit ovat puhtaasti arkiset. Toisaalta ehtoollisen pitäjän, siis kirkon ja papin, motiivit ovat uskonnollisia. Tämä ristiriita tekee siitä koomisen. Arkiset motiivit ja tavoitteet törmäävät pyhään. Kuten Spede aikoinaan sanoi: ”This is humor”. Käännetään suhde toisin päin, jolloin tilanteen koomisuus aukeaa paremmin. Kuvitellaan tilanne, jossa pappi tulee pitämään hautajaistoimitusta talviaikana kirkkoon ja jostain syystä lausahtaa seurakunnalle alttarilta, että ”vittu kun on kylmä”. Kun pyhä äkillisesti esiintyykin profaanina, saadaan jo parodiaa