Lisää inhimillisyyttä, vähemmän ihmeitä ja klovneja

On se merkillistä. Jotkut väittävät, että kirkko pitäisi saada uudelleenhengistettyä. Pitäisi muka palata johonkin puhtaampaan ja yksinkertaisempaan, ”back to basics stupid”. Asiahan on aivan päinvastoin. Kirkon pitää maallistua, ettei se uudelleenhengästy. Uskonnollinen ja sekulaari voisivat liikahtaa toisiaan kohti ja tavata uudessa pisteessä. Siitä kohtaamisesta syntyisi uusi olemisen tapa, jota voisi kutsua vaikkapa inhimilliseksi yhteiskunnaksi.

Mistä pitäisi päästä eroon? Kirkon ei pitäisi olla pakopaikka ahdasmielisille, jotka hakevat uskonnosta tekosyyn henkiselle ja älylliselle formalismilleen. Heitä tulisi auttaa kasvamaan. Eikö meidän tulisi raitistuttaa myös hengestä riippuvaiset hurmosnarkkarit? Jotkut ovat tuijottaneet Raamattua niin kauan ja intensiivisesti, että heidän niskansa, ja koko yläruumiinsa, ovat täysin jumissa. He eivät enää pysty nostamaan katsettaan ylös ja näkemään ihmistä vieressään. Lähimmäinen on heille vain yksi esine muiden joukossa, turmeltunut este, joka pelkällä läsnäolollaan pilaa heidän hengistyneen elämäänsä.

Ja keitä ovat nämä hypnootikot ja kakkosluokan valemessiaat, joiden edessä ihmiset tungeksivat kuin heikkopäiset? Joku ihmettelee, olemmeko joutuneet sirkukseen, jossa klovnit taikovat toistensa eteen sudenkuoppia mielikuvituksestaan. Jonglöörit kopittelevat sieluilla kuin keiloilla. He luulevat, että jonkin metafyysisen klubin jäsenyys nostaa heidät itsensä, ja heidän oman arkisen elämänsä, yläpuolelle. Itsekritiikki ja itseironia auttaisivat moneen vaivaan. Sen olen itsekin huomannut.

Mitä tarvitsisimme lisää? Tarvitsemme lisää inhimillisyyttä ja havainnon herkkyyttä, kun katsomme toista ihmistä. Hänet pitää nähdä arjessaan ajattelevana, tuntevana ja heikkona, maailman henkisen ja fyysisen suhdeverkoston yhtenä pisteenä. Kirkko menisi oikeaan suuntaan, jos sen jäsenet tuomitsemisen sijaan miettisivät, että miten he voisivat auttaa ihmistä tässä maailmassa ja tässä elämässä. Maailma joka tapauksessa menee vääjäämättä eteenpäin omaa tietään hyvässä ja pahassa. Kirkko joko saa sen kiinni tai jää jälkeen. Maailma ei siitä piittaa, miten kirkon käy, mutta ihminen tarvitsisi kaiken mahdollisen avun.