Marttyyri-syndrooma: hetki hengellisen sairauden parissa

Marttyyri-oireyhtymä on erityinen, varmasti harvinainen, uskonnollissävytteinen narsismin ja kateuden muoto. Arkisessa kielenkäytössä sitä käytetään kuvaamaan myös tietynlaisen läheisriippuvuuden muotoa. Muita ilmiöitä kuvaavia sanoja ovat mm. marttyrismi tai marttyristinen. Merriam-Webster sanakirja määrittelee sanan martyristic ” exhibiting qualities that imitate the actions of a true martyr”. Mitä kyseinen käytös voisi pitää sisällään?

1. Kateus

Maailman monessa kolkassa uskonnollinen tai uskonnollisuuteen kohdistuva sorto on valitettavasti arkipäivää. Siihen syyllistyvät ja kohteena ovat monet eri uskontokunnat. Euroopassa asiat ovat kuitenkin tässä mielessä paremmin. Eurooppalainen marttyyri-oireilija tuntee tästä syystä kateutta uskonveljiään ja –siskojaan kohtaan. Miksi minua ei vainota, hän kysyy. Miksi minun uskonnollisuuteni ei ole riittävän hyvää, riittävän kelvollista, että minuakin ahdisteltaisiin? Nämä kysymykset iskevät suoraan hengellisen sydämeen.

On luonnollista, että lievittääkseen näiden kysymysten tuottamaa hengellistä epäilyä ja ahdistusta, marttyristi kehittää ympärilleen ihan omanlaisensa elämän kehikon, jonka sisäpuolelle hän maalaa monet kuvitellut uhat ja vainot. Siellä hän sitten seisoo uljaana, raamattu kädessä ja toinen käsi uhmakkaasti nyrkissä, kestäen kaikki pakanoiden ja kerettiläisten hyökkäykset. Tähän tuntuisi liittyvän myös vastahyökkäyksen fantasiointi. Retoriikka on vallan- , voiman- tai väkivallankäyttöön viittaavaa. Missä määrin raamatullisuuteen perustuva jyrkkyys on oman aggression tuottama reagointitapa?

2. Eskatologinen marttyrismi

Eskatologinen marttyrismi voi olla lähtöisin joko alemmuudentunnosta (sen kompensaatiosta) tai narsismista. Yhteistä näille on kuvitelmat siitä, että juuri he elävät lopunaikoja. Heidän vankkumaton uskonsa ja totuudellisuuden ymmärtäminen kertoo siitä, että juuri heidät on pistetty elämään maailman viimeiset ajat. Sillä viimeiset ajat ovat kovia, ja silloin tarvitaan erityisen erinomaisia uskovia ne kestämään.

He siis tuntevat itsensä sitä paremmiksi, mitä enemmän he näkevät maailman ympärillään rappion täyttämänä ja synnistä kiehuvana. Tavallinen läpi historian jatkunut inhimillisyys vikoineen ja hyveineen näyttäytyy heidän silmissään maailman lopun aikoina. Maailma roikkuu löysässä hirressä, kun uudet sukupolvet eskatologisia marttyyreja vuorollaan julistavat maailmanlopun tulevan. 

3. Oman elämänsä marttyristi

Yksilötason uskonnollisella marttyristille empatian kokeminen on vaikeaa. Hän kokee kyllä myötätuntoa, mutta vain oman viiteryhmänsä jäsenien puolesta, ja siitä syystä, että samaistaa itsensä kuuluvaksi heihin. Hänen myötätuntonsa kohdistuu toisin sanoen häneen itseensä.

Tämä viittaa siihen, että jopa hänen oman viiteryhmänsä ihmiset ovat hänelle välineitä oman narsismin toteuttamiseen. Mitä siis voimme arvioida oman viiteryhmä ulkopuolisten ihmisten merkitsevän hänelle? Vastaus on, että ilman heitä uskonnollinen marttyristi ei tulisi toimeen. Toiset ihmiset ovat hänelle viallisia, maailman tuhoon vieviä syntisiä ja jumalan kieltäjiä. Juuri siksi hän itse voikin olla niin pyhä ja oikeamielinen.

Tämä vuoksi onkin ongelmallista, jos joku haluaa tehdä hänen kanssaan rauhan, ottaa hänet vakavasti ja keskustella hänen lähtökohdistaan käsin. Hän ei pysty suhtautumaan siihen myönteisesti. Hän joko hermostuu entisestään (välitön reaktio) tai hän suhtautuu pilkallisella ”hyvä että sinäkin ymmärsit” - asenteella (harkittu reaktio). Yhdenmukaisuuden vaatimukset viedään niin pitkälle, etteivät ne ole toteutettavissa. Marttyyri voi pysytellä omalla korkealla jalustallaan.