Mutta missä on JJ?

Suomella on sairaalloinen suhde entisiin urheilusankareihinsa. Taas selvisi yksi urheiluviihdyttäjä pään taputuksella mokattuaan niin pahasti, että monen ihmisen elämä meni pilalle. Toivottavasti syyttäjä saa tahtonsa läpi ylemmissä oikeusasteissa. Ehkä Järvilehdon tuomio ei ollut epäsuhdassa muihin väkivaltarikoksiin nähden. Väkivaltarikosten rangaistuksia pitäisi nostaa kautta linjan.

Ihmeellistä, että vaikka yhteiskuntamme asenteiden ja arjen ilmapiirin läpi puhaltaa niin kova ja hyytävän kylmä viima, niin rangaistukset rikoksista tuntuvat lempeiltä. Tai ehkä onkin siten, että asenneilmapiiri näkyy parhaiten juuri lepsuissa rangaistuksissa? Väkivaltaa (henkistä, seksuaalista tai fyysistä) ja tappamista ei nähdäkään niin kummoisena asiana.

Ei mennyt kauaa, kun media alkoi kaivaa esiin näitä elämäntapa-dementikkoja, jotka sitten julistavat kuinka pahoillaan ovat Järvilehdon puolesta. Mahtaa olla mukavaa kuolleen lesken ja lasten lukea tällaisia esiintuloja. Vaikea tietysti muuta odottaakaan ihmiseltä, joka on haltioissaan ihastellut mm. maailman suurimman kaatopaikan ”upeita maisemia”.

Matti Kyllösen funktio tässä näytelmässä on tietysti sama kuin keski-aikaisten markkinoiden ilveilijöillä. Hän voi koomisena hahmona tuoda esiin sen, mitä suuri osa ihmisistä ajattelee, mutta ei halua sanoa ääneen. Kyllönen ikään kuin tiivistää sen ajatuksen, että paskat uhreista, kun kyseessä on ihmiskunnan kannalta niinkin merkittävä yksilö kuin Jyrki Järvilehto