Traagisen ihmisen pyhää kuluttamista

Katsoin uutisraportteja Yhdysvalloista mustasta perjantaista (miten osuvasti nimetty). Millaisia vellovia ihmismassoja, mitä sitoutuneisuutta, määrätietoisuutta ja kiihkoa näissä ostohurmoksen valtaamissa ihmisissä olikaan? Hakematta tulee mieleen muslimien pyhiinvaellukset Mekkaan, joissa liiallisen väenpaljouden takia usein on ihmishenkiä vaativia onnettomuuksia. Näitä uutisia luemme myös esim. Intiasta. Samanlaista hurmahenkisyyttä on jo Suomessakin. Jonkin lelukaupan tai kodinkoneliikkeen avajaisiin jonotetaan tuntikausia. Ei siinä ole pelkästään alennuksista tai muutaman kympin säästämisestä kyse, vaan ihmisen perimmäisistä olemisen tavoista.

Kapitalismi on luonut kulutusyhteiskunnan, jota ilman kapitalismi ei voi pärjätä. Siitä mikä ennen oli metafyysistä, ts. jumala, on sen rinnalle luotu uusi metafyysinen perusta, alkaen teollisuudesta ja päätyen rahamarkkinoihin. Teollisuuden sanansaattajat, rahamarkkinat ja markkinointi, vetävät tätä uutta metafyysistä todellisuutta ihmiskunnan päälle kuin peittoa. Rahamarkkinat on sanansaattaja, mutta samalla abstraktio, jonka omnipotentti voima häilyy kaiken taustalla. Kaikkeen se kuulemma vaikuttaa, mutta mitenkään se ei näy eikä siihen pääse mitenkään käsiksi. Tietysti jumalakin on suurelle osalle ihmisistä vielä olemassa, mutta sen rinnalle on tullut uusia pyhiä.  

Moni aikamme ihminen on ylpeä siitä, että he tunnistavat olevansa kulutusmaterialisteja. Heille saattaa tulla järkytyksenä, että he kuuluvatkin uuteen uskontoon.  Uskonto voidaan määritellä, toisin sanoen rajata, kolmella eri tavalla: Yliluonnollisen kautta, pyhä/profaani –erottelun kautta tai niin sanotun perimmäisen huolenaiheen kautta. Lähestyn asiaa viimeisenä mainitun määritelmätavan kautta.

Tässä on muutama erilainen muotoilu. Lainaukset ovat Helsingin yliopiston Yleisen Teologian esittelysivuilta.

"Uskonto on tila, jossa ollaan perimmäisen huolenaiheen valtaamia, huolen, joka asettaa kaikki muut huolet alisteisiksi ja joka itse sisältää vastauksen kysymykseen elämämme tarkoituksesta". (Paul Tillich, 1886-1965)

"Uskonto on kaikkein yleistasoisin mekanismi, joka integroi merkityksen ja motivaation toimintasysteemissä. Soveltuu kaiken tyyppisiin toimintasysteemeihin, ei ainoastaan koko yhteiskuntiin tai niiden ryhmiin". (Robert Bellah, 1941-)

"Uskonto on symbolien järjestelmä, joka toimii saadakseen aikaan voimakkaita, laaja-alaisia ja pitkäaikaisia mielialoja ja motivaatioita ihmisissä muodostamalla käsityksiä olemassaolon yleisestä järjestyksestä ja antamalla näille käsityksille sellaisen asiallisuuden olemuksen, että mielentilat ja motivaatiot tuntuvat erityisen realistisilta".(Clifford Geertz, 1926-)

"Uskonto on orientoitumista, ja uskonnot orientoitumisjärjestelmiä. Orientoitumisjärjestelmä tekee ihmiselle mahdolliseksi löytää tiensä elämässä ja maailmassa tietyn merkitystä antavan viitekehyksen puitteissa". (Jacques Waardenburg, 1935-)

Robert Bellahin määritelmä on ehkä helpoiten ymmärrettävissä, joten käytän sitä. Ihmisen yhteiskunnallinen oleminen ja paikka määräytyvät nykyisin kulutuksen kautta (on jo pitkään määräytynyt eri asteisesti). Tietoinen kuluttamisesta kieltäytyminen on myös itsensä sijoittamista samassa kuluttamisen kontekstissa. Yllä olevasta seuraa, että kulutus on ”mekanismi, joka integroi merkityksen ja motivaation toimintasysteemissä”. Kuluttaminen on uskonto. Kulutusyhteiskunnan uskonto on looginen seuraus käytännön Kristinuskosta eli siitä, miten Kristinusko on käytännössä toteutunut.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Kulutusyhteiskunta sairastuttaa ihmisen. Sen luonteeseen kuuluu olennaisesti kilvoittelu, joka on tuttu kristillisestä retoriikasta. Samaa retoriikkaa käyttää luultavasti jokainen uskonto, vaikka minulla ei ole tästä varmaa tietoa. Uskonnollinen kilvoittelu tarkoittaa kulutususkonnon tapauksessa, että yhä enemmän pitäisi käyttää rahaa kulutukseen ja toisaalta, että se tulisi tehdä kiihkeämmin ja hurskaammin (ts. aidommin ja sitoutuneemmin). Jotta ihminen voisi käyttää enemmän rahaa, hänen täytyy ansaita sitä enemmän, tehdä enemmän töitä. Köyhien paaria-luokkakin pidetään kulutususkonnon seurakunnassa mukana niin kauan kuin heidän toivotaan kykenevän nousemaan kilvoitteluun mukaan. Heidän toinen hyötynsä on antaa tarvittavaa painetta ylempiin kerroksiin, jotta nämä ponnistelisivat enemmän. 

Tämän uskonnollisen totuuden, siis tavan ymmärtää olemisensa, arvostelu on hyvin vaikeaa, koska sen kannattajilla on tukenaan absoluuttinen kapitalismista kasvanut monoliitti. Monoliitin täysin sileään pintaan on kritiikin vaikea tarttua. Parhaimmatkin älylliset ponnistelut kimpoavat siitä ilman näkyvää vaikutusta.

Tämä uusi uskonto johtaa katastrofiin, mutta traagista siitä tekee se, että ihmisellä olisi mahdollisuus valita toisinkin. Lopulta ihminen päätyy valitsemaankin, mutta silloin olemisen reunaehdot ovat jo aivan toiset kuin nyt.