Filosofinen näkökulma
raamattuun perustuvan elämän ongelmiin. Raamatun tilalle voisi tämän tekstin
tarpeisiin vaihtaa jonkun toisenkin pyhän tekstin.
Lähtökohtana on ajatus, että raamattu sisältää
ristiriitaisuuksia. En ole niinkään kiinnostunut faktuaalista
ristiriitaisuuksista, vaan ristiriitaisesta normatiivisen etiikan perustasta.
Se ajatus taitaa olla uskovien joukossakin suurelta osin hyväksytty, että ns.
raamattu-uskollisuus on subjektiivinen tapa elää. Raamatusta, tai mistään
muusta tekstistä, ei ole ikään kuin suoraa yhteyttä lukijaan. Tekstin merkitys
suodattuu aina lukijan tulkinnan kautta.
En oikein ymmärrä väitettä raamatusta jumalan sanana, jos
raamattu on ihmisen mielivaltaisesti kokoama. Eikö se silloin ole jumalan
sanana vääristynyt? Toisin sanoen tekstin sanat eivät tavoita tekstin sanomaa.
Mielivaltaisuudella tarkoitan, että ihmiset ovat koonneet raamatun eri
kirjoituksista siten, että valintaprosessissa ovat henkilökohtaiset ja
valtapoliittiset vaikutteet olleet merkittävässä roolissa. Vaikka
oletettaisiin, että raamatun eri kirjoitukset olisivat jumalan sanaa, niin
mainittu mielivaltaisuus tekee kokonaisuudesta maallista.
Tekstin jolla väitetään olevan normatiivista merkitystä,
täytyy olla kokonaisuutensa osalta loogisesti koherentti. Muussa tapauksessa se
on kaunokirjallisuutta. Raamatun ymmärtämisessä lukija törmää mielestäni
seuraavaan paradoksiin. Raamattu-uskollinen eli raamatun kirjaimellisesti
ottava uskova joutuu käyttämään raamatun ymmärtämiseen epäselvää
ajatusvälineistöä. Myös kommunikaatio toisen uskovan (tai ei-uskovan) kanssa on
vaikeaa. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa seuraavaa. Mitä kirjaimellisemmin
raamattu ymmärretään sen runollisemmin siitä täytyy puhua. Pitää käyttää hämärää
sumeaa logiikkaa ja sinne tänne poukkoilevaa esimerkkien valintaa, jonka voi
ymmärtää vain runoudeksi. Sama pätee käänteisesti raamatun ymmärtämiseen
enemmän kuvainnollisena. Silloin voidaan käyttää selkeämpää kieltä siitä keskustelemiseen.
No niin nyt pääsemme varsinaiseen asiaan. Yllä olevasta
alustuksesta voin johtaa kaksi seurausta.
Ensimmäinen seuraus koskee tilannetta, jossa lähtökohtana on
raamatun epäjohdonmukaisuus normatiivisen etiikan alalla ja erityisesti arvojen
ohjaajana. Epäjohdonmukaisuuden takia uskova joutuu tekemään valintoja siitä,
mitä raamatun kohtaa hän noudattaa. Siis uskonnolliset eettiset prinsiipit ovat
sisäisesti ristiriidassa, ja uskova joutuu valitsemaan oman arvomaailmansa
kautta sen eettisen ohjeen, jota noudattaa. Mikä on silloin uskonnon merkitys
normatiivisessa etiikassa? Sen merkitys rajautuu pelkästään ehdotuskokoelmaksi,
josta uskova sitten valitsee mieleisensä. Tietysti uskovan eettinen fakulteetti
on muovautunut osittain raamattua lukiessa, mutta yhtälailla siihen on vaikuttanut
henkilön persoona, henkilöhistoria ja ympäristö.
Toinen seuraus koskee tilannetta, jossa lähtökohtana on
raamattu johdonmukaisena ja loogisesti koherenttina eettisenä ohjeistona. Tuolloin
voi uskova oikeutetummin sanoa, että teen tämän moraalisen päätöksen jumalan
sanan pohjalta. Ongelmaksi jää silti se, että jumalan sana tulee hänelle tulkittuna
sekä historiallisesti että uudelleen nykyhetkessä. En kykene näkemään sellaista
vaihtoehtoa, jossa se jollain tapaa painettaisiin tai upotettaisiin
sellaisenaan uskovan mieleen. On mielestäni virheellistä ja varsin omahyväistä
sanoa, että seuraan jumalan sanaa, kun kyse on siitä, että seuraan jumalan
sanaa sellaisena kuin sen ymmärrän.
Minulle on selvää, että raamatun normatiivisessa etiikassa
on epäjohdonmukaisuuksia, ja toisaalta raamatun tekstien kasaaminen
kokonaisuudeksi on ollut maallinen prosessi. Tästä seuraa mielestäni se, että
kun kristitty on eettisen valintatilanteen edessä, hän ei voi todenmukaisesti
sanoa tukeutuvansa raamattuun valinnassaan. Hän paremminkin valitsee raamatusta
sellaisen kohdan, joka tukee päätöstä, jonka hän on jo aikaisemmin joko
tietoisesti tai tiedostamatta tehnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti